Nyt tökkii treenaus

Nyt se iski, ensimmäinen treeniällötys. Kuumuus tekee treenihaluista olemattomat kun väsyttää, hikoiluttaa ja on epämukava olo. Mietin mitä asialle voisi tehdä ja päätin, että jotenkin tämä on selätettävä. Ei kun työpäivän jälkeen salin sijasta rannalle ja uimaan. Oittaalla vesi on viileää ja ihanaa!

 

Oittaalla on Bodomjärven lahdella, aivan rannan läheisyydessä, kaksi poijua, jotka ainakin silmämääräisesti ovat noin 25m päässä toisistaan. Päätin siis uida niiden välin 20 kertaa, jolloin matkaksi tuli noin 500m. Ihan kiva iltauinti. Päälle vähän lilluntaa ja venyttelyä vedessä ja ilta oli siinä.

 

Huomenna ajattelin yrittää yhdistelmää sali+uinti ja sitten kotiin lepäämään pitkän viikon jälkeen. Jospa se salikin innostaisi kun luvassa on uintia.

 

Sunnuntaina on luvassa SUPpausta. Jospa ensi viikolla saisin taas kunnolla kiinni treenaamisesta ja saisin vihdoin sen pyörän ostettua. Veri vetää pyöräilemään.

 

Nyt kun luen tätä tekstiä kuulostaa siltä, ettei kyse ehkä olekaan treenitökkimisestä vaan hetkellisestä mielikuvituksen puutteesta, joka tässä kirjoittaessa korjaantui. Melomaankin pitää vielä päästä monta kertaa ja Nuuksioonkin haluan taas. Sieläkin voi uida..

 

Kaikki vinkit hauskasta kesäliikunnasta otetaan vastaan, paitsi puistojumppa/jooga/pilates jne. Ei nappaa. Ja seura kelpaa aina!

Kun ruokahalu katoaa

Enpäs uskonut koskaan sanovani näin, mutta ruoka ei maistu. Syitä on varmasti monia, kuuma sää nyt ei ainakaan auta asiaa, mutta kovin kummallista tämä on.

 

Aamulla herään eikä minun tee mieli juoda, saati sitten syödä mitään. Pakotan kuitenkin aamusmoothien alas ja perään vielä vettä. Töissä lounas menee, kun pakottaa, mutta sitten alkavat vaikeudet. Iltapäivän välipalaa ei tee mieli yhtään, illallinen on pakkopullaa ja vihoviimeinen on iltapala, joka on pakko jotenkin saada alas.

 

Koskaan aiemmin, ellen ole ollut todella kipeä, en ole vastaavaa kokenut, ruoka on aina maistunut. Teen kaikkeni, jotta ruokarytmi pysyy ja saan oikeat ravintoaineet, mutta kovin kauaa en tällaista pakkoruokintaa kyllä jaksa.

 

Olen miettinyt mistä voi olla kyse. Toki säällä on varmasti vaikutusta, kuumalla ei tee mieli syödä. Ruoka on kuitenkin hyvää ja maittavaa, varioin paljon, eli kyllästymisestä ei pitäisi olla kyse ja muutenkin elämä hymyilee.

 

Erityisen vastenmielisiä ovat hiilarit ja maitotuotteet. Tämähän on kätevää, kun rahkaa tai raejuustoa pitäisi syödä melkein joka aterialla. Ainoa mikä maistuu on tuoreet hedelmät ja vihannekset. Niillä voisin elää... Mutta ei se taida riittää.

 

Katsotaan kuinka tämä tästä kehittyy säänkin mukana, kohta saisi tuo helle hellittää, pää alkaa kärsiä kuumuudesta, eikä tämä ruoka-asiakaan ainakaan helpotu ilmojen myötä.

Aamupalapuuro - suuri haasteeni

Kun aloitin projektia sanoin Tommille, että inhoan puuroa. Kuinkas ollakaan, ruokavaliosta löytyi joka aamulle annos puuroa. Kaksi viikkoa kärvistelin, purin hammasta ja pakotin itseni syömään puuroa ja sitten tuli seinä vastaan. En tiedä mikä puurossa mättää, varsinkin aamulla. Retkelle se sopii ja kylmiin pakkasaamuihin, mutta kesällä lämpimän puuron mussuttaminen aamulla oli kovaa homaa..

 

Onneksi veljeni oli antanut minulle keväällä syntymäpäivälahjaksi smoothiekoneen ja aloinkin miettiä, miten sitä voisi hyödyntää.

 

Tommin reseptien mukaan aamupalaan piti saada mahtumaan kaurahiutaleet, rasvaton maito, proteiini (rahka tai raejuusto), marjoja, rypsiöljyä, ja pellavansiemenrouhetta. Minäpä sitten yhtenä aamuna heitin nämä aineet, ja hieman vettä, blenderiin ja surrautin siitä smoothien. Tällä on menty koko 12 viikkoa, reissua ja mökkiviikonloppuja (ei sähköä) lukuunottamatta.

 

Marjoja vaihtelen vähän sen mukaan mitä pakkasesta löytyy. Mustikoita, mansikoita, vadelmia, mustia viinimarjoja on kaikkia kokeiltu. Viikko takaperin sain veljeni vaimolta kassillisen raparperiä, jonka höyrytin kypsäksi kanelin kanssa ja pakastin sitten rasioissa. Välillä siis marjojen kaveriksi heitän blenderiin tätä herkkua. Mustikoita laitan aina (pakkasesta), sillä muuten smoothien väri on ällöttävän rusehtava, mustikoiden kanssa väri on miellyttävämpi. Ja kyllä, mukaan menee myös öljy.

 

Mökillä ja matkoilla olen sitten tyytynyt rahkaan ja pieneen palaan täysjyväleipää marjojen ja hedelmien kanssa. Ihan hyvin on sekin toiminut.

 

Pointtina on, että kun oppii määrät ja rutiinit oikein, on ruokavaliota myös paljon helpompi varioida ja muokata sopimaan omaan arkeen tai juhlaan. Näin myös lomalla voi pysyä hienosti kiinni ohjelmassa.

Tuloksia

On ollut jännittävää huomata mikä motivoi elämän muutokseen ja sen aikana. Olen aiemmin kirjoittanut "heti/nyt" -asenteestani moniin asioihin ja elämänmuutoksenkin osalta sen kanssa on ollut tekemistä.

 

Minun onnekseni tulokset ovat olleet koko ajan niin kannustavia, ettei varsinaista motivaatiopuutetta ole ehtinyt kolmessa kuukaudessa iskeä kuin muutaman lyhyen hetken. Lähinnä motivaation puute onkin liittynyt hetkiin, jolloin väsyttää tai olo on muuten kurja ja tekisi mieli lipsua sovitusta ruokavaliosta. Joskus olen lipsunutkin ja se on itse asiassa antanut vielä enemmän motivaatiota, kun huomaa, ettei homma kaatunutkaan siihen yhteen colalasiin tai herkkupalaan.

 

12 viikossa keskimääräinen pudotusvauhti on ollut 0,83kg/vkk, joka on yli oman tavoitteeni. Jos pois lasketaan 4 lomaviikkoa, jolloin pudotusta oli 0,5kg, on keskiarvo 1,25kg/vkk. Se on jo aika hurjaa!

 

Vaikka tavoitteeni on laajempi kuin vain painon pudotus, on pudotusta palkitsevaa seurata. Vieläkin palkitsevampaa on kuulla läheisten kommetteja muutokseen liittyen. Koska painoa on vielä hurjasti liikaa, en itse näe muutosta paljaalla silmällä, mutta housut pyörivät kyllä jalassa ja vyö on paljon kireämmällä kuin ennen. Eniten huomaan kuitenkin muutoksen elämänasenteessani; olen iloisempi, energisempi, positiivisempi ja suurpiirteisempi kuin aiemmin. En nipota, jokaisesta pienestä jutusta tai hermostu pienimmistä vastoinkäymisistä. Muutos on siis vaikuttanut ihan kaikkeen. Olen yksinkertaisesti onnellisempi!

 

Ja ei, painon pudottaminen ei takaa onnea. Mutta elämänmuutoksen myötä olen onnellisempi ja painokin on laskenut. Sematiikkaa sanoisi joku, minä sanon, että tässä on koko projektin suurin oppi. Aiemmin herkkuja meni paljon ja söin TODELLA väärin, koska voin huonosti. Nyt voin henkisesti ja fyysisesti hyvin, eikä herkkuja tee edes mieli, tai jos tekee, pieni annos riittää tyydyttämään herkkuhimon. On siis helppoa elää elämään uuden ohjelman mukaisesti, koska henkinen tasapaino on löytymässä.

 

Koskaan en tule olemaan valmis, sillä ihminen kasvaa, kehittyy ja mutkistuu kun ikää tulee lisää. On kuitenkin hienoa huomata, että rasvan alla on piilossa (sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti), mutta vahvana, selkäranka joka pysyy suorana ja ryhdikkäänä vaikeuksienkin edessä. Näin ei ole aina ollut, mutta nyt on. Se on ehkäpä kaikista hienoin tulos.

Ystävyyden voima

Edellisessä tekstissäni kirjoitin elämisestä balanssissa. Olen aiemminkin viitannut siihen, ettei hyvinvoinnissa ole kyse vain fyysisistä tekijöistä, henkisillä on suuri ja joskus jopa suurempi merkitys kuin kaloreilla tai liikunnalla.

 

Eilen todistin henkisen hyvän olon vaikutusta. Kuten olen maininnut, on jet lag vaivannut viime aikoina ja eilen kävin lääkärissä. Sain kasan lääkkeitä, joilla nukahtamista ja unen laatua voitaisiin mahdollisesti parantaa.

 

Työpäivän jälkeen suunnistin hyvän ystäväni kanssa syömään ja elokuviin. Tämä ystävä on yksi elämäni kulmakivistä, ystävyydestämme voi lukea lisää toisesta blogistani. On kiinnostavaa, miten paljon henkistä voimaa ja hyvinvointia oikea ihminen voi elämään tuoda. Ilta ei ollut noin ulkoisesti mitenkään erikoinen, mutta tunnelma oli loistava ja sain ystävältäni henkistä vahvistusta omaan olooni halausten ja hauskojen juttujen muodossa. Olo oli pitkästä aikaa kevyt ja vapautunut, oikein kunnolla, illan päätteeksi.

 

Kotiin tultuani kaaduin lopen uupuneena sänkyyn, pillerit laukussa. Nukuin 7,5 tuntia heräämättä kertaakaan. Onko kyseessä siis tieto siitä, että nukahtamislääkkeitä olisi saatavilla? Vai siitä, että nyt vaan tuli keholle raja vastaan? Vai siitä, että jokin henkinen lukko aukesi ystävän avulla ja uni maittoi? En tiedä mistä on kyse, ehkäpä näiden kaikkien yhteissummasta, mutta onnellinen olen. Ihanaa oli herätä aamulla, ennen kelloa, ja tajuta nukkuneensa läpi yön.

 

Onhan mahdollista, että univaikeudet vielä palaavat, mutta luottavaisin mielin säilön pillerit yöpöydälle ja testaan lääkkeetöntä nukkumista taas tänään. Jos palaan entiseen, otan pillerit käyttöön, muussa tapauksessa ne saavat olla.

 

Mukavaa viikonloppua! <3

Elämä balanssissa

Minulla on teoria. Onnellisuus koostuu useammasta eri palikasta ja kaikkien pitää olla tasapainossa, jotta onnellisuus on mahdollisimman optimaalinen. Rustasin tästä taannoin kuvakin:

 

 

Teoriani on, että elämä ja onnellisuus, ainakin minun kohdallani, koostuu 3 alueesta; koti/itse, tuottavuus, sosiaalisuus. Näiden kaikkien "tyytyväisyysprosentin" tulee olla noin 70, jotta se osa-alue tuottaa onnellisuutta. Jos yksi osio jää alle tuon, ei sitä voi pitkän päälle kompensoida muilla osa-alueilla. Kuinka tuo 70% lasketaa on subjektiivista, toisen 100% voi olla toisen 20%.

 

Huom! Teoriani ei ole laisinkaan tieteellinen vaan lähinnä omasta päästäni keksitty ja järkeilty, mutta minun kohdallani se toimii. Avaanpa hieman mitä tarkoitan.

 

Koti/itse viittaa siihen kuinka tyytyväinen ihminen on itseensä, parisuhteeseensa (tai suhteettomuuteensa), perheeseen, asuntoonsa, ympäristöönsä (esim. paikkakunta tai alue) ja terveyteensä. Missään tapauksessa en tarkoita, että esim. parisuhde on oltava, jotta voi olla onnellinen tai että perhe on automaattinen avain onneen. Jos sinulla ei ole perhettä omasta tahdostasi tai nautit sinkkuudesta, on tuloksesti silloin positiivinen. Avain onkin, että olet ITSE tyytyväinen elämääsi. Tämä osio on hankalin arvotettava, sillä muuttujia on paljon.

 

Tuottavuus taas kätkee sisäänsä työn/uran/koulutuksen. Asiat, jotka täyttävät suuren osan arjestamme. On kovin ikävää, jos tämä alue ei ole kunnossa, sillä silloin on eläminen varmasti kurjaa. Tämäkään ei tarkoita, että uran tai koulutuksen pitää jonkun muun mielestä olla jotain tiettyä, kunhan itse on tyytyväinen.

 

Viimeisenä osa-alueena on sosiaalisuus, jonka alle lukeutuvat ystävät, muuta kontaktit ja harrastukset. Tämä on usein se alue, joka vastapainottaa kahta muuta, varsinkin jos koti/itse -osiossa on paljon parannettavaa.

 

Tämä teoria syntyi tehdessäni tavoitekarttaa siitä, miltä haluaisin elämäni näyttävän 5 vuoden kuluttua. Siihen valikoitui siis ne asiat, jotka minulle tulivat ensimmäisinä mieleen kun ajattelin, mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä haluan elämässäni vielä saavuttaa.

 

Pidän kovasti työstäni, toki siinäkin on haasteensa ja siihen liittyy unelmia ja tavoitteita, mutta olen nykytilaan jokseenkin tyytyväinen. Ystäviä on paljon, on hienoja ja antoisia harrastuksia ja menoa ja meininkiä riittää. Itselläni suurimmat haasteet löytyvät koti/itse -osiosta (osittain siksi tämä projekti ja blogi).  Kotini on mukava ja alue todella mieleinen. Asunto on kuitenkin aika pieni ja jossain vaiheessa on varmasti ajankohtaista ostaa vuokralla asumisen sijaan. Perheeni on loistava, mutta oma perhe puuttuu. Samoin parisuhde. Molemmat ovat jo vuosia olleet tavoitekarttani pääosassa, uran rinnalla. Ne ovat myös vaikeimmat realisoida. Töitä voi tehdä kovasti ja saavuttaa urallaan paljon, mutta sen oikean löytäminen on arpapeliä, jossa ei toistaiseksi ole voittoa osunut. Toivotaan.

 

Nyt joku voisi kommentoida, että pitää olla onnellinen siitä mitä on eikä haikailla sen perään mitä ei ole. Toki, näinkin voi ajatella, mutta vain me itse voimme tehdä itsestämme onnellisia ja mikäli emme tunnista niitä tekijöitä, jotka tätä edesauttavat, on vaikea muuttaa asioita ja saada aikaan parannusta. Eikös elämä ole kuitenkin tarkoitus olla jatkuva matka, jossa on koko ajan uusia mutkia?

Nukkuminen - laiskuuttako?

Protestanttinen työmoraalimme sanoo, että uni on hukkaan heitettyä aikaa. Onneksi tuo käsitys on kovasti muuttumassa ja unen määrään ja laatuun kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Optimal Performancen Joni linkkasi heinäkuun toisella viikolla Natural Societyn artikkeliin päiväunista ja niiden vaikutuksesta tehokuutteen. Alla oleva kuva on artikkelista ja minusta se antaa hyvän kuvan siitä, miten pienellä unella voi parantaa suorituskykyään. Tarkemman kuvan teksteineen nät linkaamastani artikkelista.

 

 

Minulle uni ja sen tarve on ollut aina aika itsestään selvää. Kärsin migreeneistä ja ihan nuoresta pitäen olen ymmärtänyt hyvän ja oikean pituisen yöunen merkityksen pääni hyvinvoinnille. Mikään ei laukaise migreeniä paremmin kuin huonot yöunet, usein yhdistettynä toki muihin laukaiseviin tekijöihin. Olen myös ymmärtänyt, ettei nukuttu aika ole aina laadun mittari ja olenkin pyrkinyt nukkumaan oikein, sekä ajallisesti, että ympäristöllisesti.

 

Palasin heinäkuun alussa lomamatkalta USA:sta ja nukuin koneessa suhteellisen hyvin. Myös ensimmäinen yö Suomessa sujui ongelmitta, mutta sitten... Jetlag otti ja valtasi sänkyni ja nukuin seuraavan viikon 1,5-2 tuntia kerrallaan. Jaksojen välissä olin useampiakin tunteja hereillä. Yhtenä sellaisena yönä, tämä blogi sai alkunsa.

 

Viikon kärsittyäni, turvauduin melatoniiniin. Ensimmäisenä yönä nukuin 4 tuntia putkeen, joka siis jo tuplasi keskeytymättömän uneni. En tokikaan tiedä, oliko se melatoniinin vaikutusta vai oliko se luonnollista, muttei melatoniinista nyt ainakaan haittaa ollut. Tämän jälkeen uni on yö yöltä lisääntynyt, yhtä yötä lukuunottamatta. Edelleen jokainen yö on arpapeliä, yhtään yli 7 tunnin yötä en ole vielä nukkunut, mutta toivotaan, että suunta on oikea.

 

Pahimman unettomuusjakson aikana oli aivan mahdotonta edes kuvitella treenaavansa. Pienetkin asiat harmittivat ja itkettivät ja olo oli muutenkin todella apaattinen. Siihen kun vielä lisää lomaltapaluun stressin ja kovan työpaineen oli migreenin aineet kasassa ja olo kurja.

 

Uni on minulle kovin tärkeää ja Tommikin minua neuvoi, että jos kovasti väsyttää, on parempi nukkua kuin väkisin treenata. Tätä neuvoa noudatin kyllä uskollisesti ensimmäisen viikon, sillä voimat olivat aivan lopussa. Tänään meidän oli tarkoitus Tommin kanssa treenata, kovaa. Henkinen minä oli valmis näyttämään, mihin olen itsekseni päässyt, mutta kroppa pisti vastaan. Emme päässeet edes kunnolla alkuun kun Tommi ammattilaisena vihelsi pelin poikki, kun treenattavalla meni vintti lähes pimeäksi perustreenissä. Selkeästikin palautuminen on vielä käynnissä. Egon päälle ottaa luovuttaminen, varsinkin valmentajan edessä, mutta onneksi Tommi osaa asiansa ja sovittiin, että seuraavat treenit otetaan ulkona, ei sisätiloissa kellarisalissa. Josko tämä tästä.

 

Jatkossakin aion tehdä kaikkeni, että yöunen määrä on yli 7 tuntia ja se on vielä kaiken lisäksi laadukasta unta. Toivottakaa onnea, tuohon on vielä matkaa. Hyviä unia siis!  

Veden juonti - täyttä tuskaa

Vesi, vanhin voitehista. Rakas PT:ni Tommi suosittelee minulle 3-4 litran veden juontia päivässä. Tommi on ihana, mutta ei hyvää päivää. Eihän tuollaiseen määrään pysty.

 

En ole koskaan ollut maidon juoja, ruokajuomani on ollut aina vesi. Kuten kirjoitin aiemmin cola on ollut suuri paheeni. Meni varmasti viikkoja, ellei kuukausia, etten juonut muuta kuin colaa/mehua lounaalla juomaani 2dl vesilasillista lukuunottamatta.

 

Suurin ongelmani on, että minusta huoneenlämpöinen vesi on yksikertaisesti pahaa ja tunkkaista. Kuplavesistä en perusta. Jääkylmä vesi menee, mutta sen pitää olla TODELLA kylmää.

 

Muutama vuosi sitten ostin USA:sta vesipullon jossa on sisällä jää"puikko". Silloisessa toimistossa oli pakastin, joten minulla oli aina kaksi jää"puikkoa" pakastimessa, joten vesi on ainakin lähempänä kylmää, kuin huoneenlämpöistä. Tällöin saatoin työpäivän aikana juoda 2-3 pullollista, eli noin 1-1,5 litraa.

 

Vaihdoin työpistettä syyskuussa ja siihen loppui veden juonti. Uudella toimistolla ei ole pakastinta ja hanasta tuleva vesinkin on korkeintaan viileää, ja pöydällä se lämpenee HETI. Kiireisenä en ehdi joka välissä hakemaan "tuoretta" vettä, joten pöydälläni on aina 5dl vetoinen muki, jonka täytän aamulla, jos muistan. Hyvin harvoin juon sen kokonaan tai täytän uudelleen päivän aikana.

 

Nyt kun colan/mehun juominen on loppunut, juon huomattavasti enemmän vettä kuin aiemmin, mutta juominen keskittyy lähinnä kotiin. Työpäivän aikana juon lounaalla pari lasia vettä, sekä kitkutan mukini kanssa. Olenkin ottanut nyt heinäkuun tavoitteeksi juoda töissä vähintään 2-3 mukillista vettä ja kotona/vapaalla loput. En edes vielä uneksi 4 litran juomisesta, mutta ehkäpä tuohon 2-3 hujakoille jo päästään. Pienin askelein, eikö?

Tekniikat kuntoon

Kyllähän nyt jokainen osaa uida/juosta/pyöräillä/nostaa rautaa kun on telkkarista/elokuvista/muilta nähnyt...

Just joo. Itse olen harrastanut useampaakin liikunta/urheilulajia aikoinani, mutta jos taitoa ei pidä yllä, ruostuu se. Mikään ei ole huonompi ajatus kuin ryhtyä liikkumaan/urheilemaan väärällä tekniikalla.

Nyt en tietenkään tarkoita, että liikkumisen pitäisi olla jotenkin teknistä. Mutta kyllä siitä tekniikasta vaan on hyötyä kahdellakin tavalla.

1. Liikkeet tehdään oikein ja vammoilta vältytään.

2. Liikkeet tehdään oikein ja ne vaikuttavat siellä, missä niiden kuuluu.

Olen vuosien saatossa käynyt pitkiä aikoja eri saleilla ja aina saanut opastusta laitteiden käyttöön. En koskaan oikein innostunut laitteista, sillä ne minusta laiskistavat kropppaa kun istutaan ja väännetään yhtä lihasta kerralla, muun ruumiin istuessa paikallaan. Yök. (Joillekin tämä tapa sopii, kukin tyylillään). Koskaan kukaan ei ollut kuitenkaan näyttänyt miten vapailla painoilla ja oman kropan vastuksella saa parhaan treenin aikaiseksi. Kunnes kuvioon astui Tommi. Vapailla painoilla ja oman kehon vastuksella huseeraaminen teki myös sen, että liikkeet oli helppo ottaa lomalle mukaan, eikä niitä tarvinnut tehdä vain salilla. Esim. kaverin kellarissa Amerikassa treeni onnistui käsipainoja käyttäen ja viikonloppuna mökillä, halonhakkuun välissä, painoksi kelpaa hyvin 2-vuotias siskon- tai veljenpoikani :)

Reilu vuosi sitten kokeilin kuukauden Fustra-menetelmää. Pidin liikkeistä, tulokset keskivartalossa olivat mainiot ja painokin tippui. Menetelmän kuukauden tehokuuri kuitenkin loppui liian aikaisin ja jokapäiväinen treenaaminen oli liian paljon hektiseen arkeeni. Hintakin oli aika suolainen. Opin fustrasta kuitenkin muutaman hyvän niksin esim. vatsalihasliikkeisiin, enkä ole niistä luopunut.

Koska ajatuksena on, että ensi kesänä osallistun Helsinki City Triathloniin on edessä juoksua (yök), pyöräilyä (jee) ja uintia (apua!). Kerran aiemmin, hieman loukkaantuneena, olen kyseiseen tapahtumaan osallistunut ja joutunut jättämään leikin kesken pyöräilyn jälkeen, vammasta johtuen. Noh, ensi kesänä paremmalla onnella.  Suurin haaste on uinnin tekniikassa ja juoksukunnossa. Siispä tuumasta toimeen. Tommin treeniohjelman lisäksi olen ilmoittautunut aikuisten uimakouluun (Aikuisten uititekniikka 1), jossa keskitytään tekniikan hiomiseen. 10 kerran uimakoulu kustantaa 85 euroa, mutta onneksi työnantaja tukee liikuntasetelein. Uinnin osalta koen, että pysyn hyvin pinnalla ja jaksan uida ihan mukavia matkoja, mutta tekniikassa on PALJON hiomisen varaa joten suuri osa uintiin kuluvasta energiasta menee hukkaan. Uimakoululla ajattelin tätä korjata. 13.8. se siis alkaa, klo 7 aamulla. Päätin ottaa 8 viikon agendalle aamu-uimakoulun (apua!!), töihin ehdin klo 9 mennessä. Joustavat työajat rocks!

Syksyllä ajattelin sitten vielä osallistua jatkokurssille. Näin siis syksy ja alkutalvi menee uinnin parissa, keväällä lisään agendalle juoksun ja pyöräilyn. Pyöräilyä toki tulee tehtyä myös salilla. Koko ajan kuvassa mukana luonnollisesti salitreeni progressiivisesti (eli painoja/toistoja lisäten), sekä kaikki muu liikunta. Lempilajejani mainostikin jo täällä, tosin listalta unohtui leipälajini, eli sauvakävely.

Liikunnan tekniikan lisäksi olen ottanut lukulistalle muutamia kirjoja, joista uskon olevan apua Tommin guruoppien lisäksi. Tällä hetkellä luvussa on Kaisa Jaakkolan ja Katleena Kortesuon Taikinasta teräkseksi ja yöpöydällä odottaa vielä Kaisan Hormonidietti. Myös Jarkko Kortelaisen Fitnessfighten för alla olisi hankintalistalla. Projektini ei ole vain fyysinen, mutta myös psyykkinen. Taikinasta teräkseksi ottaa tämän myös huomioon. Ei siis riitä, että muuttaa tottumuksiian ja rutiiniaan, on hyvä myös miettiä, miksi nykyiseen tilanteeseen on jouduttu, mikä siihen on vaikuttanut ja miksi olo on ollut niin huono, että korjausta on tarvittu. Elämän balanssista lisää myöhemmin.

Olen onnellinen pienistäkin onnistumisista

Itse olen "kaikki tai ei mitään" -ihminen. Tuloksia pitää syntyä HETI, ja mielummin jo eilen. On ollut opettelemista siinä, miten seuraan edistymistäni ja näen pienetkin jutut onnistumisina. Tässä muutama esimerkki.

On onnistumista pudottaa 500g neljän viikon loman aikana!

Entinen minäni olisi sanonut, että voi voi, olisi pitänyt tippua enemmän. 500g voi olla vain normaalia heilahtelua. Uusi minäni sanoo, että yhtään ei tullut lisää!

On onnistumista lisätä 1kg taljaan tai onnistua vetämään 1 leuka!

Vanha minäni sanoisi, että kyllä aikuisen ihmisen pitäisi enemmän ja on se kamalaa kun et enempään pysty. Uusi minäni iloitsee jokaisesta pikkiriikkisestä edistysaskeleesta ja uudesta opista.

On onnistumista valita kaupasta rasia mansikoita karkkipussin sijaan!

Se muinainen minäni toteaisi, että mansikoissakin on sokeria ja vieläkin parempi vaihtoehto olisi vain lasi vettä. Uusi minäni sanoo, että vitamiinit ja herkut talteen mansikoista, kun niitä nyt saa tuoreena.

On onnistumista pudottaa 10 viikossa 7kg.

Aikaisempi minäni olisi sanonut, että voi voi, kyllä tavoite 0,8kg viikossa olisi pitänyt saada täyteen (8kg) ja toteaisi, että matkaa on vielä runsaasti jäljellä. Uusi minäni hurraa ja hihkuu riemusta. 7kg on jo merkittävä pudotus.

Olen myös kehittänyt muutamia motivaattoreita. Järjestelmällisenä ihmisenä minulla on excel, jonka käyrää seuraan. Se näyttää tältä:

Tämä on esimerkki, sen verran yksityisyyttä haluan pitää, ettei tämä vastaa oikeaa kuvaa, mutta idea käy selväksi. On siis tavoite taso (liila), tavoitetahti (vihreä) ja toteuma (punainen). Lisäksi käytän palkintopulloja joihin sain idean ystävältäni Jenniltä. To go -pullossa on kuulia sen verran mitä on pudotettavaa, Gone-pullossa se mitä jo on lähtenyt. On äärimmäisen palkitsevaa plompauttaa kuula pullosta toiseen ja samalla, koska pullot ovat keittiössä, muistuttavat ne hyvistä valinnoista aina kun tekisi mieli mennä jääkaapille (ei sillä, että kaapissa olisi mitään "vahingollista", mutta liikaa voi syödä hyvääkin).

 

Kannustaminen on tärkeää ja kukapa sitä osaisi minua paremmin kannustaa kuin minä itse? Toki myös perheen ja ystävien tuki ja kannustus on tärkeää ja olenkin avoimesti keskustellut projektistani niin töissä, kuin perheeni ja ystävienikin kanssa. Kaikki ovat olleet kannustavia ja kiinnostuneita projektistani. Moni on myös sanonut, että hyvä olo hehkuu. Tähän vanha minäni olisi sanonut, että vielä on matkaa. Uusi minäni sanoo kauniisti KIITOS ja suuntaa viikonlopuksi mökille.



Sokeri - tuo kaamea paholainen

Sokeri on ehdottomasti pahin viholliseni ja suurin syyllinen elopainoni Mount Everestiä lähenteleviin lukuihin. Löysin Dan Sukkerin sivulta lyhyen historiikin sokerista. Siinä kirjoitetaan mm. näin:

 

Vaikka sokeri tuli Eurooppaan vuoden 1100 tienoilla, sen käyttö levisi vasta 1700-luvulla. Ennen sitä sokeriin oli varaa vain rikkailla, jotka käyttivät sitä sekä ruoan makeuttamiseen että lääkkeenä.

 

Kun yhteiskuntamme on edistynyt ja kehittynyt on sokerin käyttö myös yleistynyt ja arkipäiväistynyt. Sokerin terveysriskit on tiedetty jo pitkään ja Suomen Sydänliitto kirjoittaakin artikkelissaan mm. näin:

 

Ihmisen mieltymys makeaan on synnynnäistä. [...] Ravitsemussuositusten mukaan puhdistettujen sokereiden osuus ei saisi ylittää kymmentä prosenttia päivittäisestä kokonaisenergian saannista. Puhdistetuilla sokereilla tarkoitetaan mm. tavallista pöytäsokeria eli sakkaroosia sekä hedelmäsokeria eli fruktoosia. Grammoiksi muutettuna ravitsemussuositusten kymmenen prosenttia merkitsee noin 40-50 grammaa sokeria. Maksimimäärä sokeria kertyy helposti ja huomaamatta. Se tulee täyteen jo esimerkiksi puolesta litrasta sokeroitua virvoitusjuomaa, puolesta kourallisesta irtokarkkeja tai yhdestä isosta jäätelötuutista.

 

Myönnän, olen ollut koukussa. Addiktioni sokeriin on ollut vaikea. Kaikki irrottautumisyritykset ovat kaatuneet alkumetreillä ja sokeri onkin ollut yksittäin ehdottomasti pahin paheeni.  Kuten yllä todetaan, on mieltymys makeaan synnynnäistä. Samaan aikaan "syytän" kulttuuria, jossa menestymistä juhlitaan herkuilla (tai alkoholilla). Kun on paha mieli tai ottaa päähän, turvaudutaan herkkuihin. Juhlaan kuuluu aina sokerinen kakku tai juoma tai molemmat. Lapselle annetaan karkkia palkintona hyvästä käytöksestä (yleistän nyt rankasti) ja pikkulapset litkivät sokerisia mehuja jo aivan pienestä pitäen. Juuri tänään Radio Novassa keskusteltiin aamulla siitä, miten sokeria tulisi lasten kanssa välttää sekä painon, että hampaiden vuoksi.

 

Aikuisena ihmisenä en voi luonnollisestikaan kuin syyttää itseäni, mutta tämä kahden kuukauden itsetutkiskeluni (josta vietin USA:ssa 3 viikkoa) on avannut silmäni huomaamaan kuinka vääristynyt suhde meillä on on usein sokeriin ja ruokaan yleensäkin.

 

Viime vuosina Suomessa on keskusteltu paljon sokeri- ja/tai makeisveroista ja niiden vaikutuksesta. Kauppalehti kirjoitti tammikuussa 2013 artikkelin asiasta.

 

Makeisveroa kerätään makeisista, jäätelöistä ja virvoitusjuomista, koska se on käyttökelpoisin tapa kerätä valtiolle lisää verotuloja ja siirtää kulutusta pois terveydelle haitallisista tuotteista.

 

Kehittyvä Elintarvike -lehden mukaan suomalainen popsii 14 kiloa makeisia vuodessa. Makeisten kulutus on kasvanut 2000-luvulla henkeä kohden noin kilolla. Eurooppalaisittain suomalaiset syövät makeisia keskimääräisesti, mutta ruotsalaisiin verrattuna muutaman kilon vähemmän henkeä kohti.

 

Jos ajattelemme, että normaaleissa makeisissa (irtokarkit) on keskimäärin noin 350 kcal/100g, tarkoittaa 14 kiloa hieman alle 50000 kcal vuodessa. Jos taas otetaan listalle suklaan keskiarvo ovat numerot 520kcal/100g ja ~72000kcal. Jos ajatellaan, että normaalipainoinen nainen tarvitsee noin 2000kcal päivässä kuittaa hän näillä luvuilla karkilla 25 päivää ja suklaalla 36 päivää. Aivan hurjia lukuja.

 

Tähän kun lisätään vielä virvoitusjuomat, joita Panimoliiton mukaan jokainen suomalainen juo noin 53 litraa vuodessa, sekä kaikki keksit, kakut, leivonnaiset ja jäätelöt, puhutaan jo hurjista määristä sokeria per henkilö. Ja tässä ei ole vielä sokeroituja mehuja, jugurtteja, rahkoja, vanukkaita, mehukeittoja jne. Lista on loputon. Toki osa tuotteista on light-tuotteita, jotka makeutetaan aspartaamilla, asesulfam K:lla, sukraloosilla ja/tai viime aikoina stevialla. Itse en ole aspartaamia tai asesulfam K:ta käyttänyt, sillä ne aiheuttavat minulle päänsärkyä, mutta en ota kantaa muuten niiden turvallisuuteen koska niitä saa Suomessa myydä. Itse kuitenkin ajattelen, että jos on makeutta pakko olla, otan sen mielummin luonnollisesta (joskin myönnettävästi prosessoidusta) sokerista, kuin kemikaaleista. Jälleen, tämä on minun tapani. Jokainen tehköön oman mielensä mukaan.

Kun kuntoremonttini alkoi, lähti sokeri välittömästi. Kärsin useamman viikon vaikeasta päänsärystä ja jopa useista migreeneistä, kunnes tajusin lääkärini kanssa, että jättäessäni kokonaan pois sokeriset colajuomat, jätin kerralla pois sokerin JA kofeiinin. Nyt elimistöni on jo tasaantunut, eikä cola itse asiassa enää maistu edes kovin hyvältä. Karkkia ei ole oikeastaan tehnyt mieli enää yli kuukauteen. Muutaman kerran olen muutaman karkin syönyt ja se on riittänyt. Enne meni pussi toisensa jälkeen, colalla höystettynä. Tästä addiktiosta on siis suhteellisen helppo päästä eroon arkitasolla, mutta kokonaan siitä ei varmasti pääse eroon koskaan ja olenkin todennut, että koko loppu elämäni joudun varomaan sokerin käyttöä.

 

Olkaa huoletta, en tarkoita, etten enää koskaa syö synttärikakkua tai nauti salmiakista (suklaasta en niin välitä, onneksi). Mutta kohtuus tässäkin ja pääosin ruokavaliostani puuttuu kaikki lisätty sokeri.

 

En usko lakkoihin, joten en ole sokeri- tai herkkulakossa vaan herkuttelen kohtuudella ja kun sen teen, teen sen jollakin erittäin hyvällä, enkä vain tunkemalla irtokarkkimössöä tai sokerista colajuomaa itseeni. Kuten Sydänliiton artikkeli yllä sanoo: Makeille mieliteoillekin on sija osana tasapainoisia ruokatottumuksia, kunhan herkuttelu ei ole jatkuvaa ja määrät pysyvät kohtuullisina. Nyt kun sokerihimon on saanut kuriin, makean nälkään auttavat mainiosti hedelmät ja marjat ja niitähän tähän aikaan vuodesta riittää! 

Tekosyylistaus

Ennen remontin aloittamista keksin aina hyviä tekosyitä olla laittamatta elämääni järjestykseen juuri nyt! Olen aika varma, että moni muukin on näihin sortunut, joten tässäpä minun listani ja nyt ymmärtämäni vasta-argumentit:

 

Väite 1: Arjessa on niin kiire. Aloitan lomalla.

Vastaus 1: Arjessa uuden rutiinin aloittaminen on paljon helpompaa. Toki opetteluun menee hetki, mutta jos aloittamisen jättää lomaan tai viikonloppuun, on esim. oikean ruokarytmin opettelu vaikeaa. Arjessa rutiini on helppo löytää ja siinä on hyvä pysyä. Itse aterioin 5 kertaa päivässä. Viikonloppuisin ja lomalla vaiken ateria on n. klo 15 syötävä välipala. Jotenkin myöhäisen aamiaisen, pitkän lounaan ja kohta jo häämöttävän illallisen väliin ei tunnu jäävän oikein aikaa. Arjessa aikataulu tuntuu elävän vähän vähemmän.

 

Väite 2: En viitsi kesällä. Aloitan sitten taas syksyllä.

Vastaus 2: Kesä on parasta aikaa keventää ruokavaliota ja liikkua. Ulkona on kiva olla, marjat, kasvikset, hedelmät ja vihannekset ovat tuoreita ja herkullisia. Grillit ovat kuumana, joten lihan tai kalan grillaaminen on oiva tapa valmistaa ruokaa. Aurinko (jos sitä on) antaa energiaa ja lämpö hellii. Kun syksy sitten koittaa ja lomat on lusittu, palaa töihin tai kouluun energinen, kevyempi ja paremmin voiva ihminen. Näin ainakin minulle kävi.

 

Väite 3: Liikun paljon, joten ei ole väliä mitä syön.

Vastaus 3: En tokikaan ole asiantuntija, mutta käsitykseni mukaan näin se ei mene. Liikunnan määrän tulee olla todella hurja, että voi mättää itseensä ihan mitä vaan. Suurin tekijä painon pudottamisessa on ruokavalio, toki mihinkään liikunnallisiin tavoitteisiin ei pääse, jos ei myös treenaa. Aiheesta on lukuisia artikkeleita, tässä yksi.

 

Väite 4: Treenaaminen on tylsää.

Vastaus 4: Niin on, jos sen tekee ryppyotsaisesti ja vain koska on pakko. Itse en ole kova salitreenifani, mutta teen sitä muutaman kerran viikossa, koska se tekee hyvää ja auttaa muissa lajeissa. Itse pidän kovasti vaeltamisesta (tai siis maastossa kävelemisestä), melomisesta, uimisesta (jossa en ole kovin hyvä, tästä lisää myöhemmin), lasten kanssa peuhaamisesta, luistelusta, pilateksesta, vesijuoksusta, suklapallosta, ja olen lähes aina valmis kokeilemaan uusia juttuja. Esim. kiipeilemistä ja boulderointia haluaisin kokeilla kunhan voimat vähän kasvavat ja elopainoa on hieman vähemmän ylös raahattavana.  Myös kunnon polkupyörä on hankintalistalla ja talveksi murtomaahiihtovarusteet. Itse olen ottanut filosofiakseni treenaamisessa etten treenaa koska on pakko, vaan koska se on kivaa. Kuka sanoi, ettei treenaamisesta voi tehdä kivaa tai sosiaalista?

 

Väite 5: En kuitenkaan ehdi pudottaa painoa xx-juhliin/lomaan/matkaan mennessä kuin vähän ja sitten juhlissa tulee kuitenkin syötyä väärin ja työ menee hukkaan, joten on parempi aloittaa vasta juhlien jälkeen.

Vastaus 5: PÖH! Itse aloitin toukokuun alussa ja tiesin jo silloin, että olen lähdössä Amerikkaan kolmeksi viikoksi kesäkuussa. Asetin siis tavoitteen: ennen matkaa paino putoaa tasaisesti ja matkan aikana se pysyy samassa. Matka on vuoden 52 viikosta yksi pieni osa, joten jos silloin vähän herkuttelee, ei se tee muuta kuin pienesti hidasta tavoitteeseen pääsyä. Itselleni kävi niin, että itse asiassa matkan jälkeen paino oli pudonnut 500g. Ei suuri pudotus, mutta parempi kuin, että painoa olisi tullut lisää. Eikä sekään olisi ollut katastrofi, jos vaaka olisi heilahtanut toiseen suuntaan.

 

Loman jälkeen olen jatkanut ohjelman mukaisesti, mitä nyt väsymyksen takia liikkuminen on ollut kevyempää kuin on tarkoitus. Tässäkin on hyvä kuunnella kehoaan (unesta lisää myöhemmin). Reissussa pyrin pysymään kurissa ruokavalion osalta, mutta herkuttelin myös. Liikuin niin paljon kuin pystyin ja jaksoin ja tulos oli oikein hyvä. Ei kannata lykätä aloittamista vaan aloittaa HETI ja elää muutosta. Jos kyseessä on "kuuri"  tai "dietti" on muutamalla viikolla toki väliä, mutta jos hakee muutosta loppu elämäksi, onko sillä kamalasti väliä pääseekö tavoitteeseen muutamaa viikkoa myöhemmin?

 

 

 

 

Kohti terveellisempää elämää

Huhtikuussa 2014 heräsin kuin horroksesta ja tajusin, että olen lähes koko aikuisikäni ollut ylipainoinen ja voinut vuosi vuodelta huonommin. Älä ymmärrä väärin! Mikään yllätyshän tämä ei ollut, eikä todellakaan ole ensimmäinen kerta kun tämän tajusin mutta...

 

Ensimmäistä kertaa ymmärsin, että haluan muutosta itseni ja oman hyvinvointini vuoksi, en siksi, että näyttäisin muiden silmissä paremmalta tai että elämäni olisi siten jotenkin hohdokkaampaa tai parempi kunto takaisi suoraan, että elämäni olisi onnellisempaa. Onnellisuus tulee sisältä ja koska en ollut pitkään aikaan ollut ollut onnellinen itseni kanssa lähdin miettimään, mitä voisin tehdä ja mihin vaikuttaa, jotta asia korjaantuisi.

 

Mietin myös mihin edelliset kerrat ovat kaatuneet. Tulin seuraaviin tuloksiin:

 

1. Olin aina asettanut lyhyitä tavoitteita ja ottanut painon pudottamisen ykköstavoitteeksi, sen sijaan, että olisin katsonut kokonaisuutta.

 

2. Tein onnistumisen mahdottomaksi kituuttamalla liian pienillä kaloreilla ja/tai treenaamalla aivan liikaa. Molemmista seuraa vääjäämätön väsähtäminen, joka taas johtaa repsahduksiin, josta päästään kohtaan 3.

 

3. Näin kaikki "ohjelmasta" poikkeamiset epäonnistumisina ja näin ollen projektin myös tuhoon tuomituksi. Yleensä jaksaminen projektissa kesti noin 1-2 kk.

 

4. Lähdin tekemään projektia projektina, eli siinä oli alku ja loppu, sen sijaan, että olisin miettinyt pysyviä muutoksia.

 

Mitä siis olen tehnyt toisin nyt, jotta näiltä virheiltä vältyttäisiin?

 

1. En suorita projektia tai seuraa vain pudotettuja kiloja (vaikka se onkin todella palkitsevaa), vaan katson kokonaisuutta ja hyvinvointia.

 

2. Palkkasin ammattilaisen avukseni. SoreShotTrainingin Tommi on ollut mahtava apu ja kannustaja tässä. Kerrankin on kalorit laskettu oikein ja ravintoarvot tulevat oikeista lähteistä. Lisäksi treeniohjelma on järkevä ja siinä on otettu huomioon se, mistä minä pidän ja mikä minua innostaa.

 

3. Elän elämääni, en ole dietillä.

 

4. Asetin useampia tavoitteita: kilot, vyötärön ympäryksen,  (kehonkoostumus-mittaus tehdään vielä kesän aikana), sekä kesällä 2015 suoritettavan Helsinki City Triathlonin.

 

Näiden lisäksi, viestinnän ihmisenä, loin nyt tämän blogin omaksi iloksi, asioiden pohtimiseksi ja keskustelun tueksi. Matka on jo hyvällä alulla, numeerisia tuloksia voi seurata blogin sivupalkista.