Naiseus ja vahvuus

Lotta Aarikka julkaisi tänään aivan mahtavan tekstin otsikolla Vahvoja naisia ei ole. Olen täysin samaa mieltä, kun puhutaan henkisestä vahvuudesta. Lotta kirjoittaa: 

Vahvalla naisella tarkoitetaan naista, joka saa suunsa auki, on vahvatahtoinen, aloitteellinen ja (näkyvästi) kunnianhimoinen. Kaikkia näitä olen häpeilemättä. Näillä luonteen- ja temperamentin piirteillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sukupuoleni kanssa. Ei ole olemassa vahvaa miestä, koska mies, joka saa suunsa auki, on vahvatahtoinen, aloitteellinen ja (näkyvästi) kunnianhimoinen, ei ole anomalia vaan oletus. Sanaparilla vahva nainen erikseen osoitetaan, että naisen kohdalla ”vahvuus”, kuten sen tässä jäsennän, on poikkeama. Me – minä – olen kummallinen. 

[...]

Vahvan naisen stigma heittää kantajansa ylle myös varjon: vahvat naiset ovat nimittäin myös pelottavia. Vahvoilta naisilta ei uskalleta kysyä, heitä ei uskalleta haastaa ja kun he kritisoivat jotakin toimintaa, he ovat hyökkääviä ja kärkkäitä. En voi väittää olevani ilmiön ulkopuolella. Myös itse suhtaudun äänekkäisiin naisiin pelokkaammin kuin miehiin ja leimaan naiset kevyemmin perustein pelottaviksi. En pelkää yhtään miestä, mutta suhtaudun useaan ihailemaani naiseen tutisevalla ja pelonsekaisella kunnioituksella. Olen myös itse saanut kuulla olevani ”aluksi pelottava, ennen kuin sinuun tutustui”. Silloin kun se ei naurata minua, se tekee surulliseksi.

Lopulta on kyse siitä, että kuvailemani ”vahvan” ominaisuudet omaava mies saa olla kokonainen ihminen, meille muijille jää louhen osa: jos osoitat ”vahvuutta”, et voi olla herkkä, väsynyt, virheellinen, anteeksiantavainen, lepsu, hellyydenkipeä ja suttuinen. Tällaiseen yksipuoliseen lokeroon survominen on nähdäkseni naisille yhtä vahingollista kuin ihmisillekin. Vahvuuden kruunu ei ole kunnia, se on taakka, joka estää meitä näyttämästä pehmeitä puoliamme ja tekee meistä yksinäisiä.

Nykyisessä heteronormatiivisessa maailmankuvassamme mies on jo lähtökohtaisesti vahva ja menestyvä, nainen taas jotenkin erikoinen, tai vaikea, jos osoittaa vahvuutta ja menestyy. Toisaalta, kuten Lotta toteaa, vahvan naisen stigma tekee epäonnistumisen lähes mahdottomaksi ja joillekin esimerkiksi tunteiden osoittaminen tarkoittaa murtumista tai vahvuuden katoamista.

Samaan aikaan olen sitä mieltä, että sama pätee myös fyysiseen vahvuuteen. Koska olen nainen, oletetaan etten jaksa nostaa yhtä paljon kuin ulkoisesti paljon huonokuntoisempi mies. Vahvuus on yksilökeskeistä niin fyysisesti kuin henkisestikin, eikä sitä määritä sukupuoli, vaan treenin määrä, sillä niin fyysistä kuin henkistäkin vahvuutta voi harjoitella ja vahvistaa. Toisaalta vahvuuden voi treenin puutteessa myös menettää. Siksi olisikin tärkeää oppia sekä luopumaan vahvuudesta, että rakentamaan sitä, jotta tietäisimme koska olemme aidosti vahvoja, henkisesti ja fyysisesti. 

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa, aurinko paistaa viimeinkin!

Kunnon humpsahdus

Olen täällä blogissa usein kirjoittanut painojumista ja siitä, miten se on saattanut hieman turhauttaa kevään aikana. Paino on sahannut muutaman kilon sisällä useamman kuukauden, mutta menneelllä viikolla tapahtui jotain odottamatonta: paino putosi viikossa 3,4kg. 

Olemme miettineet Tommin kanssa paljon sitä, mistä jumi on johtunut ja nyt näyttäisi siltä, että stressillä voi olla suurikin merkitys siihen, miten kehoni reagoi. Vaikka partioleirillä tulikin painoa hieman lisää, lähti se, korkojen kera, heti seuraavalla viikolla sillä uskon vahvasti, että loma toimi stressin purkajana ja sitä kautta avusti painonpudotuksessa.

Tänään olen maannut kotona migreenin kourissa, sekin usein on merkki stressin laukeamisesta, tai sitten ukonilman tulosta. Tai molemmista. Kuten olen sanonut aiemminkin, migreenit eivät ole poistuneet tai helpottuneet projektin myötä, mutta niistä palautuminen on nopeutunut. Olo on nyt illalla krapulainen, mutta jo paljon aurinkoisempi ja iloisempi kuin esimerkiksi sunnuntaina illalla, jolloin kaikki tuntui kaatuvan päälle. Olenkin huomannut, että usein migreeniä edeltää edellisenä päivänä alakulo, ärysytys ja väsymys, sekä kova hinku syödä kaikkea sellaista, mitä ei pitäisi. 

Saa nähdä mitä neljän viikon kuluttua koittava kolmen viikon loma saa painossa aikaan. Ainakin tulee levättyä ja oltua rakkaiden kanssa, sekä ulkoiltua ja nukuttua. 

Ihanaa uutta viikkoa ja tsemppiä omiin koitoksiinne.

Maaret Kallio: Uskalla olla vihaamatta kehoasi

Tänään illalla tunsin itseni kauniiksi vaikka iho kukki viikon partioleirin jäljiltä ja painoakin oli samaisella leirillä tullut 1,5 kg lisää. Voin hyvin, minulla oli hauskaa ja aurinko paistoi. Kaunis kesä, kaunis mieli, kaunis minä. 

Kun viimein raahauduin kotiin, huomasin Maaret Kallion oivan Lujasti lempeä -blogin tekstin Uskalla olla vihaamatta kehoasi. Kolahti. Kovasti. Me naiset olemme usein liian ankaria itsellemme ja vertaamme omaa kehoamme toisten kehoihin. Suurin osa ihmisitä ei kuitenkaan arvota meitä kehomme mukaan vaan sen mukaan mitä sanomme ja mitä teemme. 

Oma projektini etenee, hitaasti, mutta varmasti ja olo on hyvä ja energinen. On kesä ja tuoretta syötävää, grilli, nuotio ja ranta. On pitkät illat, paljon valoa ja myös jossain vaiheessa kesän lämpöä. 

Maaret kirjoittaa: Sinä kesänä uskoin rantakuntoni olevan arvista kiinni. Tänä kesänä moni uskoo sen olevan kiinni viidestä kilosta, runsaammista rinnoista, tiukemmasta takamuksesta tai sileämmästä ihosta. Vaikka tosiasiassa ranta ei vaadi mitään, eivätkä aallot käske kurveja kauniimmaksi. Mieli se tepposet tekee rantakunnollekin. Kenellä on tänä vuonna oikeus nauttia kesästä, rannasta, aaltojen hyväilystä ja hiekkaleikeistä? 

Minun rantakuntoni on omasta jaksamisesta kiinni, ei mistään muusta. Eli aion nauttia kesästä, kiloineni, arpineni kaikkineni, sillä minä olen kaunis. Kuten Bo Kaspers Orkerster laulaa: Jag kan vara stolt; Det borde jag va; Var nere på noll;
Men jag kom tillbaks; Att vända sig om; fasten det gör så ont; Jag tar det från början; Jag kan vara stolt; Ååh jag är vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll; vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll.. 

 

Liikuntaa huomaamatta

Liikuntaa ja hyvää treeniä saa ihan huomaamattaan kun lähtee kokeilemaan uusia ja jänniä juttuja, kuten tänään kokeiltu Seikkailupuisto Huippu Leppävaaran urheilupuistossa. Pari tuntia kun roikkuu köysissä, kiipeilee portaissa ja tasapainoilee vaijereilla, on taattua että lihaksia tulee treenattua ja hikikin tulee. Ja aika lentää kuin siivillä. Ei siis treeniä vaan hauskaa ulkoilua ja vielä haastavaa sellaista. Tähän kyllä sytyin nyt niin, että tänä kesänä on pakko käydä Leppävaaran puiston kaikki radat läpi, ja muutkin pääkaupunkiseudun radat pitää käydä testaamassa (esim. Mustikkamaan Seikkailupuisto Korkee). 

Tämän lisäksi kesän ohjelmaan tulee kuulumaan melonta, pyöräily ja vaellus. Lisäksi kesäkuussa koittava partioleiri, jonka fyysisyydestä on varoiteltu, tulee varmasti olemaan hyvä liikunnallinen kokemus, muiden kokemusten lisäksi.

Tällaisia "erikoisempia" liikuntalajeja ja tapoja haastaa itsensä on kyllä mahtava kokeilla ja niistä on myös henkinen hyöty. Kun joutuu keskittymään ja tekemään jotain aivan uutta, tulee irrotettua myös aivot työstä ja muista niitä kuormittavista asioista.

Kannattaa kokeilla, ette pety :)

Projektin oivallukset

Vuoden aikana olen oivaltanut 3 tärkeää asiaa. Eilen julkaisin niistä yhden, mutta tässä vielä kooste.

1. Olen arvokas ihminen. Aina. Riippumatta painosta, työpaikasta, parisuhdestatuksesta, ystävien määrästä tai asunnon koosta. Olen arvokas. Sellaisena kuin olen. Kaikki muutokset joita teen elämässäni teen itseni vuoksi eikä arvoni nouse tai laske niiden mukaan. Ihmiselämä on kaikissa muodoissaan arvokasta ja tärkeää. Yksin, yhdessä, erikseen. 

2. Olen tilivelovollinen elämästäni ensisijaisesti itselleni. Työnantajalla on toki sanansa sanottavanaan, samoin läheisillä ihmisilläni ja ympäristölläni, mutta minun pitää olla tyytyväinen elämääni ja elää sitä itseni vuoksi. Jos olen tyytyväinen olen myös huomattavasti tuotteliaampi ja hyödyllisempi muille.

3.  Painonhallinnan avain on mielenterveys. Pääkoppa on pakko saada kuntoon, jotta voi tulla onnistumisia. Mutta, tässäkään ei tarvitse olla täydellinen tai onnistua aina ja kaikessa. Erehtyminen on inhimillistä ja kaunista. Virheistä oppii ja veljeni sanoikin taannoin kauniisti: Oppiminen on suurinta viisautta. Jos vielä oppii itsestään ja käyttää oppimansa kehittyäkseen on jo aika sensei. Kiitos!

Kuten voi huomata, yksikään näistä tärkeistä oivalluksista ei liity ruokaan tai liikuntaan, kaloreihin tai grammoihin. Ne ovat työkaluja yhden osa-alueen onnistumisiin, mutta ihminen on oikeasti kokonaisuus ja suorittaminen ja itsensä piiskaaminen on aivan turhaa, jos ei ole tehnyt itselleen todella selväksi miksi näin tekee ja miten se vaikuttaa omaan elämään. Tavoitteet eivät voi liittyä vain painoon tai sentteihin vaan tavoitteen pitää olla tyytyväisyys omaan elämään. 

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta se mihin voi, kannattaa muuttaa, jos muutosta kaipaa. Ja jos ei kaipaa, kannattaa pysähtyä huomaamaan, miten hienoa elämä on. Minulla on elämässä 4 tavoitetta:

1. Olla onnellinen itseni kanssa.

2. Elää terveellinen ja pitkä elämä. 

3. Saada ja antaa rakkautta.

4. Olla tuottelias yhteiskunnan jäsen (sekä töissä, että vapaa-ajalla).

Näistä kaikkiin voin enemmän tai vähemmän vaikuttaa. Nyt ja aina. Kaikkea en voi päättää tai toteuttaa yksin, mutta voin yrittää uskoa siihen, että ansaitsen tämän kaiken ja enemmänkin. Elämä on kaunis!

Rehellisyys maan perii

Tiedättekö tunteen, kun olette epäonnistuneet jossakin ja haluaisitte vain haudata pään pensaaseen ja leikkiä tietämätöntä, ettekä ainakaan kertoa asiasta kenellekään? Ette tiedä? En usko!

Kuten edellisessä tekstissä kerroin, otin aika löysin rantein ja viime viikolla kehuttu rautainen selkärankani muuttui täysin löysäksi spagetiksi ja meno oli sen mukaista. Väsymys oli edelleen kova, kaikki itketti, harmitti ja ärsytti. Hävetti oma saamattomuus ja selkärangattomuus ja hetken harkitsin, että olisin hieman muunnellut totuutta kun raportoin Tommille tuloksia joka viikko. 

Olisi ollut helppoa sanoa, että paino on pudonnut, vaikka se oli pysynyt samana. Olisi ollut helppoa keksiä edes pieni pudotus. Mutta läksytin itseäni. Oikeasti Tommin elämää ei hetkauta suuntaan tai toiseen mitä minä painan. Mutta jos lähden sille tielle, että kiellän totuuden, en kiellä sitä vain Tommilta, vaan itseltäni ja silloin ollaan todella syvässä suossa. 

Otin siis itseäni niskasta kiinni ja kuten aina ennenkin, kerroin asiat juuri kuten ne ovat. Vielä koskaan Tommi ei ole pettänyt luottamustani vaan aina olen saanut kannustusta ja ohjeita. Koskaan en ole tuntenut itseäni huonoksi tai laiskaksi vaan ymmärrystä ihmisyyteen löytyy.

Suurin oppi tässä ei kuitenkaan ole se, miten mahtava Tommi on vaan se, että olen oppinut kohtaamaan epäonnistumiset suoraan ja rehellisesti ja tekemään niistä oppimisen paikkoja. Olen tässä vuoden aikana oppinut tuntemaan itseni entistä paremmin ja näkemään, missä olen hyvä ja mihin asioihin kompastun. Itsesääliin ei ole varaa tai tarvetta, ihmisiä tässä ollaan ja erehtyminen on sallittua. Sen voimalla hurjaan työviikkoon, jota vielä jaksottavat Euroviisut. Myöhäisiä iltoja siis luvassa tällä viikolla, mutta onneksi kivassa seurassa ja mahtavan ohjelman parissa. 

En ole täydellinen, yliluonnollinen tai erehtymätön, olen ihminen ja tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olen. Kiloineni, kaikkineni. 

Ota löysin rantein... tai älä sittenkään!

Viime viikko oli varmasti projektin huonoin, koskaan! Olo oli koko viikon apaattinen, väsynyt, huonotuulinen ja yleisesti negatiivinen. Päänsärky vaivasi, vatsa oli sekaisin, nukutti ja väsytti. Kertaakaan en ma-to valvonut klo 21 pidempään, mutta aamulla olisin halunnut jäädä nukkumaan. 

Aamupalat ja lounaat menivät vielä ihan ohjelman mukaan, mutta iltaisin en syönyt tai söin liikaa tai väärin. Viime viikolla todistettiin taas se, että mitään mitä ei ole ruokavaliossa, ei kannata pitää kotona "varmuuden vuoksi". Pahimpaan väsytykseen ja hiilarihimoon nimittäin käy niin pelkkä pasta kuin pakastimesta löytyneet karjalanpiirakatkin. 

Päälle vielä (MAHTAVA) partioviikonloppu, jossa pääteemana oli yhdessä tekeminen ja syöminen, oli aivan taattua, että tämä viikko aloitetaan ihan eri lukemissa. Ja niin kävi. Painoa tuli lisää 2,5kg, tosin siitä varmasti suuri osa on nestettä, sillä join liian vähän ja lisäksi kierron aiheuttama turvotus on aikamoisen valtava. 

Ihan mitään hirveitä ylilyöntejä ei tapahtunut, mutta en voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että olisin edes yrittänyt pysyä lestissä. Tämä kyllä todistaa itselleni sen, että vielä en ole valmis ottamaan löysin rantein ja sallimaan herkutteluhetkiä silloin tällöin, kuri on pidettävä tiukkana.

Tällä viikolla siis lupaan liikkua, syödä oiken ja levätä. Olo on jo parempi kuin viime viikolla ja energiaa tuntuu olevan jo paljon enemmän, mutta vieläkin on vaikea löytää motivaatiota ja toimiston alakerrassa myytävät karkit huutavat jatkuvalla syötöllä. 

Että ei tämä minunkaan elämäni ole aina ruusuista tai kivaa tai helppoa. Ei lähellekään. Mutta elämä harvoin on. Joten pää pystyyn ja kohti uusia tuulia. 

 

Ruokavalio kuin uskonto

Tommi vinkkasi Facebookissa mainion artikkelin Science of Us -sivustolta, jossa osuvasti rinnastetaan dietit uskontoihin. Pääpointtina on, että suuri osa jotain diettiä seuraavista uskoo sen paremmuuteen ja ehdottomuuteen ja on valmiita puolustamaan sitä "vääräuskoisille" pelastaakseen heidät kadotukselta. 

Olen törmännyt vuoden projektin aikana usein tähän ilmiöön. Minulta kysytään, mitä "diettiä" seuraan ja kun (kerrottuani etten ole dietillä) avaan ruokavaliotani, alkaa joko 

a) neuvojen pyytäminen (he haluavat käännytystä)

b) ruokavalioni dissaaminen (koska teen AIVAN väärin ja eihän minun PT:ni mistään voi mitään tietää kun KAIKKEA ei ole kielletty tai ruokavalioni ei ole EHDOTON)

Jos jollekin toimii täysi viljattomuus, maidottomuus, sokerittomuus, omenattomuus, rasvattomuus, lihattomuus tai proteiinittomuus, tai mitä näitä nyt on, tarkoittaa se monen mielestä, että saman pitää ehdottomasti ja kerrassaan maagisesti sopia myös muille ja luonnollisesti ihan kaikille. 

Olen aiemmin kirjoittanut, että vastaan pyydettäessä kysymyksiin, mutta kenenkään ravintoneuvojaksi en ala kahdesta syystä. Ensiksi, en ole saanut siihen koulutusta. Toiseksi, rehellisesti minua ei kiinnosta muiden syömiset. Jos kiinnostaisi, olisin kouluttautunut alalle. Minua ei myöskään kiinnosta puolustella omaa ruokavaliotani, sillä mitä se muille kuuluu, mitä syön, samalla tavalla kuin en myöskään puolustele sitä mihin uskon tai jätän uskomatta teologiarintamalla. 

Netti on kerrassaan täynnä ruokasaarnaajia, jotka "asiantuntijoina" neuvovat täysin tuntemattomia ihmisiä, heitä tapaamatta, seuraamaan erilaisia -ton diettejä. -Ton diettejä ovat siis nämä maidoTON, gluteeniTON, sokeriTON, viljaTON yms. dietit, joilla usein korjataan oiretta, ei syytä. Jos ruokavalio on kunnossa ja elämä hallinnassa, ei yleensä tarvita diettejä, TON tai muunlaisia. HUOM! Tässä en nyt tarkoita, etteikö lääketieteellisistä syistä voisi/kannattaisi joskus TON ruokavalioita suosia, diettejä ei koskaan. Tämä on ainoa "totuus" jota aion koskaan saarnata. Ja jos joku ei usko, se on hänen elämänsä enkä ryhdy käännyttämään. En, koska se ei minulle kuulu.

Viittaamani artikkeli pohjautuu uskontotieteen professori Alan Levinovitzin tutkimukseen uskonnon ja ruokafanaattisuuden yhteneväisyyksistä. Juttua lukiessani tajusin, että näinhän se on, että monet ravintoon liittyvät asiat, koska ravinnon tarve on niin fundamentaalista, ovat meille kovin henkilökohtaisia ja usein kaoottisessa elämässä niitä helposti hallittavia pikkuasioita, joista saamme illuusion kontrollista. Kaaoksen ja epävarmuuden maailmassa etsimme helposti asioita, joita hallita, jotta elämässämme olisi jokin järjestys. Sama mekaniikka vaikuttaa usein uskontojen taustalla. Haluamme uskoa johonkin suurempaan ja toisaalta löytää järjestystä ja syitä kaaoksen keskeltä. Professori Levinovitzin teoria siis käy minulle järkeen. 

Kuten niin monessa muussakin asiassa, ovat ääriliikkeet ja niiden edustajat vaarallisimpia ympäristölleen. Suurin osa muslimeista, kristityistä, juutalaisista, hinduista ja muista uskontojen edustajista kykenee kunnoittamaan toistensa uskomuksia ja jumalia ja samalla pysymään uskollisena omalleen tai omilleen. Sama pätee ruokailuun ja kuntoiluun. Suurin osa meistä osaa tehdä omat valintanasa, omista lähtökohdistaan ja omaksi parhaaksen ja kunnoittaa muiden tekemistä tai tekemättä jättämistä normaalin oikeustajun puitteissa. Tukien, kannustaen, auttaen, muttei koskaan painostaen tai kontrolloiden. 

Mutta sitten ovat ne ääripäät. Ne jotka haluavat levittää omaa sanomaansa ja tekevät sen usein millä keinolla hyvänsä, välittämättä seurauksista, ja ne, jotka etsivät elämäänsä jotakin joka tuo vastaukset valiina pöytään, ilman että niitä tarvitsee kyseenalaistaa tai haastaa.  

Uskonnolla ja ravitsemusopeilla on yksi suuri ero; uskontoa ei voida tieteellä todistaa, eikä tarvitsekaan, se on uskontoa. Ravitsemusoppien taas tulisi perustua tieteeseen ja tutkimukseen, mutta valitettavan usein näin ei ole. On toki myös huomattava, että tutkimustuloksetkin vaihtelevat ja lähdekritiikkiä on hyvä harrastaa, mutta ainakin rasvan/sokerin/maidon/laktoosin yms vaikutusta kehoon voidaan tutkia vaikka joka päivä ja saadakin jotain tuloksia. Ainakaan toistaiseksi en ole kuullut, että jumalan olemassaoloa olisi jotenkin voitu todentaa tieteellä. Eikä tarvitsekaan. Uskonto on juuri sitä, uskon asia. Se ei tarvitse todisteita. 

Ruoka, ruokavaliot, liikunta ja muut hyvinvointiin vaikuttavat asiat taas ovat tutkittavissa, mitattavissa ja todennettavissa, joten niiden kohdalla on hullua uskoa ilman kunnollista taustatyötä. Ainakin olisi hyvä katsoa tarkasti keneltä neuvoja ottaa, jos ei itse aio asioista ottaa selvää. Ja silloinkin, jätetään se muiden neuvominen ammattilaisille ja pidetään huolta siitä omasta elämästä, lautasesta ja liikkumisesta. Muiden neuvominen ja eritoten arvosteleminen ei nyt vaan kuulu meille tavallisille tallaajille.

 

Voinko tosiaan inspiroida muita?

Vuoden matkani

Kun viime heinäkuussa, muutaman kuukauden projektin jälkeen, aloitin tämän blogin, oli sen tarkoitus olla omaksi iloksi ja pienesti toivoin, että voisin inspiroida myös muita. Koska en käytä tageja, enkä muutenkaan hakukoneoptimoi blogiani, en odota että tätä kukaan muu lukee kuin ne Facebook-kaverini, jotka sattuvat osumaan seinälleni kun olen uusimman tekstin julkaissut.

Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä saanut kahdelta ihmiseltä pitkän kommentin siitä, miten inspiroiva blogini on heille ollut ja miten olen osannut puhua "heidän suullaan". Suuri kiitos kiitoksista, on aivan mahtavaa, että oma projektini, joka ei suinkaan ole kulkenut lineaarisesti ja tasaisesti viimeistä vuotta, on voinut edes hieman antaa vertaistukea muille.

Tällä hetkellä kiloja on lähtenyt 22,9 ja senttejä vyötäröltä 28. Lisäksi InBody-mittausten perusteella kehonkoostumus on muuttunut merkittävästi. Seuraavan kerran menen mittauttamaan kehoni kesän kynnyksellä, jännittää jo nyt.

Kilot

Kuten näkyy, tavoitteeseen on matkaa, mutta ilolla olen katsonut myös seuraavia piirakoita.  

Sentit

Ollaan siis reippaasti yli puolivälin, molemmissa tavoitteissa. Suunta on siis todellakin oikea! Maanmahtava coachini Tommi on ollut korvaamaton apu koko matkan ajan ja homma sen kun jatkuu. Vuosi 2 käynnistyy N-Y-T-NYT!

Ihanaa uutta viikkoa!

PS. Suosittelen lukaisemaan myös ihanan Tean blogia, joka on paljon visuaalisempi kuin minun, mutta asia on sama. Tsemppiä Tea!

Projektin mahdolliset riskit

Iltalehti kirjoitti tänään illalla, pohjautuen Men's Health julkaisun artikkeliin, kuinka painonpudotuksella voi olla negatiivisia vaikutuksia, vaikkei niin uskoisikaan. Jän pohtimaan näitä omalta kohdaltani. Riskejä on artikkelin mukaan 4, joten tässä hieman analyysiä:

1. Alakulo
Lehden mukaan laihtuminen voi laukaista alakuloa tai jopa masennusta, jos painonpudotuksen odottaa ratkaisevan kaikki ongelmat. Itse lähdin projektiin itseäni varten, oma hyvinvointi mielessä. Aiemmin kuitenkin myönnän aloittaneeni laihdutuksen siksi, että kelpaisin, tai jotta löytäisin itselleni kumppanin tajuamatta, ettei kumppanin löytyminen tai ihmisten kiinnostus minusta ole sidonnainen painooni vaan itsetuntooni. Toisaalta, itsetunto on roimasti kohentunut tässä projektin aikana, siispä kohta 3.

2. Löysä nahka
Noh, kun pudottaa hitaasti, ei ongelma ole kovin paha, mutta tämä on oikeasti riski. Samaan aikaan, se on loppupeleissä kuitenkin vain kosmeettinen ongelma, terveysvaikutukset ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin tämä haitta. Treeniä vaan paljon niin saa parhaat tulokset aikaiseksi.

3. Ero
Itselläni ei ole ketään, josta erota, mutta olen huomannut, että osaan ihmissuhteista projekti on vaikuttanut. Mitä itsevarmempi olen, sitä vaativampi olen ystävänä, en enää anna ihmisten kävellä ylitseni. Tiedän, että ansaitsen hyviä ihmissuhteita enkä enää tyydy huonoihin tai keskinkertaisiin. Osan kanssa dynamiikan muuttuminen on sujunut hienosti, osan kanssa on ollut kasvukipuja ja muutama ihmissuhde on jäänyt kokonaan. Tosin ne eivät alunperinkään olleet mitää kovin pitkiä tai syviä suhteita. 

4. Vatsakipu
Artikkelissa tämä liittyy sappeen ja sappikiviin jos jättää rasvan kokonaan pois. Minä en ole jättänyt, joten ei ongelmia. Muuten on kyllä projektin aikana oppinut tuntemaan vatsansa toiminnan erityisen hyvin ja myös keskustelemaan siitä sujuvasti esim PT:n kanssa. On jännä huomata mitkä asiat heilauttavat vatsan toimintaa suuntaan tai toiseen.

Omalta osaltani siis allekirjoitan kaikki 4 riskiä jollain tasolla, mutta samalla koen ne pieniksi riskeiksi kun niitä vertaa saavutettuun hyvään. Onko mulla kokemuksia näistä? 
 
 

Olisikohan jumi nyt ohi - varovaista toiveikkuutta

Viime tekstissä kirjoitin jumista ja siitä, miten mopo lähtee käsistä, kunnolla. Projektia on takana vuosi ja kiloja on nyt lähtenyt 22. Se itsessään on HURJAN hyvä saavutus, sillä se on lähes 500g viikossa. Viime viikolla paino humpsahti melkein 2 kg alaspäin ja vire on hyvä. 

Mistä jumi johtui? Osittain varmasti aineenvaihdunnasta, mutta suurin syy taitaa olla korvien välissä. Olin henkisesti aika lamaantunut ja luovuttanut, joten en uskonut onnistumiseen. Tähän heräsin sunnuntaina kun katselin todella kiireistä viime viikkoa taaksepäin ja mietin, mikä siinä oli erilaista kuin muissa viikoissa alkuvuoden aikana. Päädyin siihe, että ero on ilossa. 

Alkuvuosi on ollut henkisesti todella rankka, vaikka myös kovin antoisa. Paljon uutta ja ihanaa, mutta samalla paljon negatiivisuutta, johon en itse ole voinut vaikuttaa. Viime viikonlopun retkahdus oli kuin pohjakosketus ja heräsin talviunestani huomaamaan, että olin ajatunut vanhoihin uomiin, suorittamaan elämääni, en niinkään nauttimaan siitä. 

Nyt ajatus on nauttia elämästä ja elää sitä täysillä, kyllä se painokin sitten seuraa siinä sivussa. Kuten sanoin aiemmin, on tarkoituksenani päästä tavoitteeseen 35-vuotis syntymäpäivääni mennessä. Siihen on nyt hieman reilu 10 kuukautta ja pudotettavaa on noin 15-17 kg. Sormet ja varpaat ristiin, että tähän päästään. Pian! 

Ihanaa vappua!

Kun mopo lähtee käsistä

Viimeiset 3 kuukautta ovat olleet rankkoja projektin osalta, sillä oikeasta syömisestä huolimatta, paino on sahannut 2-3kg sisällä eikä varsinaista edistystä ole tapahtunut. 

Olemme Tommin kanssa arvioineet ja rukanneet ruokailuja ja liikkumistapoja ja miettineet päämme puhki missä mennään. Viime viikolla teimme entistä kovamman kiristyksen ruokavalioon ja jokin napsahti aivoissani ja luovutin hetkellisesti. Viikonloppu meni siis ruokailun osalta aivan pieleen. 

Söin kaikkea sitä mitä ei saisi, enkä oikeastaan mitään mitä saisi. Herkkuja, sipsiä, kokista, leipää, piirakkaa ja kakkua kului viikonlopun aikana. Paino nousi torstaista 1kg, joten mikään suurtakin suurempi katastrofi tämä ei ollut, paitsi että OLI. 

Hetkellisesti menetin luottamukseni projektiin aivan kokonaan. Koska paino ei ole pudonnut odotettavasti, luovutin ja ajattelin, ettei tällä ole mitään väliä. Ihan sama, mitä syön joten voin yhtä hyvin nauttia elämästä. Virhe! Ruoka ei ole elämän nautinnon mittari, sillä koin huonoa omaatuntoa joka suupalasta, en vaan saanut itseäni lopettamaan syömistä. 

Tänään aamulla tunnustin syntini häpeillen Tommille ja odotin jo tiukkaa palautetta (aiheesta). Toisin kävi. Tässä osia Tommin palautteesta:

Moinen ratkeaminen ja mässytyslipsahdus on enemmän ku inhimillistä ja vuoden "kitkuttelun" jälkeen liki suotavaa. Aiiiiivan turha hävetä:) Itselleen pitää antaa myös löysää hei:) [...] Sul on ollut proggiksen kanssa yliluonnollisen kova tsemppi ja mä tiedän, et jollain konstilla tää jämähdys lopulta laukee ja palkintoa pukkaa:)

Näillä evästeillä jatkan projektia. Vielä noin 20 kg olisi pudotettavaa ja sitten siirrytään tarkastelemaan vain kehon koostumusta. Aikaa projektille on nyt vielä 44 viikkoa (35-vuotis synttäreihin), joten tämä tarkoittaisi 450g viikkopudotusvauhtia. Usko palautuu, tähän pystytään! 

Oikein mahtavaa viikkoa ja huhtikuun loppua!

Ruokailun suunnittelu

Aina ei ole helppoa syödä oikein, myönnetään. Mutta aivan liian usein myös kuulee, että terveellisesti syöminen on vaikeaa. Tässä minun vinkkini siihen, miten vältää pahimmat sudenkuopat ja se, että tulee ostettua kotiin se pakastepitsa/eines/makkara/hampurilainen (täytä tähän se pikaruoka, johon on sinun helpointa sortua). 

1. Suunnittele. Mikään gourmet-tason kokki ei tarvitse olla, eikä edes omata kauheasti mielikuvitusta pystyäkseen miettimään perusruoat etukäteen. Tarvitaan proteiinin lähde, kasviksia/hedelmiä/marjoja, sekä ruokavaliosta riippuen hiilihydraattilähde. Kolme asiaa siis. Itse menen seuraavalla kaavalla:

A. Proteiini = kala, kana, jauheliha, porsaanfile, joskus paistiliha tms ja kananmunat. Lisäksi toki rahkaa ja raejuustoa, sekä isommissa purkeissa (usein halvempaa), että mukaan otettavissa pienissä. Isommista voi toki myös laittaa omiin annosrasioihin sopivia annoksia, mutta tähän itse vedän rajan.

B. Vihannekset/hedelmät/marjat = juurekset, kurkku, tomaatti, paprika, pavut,(salaatinlehdistä en niin perusta), omenat, päärynät, passionhedelmä (todella hyvää smoothiessa joskus), kiivi, sitrukset, mustikat, mansikat, vadelmat, puolukat. Näitä sen verran, että säilyvät ja tulee syötyä. Ja hinta edellä. Sitä mikä on tarjouksessa, tai vaan houkuttaa juuri silloin. Vihanneksia ja kasviksia voi syödä höyrytettynä, muhennoksena, tai vaikkapa ihan raakana. Ihan miltä tuntuu. 

C. Hiilarit = tämä riippuu nyt ihan siitä, millaista ruokavaliota noudattaa, joten en tässä lähde listaamaan kuin yhden asian: panosta laatuun. Kokojyvää ja luomua jos mahdollista!

2. Tee paljon kerralla. Tänään ruokapöydälläni näytti tältä: 

16 valmista proteiiniannosta valmiina pakkaseen. Helppoa kuin heinän teko ja aikaakin meni yhteensä noin tunti. 

Kanat maustoin ja paistoin uunissa. Kanat menettävät aika paljon painoa kypsennettäessä, joten se kannattaa huomioida kauppalistaa tehtäessä. Nämä olivat jo valmiina pakkasessa, joten pistin uuniin. 

Jauhelihat paistoin pannulla runsaasti maustettuna.

Lohi oli jo valmista. Ostan silloin tällöin kaupasta valmiiksi savustetun lohifileen ja laitan pakkaseen. Teen myös usein niin, että ostan tarjouksessa olevaa kalaa ja käytän sen uunissa. Sitten vaan pusseihin (Minigrip mini) ja pakkaseen. 

Joskus voi myös hemmotella itseään katkaravuilla tai tehdä esim. karjalanpaistilihoista (saa valmiina kaupasta) pitkään haudutettua lihapataa. Pointti on kuitenkin tehdä kerralla paljon ja siten säästää aikaa ja vaivaa arjessa. 

Juuressosekeitot ovat maukkaita ja edullisia ja niitä voi tehdä litra kaupalla valmiiksi. Joukkoon tarjoiltaessa joko vaikka jauhelihapussi tai raejuustoa ja avot, ruoka on valmis. 

3. Mieti ja pakkaa edellisenä iltana seuraavan päivän ruoat valmiiksi (siis jos otat eväät mukaan töihin/kouluun). 

Mieti syötkö aamupalan kotona vai töissä. Itse syön sen usein töissä, sillä surrutan smoothien aamulla ja imaisen sen sisääni aamutreenin jälkeen työpöydän ääressä. 

Mikä on lounaasi seuraavana päivänä? Pakkaa tai varaa valmiiksi proteiini, kasvikset ja mahdollinen hiilari. Muista myös välipalat, sekä mahdolliset eväät illaksi, jos et suuntaakaan töistä suoraan kotiin. Hankalaa? Aluksi ehkä, mutta kun tähän tottuu, tulee ruokailun suunnittelusta ja pakkaamisesta rutiinia, ihan kuten hampaiden harjauksesta tai meikkaamisesta. Teet ne tietyssä järjestyksessä, etkä ajattele asiaa sen enempää. 


Näillä vinkeillä minä pärjään, syön oikein ja tuloksiakin on tullut. Vaatii pientä totuttelua ja harjoitusta, mutta vaikeaa tämä ei ole. Kannattaa kokeilla!

Rakas, sinusta on tullut pullukka... siis MITÄH?

En ole pitkään aikaan surffannut telkkarikanavia, koska siihen ei ole ollut aikaa. Tänään kuitenkin nappasin telkkarin auki ja ajattelin vilkaista mitä sieltä tulee. Olin kyllä kuullut ohjelmasta Rakas, sinusta on tullut pullukka, mutta nyt siis osuin juuri sille kanavalle ja järkyttyneenä jäin seuraamaan tätä katastrofia.

Tässä syyt (tämän yhden jakson perusteella):

1. Pariskunnasta toinen on "syyllinen" molempien ylipainoon.
2. Täysin kouluttamaton puoliso toimii "valmentajana" ja saa epäpedakogisesti käskyttää puolisoaan. Kannustamisesta ei ole tietoakaan.
3. Vain toinen sitoutuu esim. ruokavalioon. Ymmärrän, jos toinen on normaalipainoinen, mutta tässä molemmilla oli varaa tiputtaa.
4. Treenit tehdään ainakin näennäisesti puolison päähänpistojen mukaan. Ei suunnitelmallisuutta tai nousujohteisuutta. 
5. Pudottamisesta voi voittaa rahaa. Eli motivaatio on jossain muussa kuin hyvässä olossa tai terveydessä. 
6. Tavoitteet ovat täysin kestämättömiä. Tässä 20kg pudotus 7 viikossa. Se on 2,8kg viikossa. Minulla meni terveellisesti 20kg pudottamiseen noin 7kk. Tässä siihen pyritään 7 viikossa.
7. Treenaamista on tarkoitus harrastaa noin 3 tuntia päivässä. Koko projektin ajan.

Kysyn: pysyykö paino poissa ohjelman jälkeen? Mitä tästä opitaan terveellisestä elämästä? Mitä ihmeen järkeä tässä on? 

Oman projektin aikana on menty ylä- ja alamäkeä ja joskus on toive elänyt, että tämän voisi tehdä helpommin tai nopeammin. Tämä ohjelma paransi minut siitä. Mitään pikavastausta ei ole, enkä siihen myöskään usko. Vaikka tähän projektiin menisi vielä 2 vuotta, on se pysyvää muutosta, eikä tällaista venkoilua ja kikkailua. Ugh, olen puhunut.

PS. Tulos ohjelmassa = 16kg pudotus. Mitään tietoa ei ole pysyikö paino poissa. Epäilen, mutta onnea jos pysyi. 

Painojumi ei saa lannistaa!

Viikonloppuna alkoi maaliskuu. Tammikuun alusta saakka on paino sahannut muutaman kilon sisällä, eikä edistystä ole juurikaan tapahtunut. Koska olen kuitenkin päässyt treenaamaan aika hyvin, on sillä puolella tahatunut paljonkin edistysta, vaa'alla se vaan ei näy.

Helmikuu oli todella kiireinen. Paljon matkoja, ilta- ja viikonloppumenoja, sosiaalista meinikiä ja hyvää mieltä. En oikein edes ehtinyt harmittelemaan sitä, ettei paino putoa. Tokikaan se ei myöskään ole pitkässä juoksussa noussut vaikka myönnettävästi en ole aivan jokaista pilkkua ohjelmassa seurannutkaan, lähinnä ruoka-aikojen suhteen. Mihinkään ylilyönteihin ei kuitenkaan ole tullut sorruttua. 

Maaliskuu alkoi ja nyt on taas uusi vaihde silmässä. Tänä aamuna paino on alempana kuin koskaan, toki se voi vielä heilahtaa  loppu viikon aikana ja olo on pienestä flunssasta huolimatta hyvä ja energinen. Ruoka maistuu ihan uudella tavalla (siis terveellinen ruoka) ja vettäkin kuluu jälleen paljon. 

Vesi onkin ruoka-aikojen lisäksi ollut projektin kompastuskivi, sillä kiireessä unohdan tyystin juoda. Nyt olen siinäkin petrannut ja se tuntuu ja näkyy. Onneksi.

Kahden kuukauden painojumi ei ole ollut herkkua, mutta eipä se myöskään ole lannistanut. Loppuelämää vartenhan tässä töitä tehdään, joten mihinkäs tässä on kiire. Projektia on nyt takana aika tasan 10 kk ja painoa pudonnut 21 kg. Toisin sanoen, 2kg kuussa noin keskimäärin. Se on oikein hyvä. Projektin DL on tasan vuoden kuluttua ja pudotettavaa on vielä noin 15-20 kg. Ei siis mahdotonta laisinkaan. Ja kuten sanottua, ei se kilosta tai kahdesta ole kiinni. 

Hiljaiseloni täällä siis ei ole tarkoittanut, että olisin hylännyt projektin. Elämä vaan tuli ja sotki aikatauluja hieman. Nyt siis uudella innolla kohti kevättä ja kesää. Olin aiemmin asettanut tavoitteeksi, että tämän viikon loppuun mennessä alkaa paino uudella luvulla. Siihen on edelleen melkein 6 kg matkaa, mutta se ei haittaa. Asetetaan uusi tavoite: kun vuosi projektia tulee täyteen, haluan että joko a) paino alkaa uudella numerolla tai b) kokonaispudotus on 25kg. Näiden kahden tavoitteen ero on 1,3kg. Toki toivomme vaihtoehtoa A, se kun on suurempi pudotus. Uuteen rajapyykkiin on nyt siis 2kk aikaa, joten mahdollisuudet on. Peukut pystyyn! 

Kunhan tästä tervehdyn, otamme Tommin kanssa saliohjelman päivityksen "ruokalistalle" ja viilaamme sitä hieman. Matkan varrella on myös ruokavaliota hieman viilattu, lähinnä määrien osalta. Heikkoutta ei ole tavotteiden ja metodien säätäminen, jos siltä tuntuu, kuten aiemmin olen kirjoittanut. Heikkoutta on luovuttaminen kun tavoitteet eivät toteudu.

 

 

Kun nälkä katoaa

Nyt on maailmankirjat sekaisin. Minulla ei ole viikonlopun jälkeen ollut laisinkaan nälkä. Ei ollenkaan. Ei missään vaiheessa. Kiireessä myös unohdan syödä ja huomaan klo 15, etten ole syönyt välipalaa, saati sitten lounasta. 

Tänään nukuin aamulla pommiin ja aamiainen oli proteiinipatukka (kuulen jo Tommin huokaavan epätoivoissaan). Olin palaverissa koko aamun ja huomasin klo 14, etten ollut proteeiinipatukan jälkeen syönyt mitään, pari kuppia teetä olin juonut. 

Sitten pakotin itseni syömään lounaaksi varaamani lihapadan ja mandariinin, mutta tämänkin saaminen alas oli kovan työn tulos. Vettä menee paljon, koko ajan.

Painossa tämä ei ole näkynyt, se pysyy tasaisena koko ajan. En missään nimessä jätä syömättä laihtuakseni, mikään ei ole niin haitallista kuin se. Nyt alkaa vain kiire ja henkinen kuormitus olemaan sitä luokkaa, että unohdan syödä ja kun nälkäkään ei siitä muistuttele, olen jo ottanut järeät aseet käyttöön. Huomenna työkalenteri muistuttaa klo 12 lounaasta, klo 15 välipalasta ja kännykkä piippaa illalla illallisen ja iltapalan muistamiseksi. Aamiaisen olen syönyt aina uskollisesti, tämän aamun sortumista lukuunottamatta.

Koskaan ennen en ole näin kovaa nälän puutetta kokenut ja toivon, että tämäkin menee pian ohi. Terveellistä tämä ei ole, millään tavalla. Huolestuttavaa kyllä. 

Viime viikolla söin oikein ja ohjeiden mukaan ja liikuin jonkin verran. Paino putosi 1,5 kg. Nyt painoa on itseasiassa tullut siihen verrattuna 400g lisää vaikken syö. Se kertoo minusta paljon siitä, että paastoamalla ei laihdu. Onko jollain muulla vastaavia kokemuksia?

 

Ihannepaino

Viikonloppuna osallistuin seminaariin, jossa yhtenä ryhmäyttämisharjoituksen tehtävänä oli kertoa parille, mistä ruumiinosastaan pitää erityisesti. Havahduin siihen, että mikään ruumiinosani ei tunnu kovin "läheiseltä" tai tärkeältä, enkä ole oikeastaan mistään ylpeä. Lopulta sanoin kuitenkin, että lempparini ovat silmäni, varsinkin silloin kun jaksan käyttää piilareita, enkä piilottele silmiäni lasien takana.  

Jatkoin asian pohtimista eilen autossa istuessani ja tajusin, että vaikka nyt jo näen tapahtuneen muutoksen peilistä ja valokuvista, en siltikään osaa vielä olla oikein ylpeä mistään kehoni osasta. Parannettavaa on vielä paljon. Pohdinnan lomassa mieleeni muistui artikkeli, jonka luin taannoin Iltasanomista. Siinä kerrotaan, että jopa 90% aikuisista naisista on tyytymättömiä omaan kehoonsa. Mietinkin siis, mistä tämä johtuu. 

Omassa elämässäni on kaiken muotoisia, näköisiä ja kokoisia ihmisiä ja he ovat minusta kaikki omalla tavallaan kauniita. Miksi siis en osaa uskoa sitä itsestäni tai miksi meillä naisilla on niin kova tarve arvottaa itseämme ulkonäkömme perusteella? Iltasanomat kertoo, että moni nainen arvioi olevansa liian lihava riippumatta hänen todellisesta painostaan. Artikkeli viittaa myös monikansalliseen yliopisto-opiskelijoiden tutkimukseen, jossa 45 prosenttia naisista koki olevansa lihavia, vaikka todellisuudessa lihavien osuus oli vain viisi prosenttia.

Huolestuttavinta on se, että asenne siirtyy myös lapsiin. Artikkelin mukaan viisivuotiaista kanadalaistytöistä tytöistä jopa joka viides on tyytymätön kehoonsa. Siis 20 prosenttia viisivuotiaista ei ole tyytyväinen kehoonsa. Aivan kamalaa! 

Myönnän, etten ole lukenut kaikkia Iltasanomien lähteinä käyttämiä artikkeleita, mutta noin yleisesti voin allekirjoittaa sen, että tyytymättömyyttä on ilmassa. Samalla huomaan myös sen, että painoindeksit yms. ovat loppupeleissä pelkkää huuhaata sillä ainoa vertailu, jota kannattaa tehdä on verrata omiin tuloksiinsa ja nähdä edistyminen. Painoindeksit yms. kertovat kuitenkin vain osan totuudesta. 

Kohta on lomalla kertynyt lisäpaino saatu pudotettua ja matka jatkuu. Yritän olla ylpeämpi kehostani jatkossa, se jaksaa ja pystyy aika moneen. 

Miksi alkuinnostus loppuu?

Helsingin Sanomien featuretoimituksen (LOL mikä termi) päällikkö Anssi Miettinen kirjoitti eilen 13.1. aamulla siitä, että eilinen oli kuulemma kuntosalien kiireisin päivä, sillä tästä päivästä alkaa ihmisten alkuinnostuksen hiipuminen ja muutamien viikkojen kuluttua salilla ovat enää ne, jotka siellä kävivät jo ennen uuden vuoden lupausta.

Olin itsekin eilen aamulla salilla, mutta minulla kyse ei ole alkuinnostuksesta, vaikka ensimmäistä kertaa kotisalilla tänä vuonna olinkin. Olen aiemminkin kirjoittanut, että oma sali-innostukseni kulkee sykleissä, enkä ole oikein koskaan kunnolla innostunut siitä, vaan salilla käyminen on minulle suorittamista sanan kaikissa merkityksissä. 

Itse koen, että innostuksen loppuminen johtuu uuden vuoden lupausten lyhytnäköisyydestä ja siitä, että näitä "terveellisempi elämä alkaa nyt" -lupauksia on helppo tehdä analysoimatta sitä, miksi elämäntavat ovat aiemmin olleet huonot tai suunnittelematta miten tuloksiin olisi mahdollista päästä. 

Fakta on (saa korjata, jos olen väärässä), ettei salilla käynti sinänsä korjaa mitään, jos elämässä on muuten palikat epäjärjestyksessä, ruokailu on huonoa ja epäsäännöllistä ja/tai tunne-elämä on sekaisin. Terveyskirjaston mukaan liikunnan rooli on tärkeä painonhallinnassa ja jopa laihdutuksessa, mutta se ei yksin riitä:

"Liikunta ei ole laihdutus- vaan painonhallintakeino

Usein ylipainoiset ihmiset yrittävät laihduttaa pelkällä liikunnalla. Se ei ole järkevää, sillä liikuntatutkimuksissa pelkän liikunnan vaikutus jää aika pieneksi.

Jos ihmisiä kehotetaan lisäämään reilusti liikkumistaan ja säilyttämään ruokailutottumuksensa ennallaan, paino keskimäärin laskee vain 2–3 kiloa. Jos haluaa laihtua enemmän, pitää lisäksi vähentää päivittäisiä kaloreita.

Siitä huolimatta laihduttajan on erittäin tärkeää liikkua riittävästi. Kilojen pudottaminen onnistuu melkein jokaiselle, mutta laihtumistuloksen säilyttäminen on vaikeaa. Siihen liikunta tuo selvän avun. Niillä laihduttajilla, jotka liikkuvat riittävästi, painon nousu laihduttamisen jälkeen on vähäisempää."

Reiluuden nimissä on myönnettävä, että Miettisen teksti ei varsinainesti keskity niinkään siihen, mihin alkuinnostus loppuu, vaan siihen miten tärkeää lihaskuntoharjoittelu on ja miksi. Olen samaa mieltä Anssin kanssa ja siksi ramppaankin salilla, vaikkei se minulle kovin mieluista olekaan. Lisäksi liikun muuten, kuten ole useammassakin aiemmassa tekstissä todennut. 

On myös hyvä muistaa, että voima- tai lihaskuntoharjoittelua voi tehdä myös kotona, tosin jo muutaman viikon jälkeen ainakin tarve ottaa mukaan painoja kasvaa ja kuntosali on varmasti jo aivan oikea paikka. 

Kun syyt innostukseen ovat oikeat ja lupaukset keskittyvät kokonaisuuteen, on onnistuminen ja innostuksen säilyminen paljon todennäköisempää. Eikö?

Projekti & sosiaalinen media

Kuten tiedämme, on projektini julkinen. Saan aika paljon palautetta henkilökohtaisesti, mutta erityisesti sosiaalisessa mediassa. Olen huomannut erään asian; kun jaan sosiaalisessa mediassa kuvia treeneistä, itsestäni eri asuissa tai muuten visuaalisia todisteita projektin etenemisestä, saan kovasti positiivista palautetta. Kun kirjoitan asiapitoisia tekstejä ja pohdin asioita on vastausten määrä paljon pienenpi. 

Tämä on ihan tuttu ilmiö sosiaalisessa mediassa yleisesti. Visuaalisuus puree ja herättää kiinnostusta, kun taas teksti on vaikeampijakoista, vähemmän kiinostavaa ja sen kuluttaminen vie enemmän aikaa. 

Toisaalta kuitenkin mietin, kritisoimatta kenenkään omia valintoja ja kulutustottumuksia, että tässä myös kulminoituu kulttuurimme ulkonäkökeskeisyys. Keskitymme siihen, miltä jokin näyttää, emme niinkään siihen, miltä asia tuntuu tai mikä on kuvan viestin takana. Esimerkkinä tämän aamuinen sosiaalisen median postaukseni, joka sai omien seuraajieni joukossa hienosti huomiota:

Koska taustalla oli vain muutama tunti unta ja pääsin silti salille reissun jälkeen ekaa kertaa (Suomessa), otin kuvan ja postasin sen Instagramiin, josta se siirtyi myös Facebookiin. 

Suurin osa kommenteista liittyi siihen, miltä näytän, vaikkei se ollut laisinkaan tarkoitukseni vaan halusin antaa itselleni pisteitä siitä, että sain itseni raahattua salille. Samaan aikaan voidaan toki myös miettiä, miksi kannustan itseäni julkisesti sosiaalisessa mediassa, eikö olisi riittänyt, että taputan itseäni olalle ja tiedän itse käyneeni salilla. 

Tämän blogitekstin tarkoitus ei ole kritisoida saamaani hienoa kannustusta ja ihania kommentteja. Ei suinkaan, keep them coming :) Mietin kuitenkin juuri sitä, miten ulkonäkökeskeisiä kommentit olivat. Ja myönnän, aiheesta :) Näytänhän minä kuvassa oikeasti hyvältä ja jopa minä näen eron entiseen. 

Jatkan myös jatkossa näiden kuvien jakamista ja toivon teidän jatkavan kommentointia. Olen myös äärimmäisen onnellinen, jos haluatte kommentoida näitä tekstejä tai muuta jakamaani sisältöä, mikäli seuraatte minua jossain toisessa kanavassa. Muistammehan, jokainen on kaunis ja todella, paketointi on vain pintaa, sisältö on tärkein. 

Paluu arkeen

Edellisestä tekstistä on hetki aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olen juhlinut joulua Suomessa, uutta vuotta Minnesotassa, käynyt katsomassa musikaalia Broadwaylla New Yorkissa ja ihastelemassa Liberty Belliä Philadelphiassa. Näiden viikkojen aikana on liikuttu aivan liian vähän ja syöty aivan liian paljon ja väärin. 

Nyt jetlagin kourissa valvon ja nukun pari tuntia kerrallaan ja tänään aamulla luovutin klo 5. Vaaka näyttää nyt 2kg enemmän kuin ennen joulua, mutta uskon vahvasti, että kyse on myös kertyneestä nesteestä. 

Suurin haaste reissussa oli oikeanlaisen ruoan syöminen kun ei ole mahdollisuutta laittaa ruokaa itse ja amerikkalainen ruokakulttuuri on tunnetusti aika suolainen/rasvainen/hiilaripitoinen. Siihen nähden en siis ole yllättynyt painon noususta ja oikeastaan odotinkin sitä. Suuressa kuvassa ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon väliä miten reissu meni, tärkeintä on palata nyt arkeen ja rutiiniin, jota onkin jo ollut ikävä. 

Ihanaa uutta vuotta ja tervetuloa takaisin blogin pariin!