Omakuva ja sen vääristymä

Hyvä ystäväni laitteli viikonloppuna Facebookiin vanhoja kuvia ystävyytemme alkuajoilta. Selailin kuvia ja hymyilin muistoille, kunnes vastaan tuli tämä kuva:

Kuva on otettu vuonna 2004, muistaakseni syksyllä, Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä kansainvälisen opiskelijakonferenssin iltajuhlassa. Mekko on kokoa 38 (muistaakseni), tosin se oli joustavaa mustaa samettia. 

Syy, miksi tämä kuva pysäytti oli se, että koko ikäni (lue teinistä aikuisuuteen) olen kokenut olevani lihava. Aina! Identiteettini on ollut lihavan ihmisen identiteetti niin kauan kuin muistan ja olen aina verrannut itseäni muihin ihmisiin. Monet yläasteaikaisista kavereistani ja ystävistäni olivat hoikkia tyttöjä, samoin lukiossa ja myöhemmin urheilupiireissä. En ole koskaan kokenut olevani hoikka tai edes normaalivartaloinen, vaikka lempi levikseni lukioaikana olivat kokoa 30"/30", eli täysin normaalit. 30" kun vastaa noin 76cm, joka on suositetun naisten 80cm alle. Nythän tavoitteena on juurikin tuo 80cm vyötärön ympäryksenä.

 

Toinen kuva, vaikkakin sinänsä kaamea profiilikuva, näyttää sen, mitä en ollut tajunnut. Kuvassa on normaalivartaloinen nuori nainen, jolla näyttää olevan todella hauskaa. 

Ensimmäistä kertaa havahduin siihen, että omakuvani on ollut täysin vääristynyt. En ole ollut lihava tai edes pyöreä, olen ollut normaali. Miksi sitten ollaan päästy tilanteeseen, jossa pudotettavaa on useita kymmeniä kiloja? Keksin muutaman vastauksen. 

1. Koska olen aina kokenut olevani ylipainoinen, olen alistunut kohtalooni ja näyhnyt itseni aina niin. Näin ollen ei ole ollut "yllätys" kun vaaka on näyttänyt vuosi vuodelta suurempia lukemia.

2. Koska ylipainoisuus on ollut minun kohdallani se normaali olotila, on identiteettini ollut vahvasti sen mukainen. 

3. Olen aina nähnyt ympärilläni olevat ihmiset, ja varsinkin naiset, laihempina ja kauniimpina, joten "ruman ankanpoikasen" imago on istunut minulle. Ehkä kyseessä on ollut jonkinlainen uhrimentaliteetti. 

Itsetuntoni on siis ollut todella alhainen ja olen verrannut itseäni muihin. Ajatus "koska olen iso, en voi olla kaunis" on siis ollut sekä kammottavan tuomitseva, että täysin väärä kokoani katsottaessa. Onneksi tähän on jo tullut muutos. Vaikka painoa on paljon (vaikkakin nyt jo paljon vähemmän) olen oppinut, että olen silti kaunis, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ihan joka päivä ei siltä tunnu, mutta kenestä tuntuu?  

Viimeisessä kuvassa olen tänä kesänä. Kuvien välillä on siis noin 10 vuotta, joten olen kypsynyt ja kasvanut, en vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Tässä kohdin painoa oli pudonnut jo noin 8kg. Vaikka kuvassa olevalla ihmisellä onkin liikakiloja, näen hänessä myös kauniin ihmisen ja olen täysin varma, että ystäväni ja perheeni näkevät saman, sisäisesti ja ulkoisesti. Olen arvokas juuri tällaisena! 

Jatkan siis sisukkaasti projektia, en siksi, että olisin jotenkin parempi, vaan siksi, että voisin paremmin. Siinä on suuri ero. 

Onko itsekkyys itsekästä?

Olen viime aikoina miettinyt itsekkyyttä. Jo projetktia aloittaessani ymmärsin, että jotta siinä voin onnistua on minun laitettava itseni ensimmäiseksi omassa elämässäni. En voi miellyttää muita tai tehdä asioita heidän vuokseen tai heitä varten. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita, etten voisi auttaa läheisiäni tai tehdä asioita heitä varten, mutta oman etuni on tultava ensin.  

Olen sopinut tapaamisia myöhemmäksi, jotta ehtisin liikkumaan tai kieltäytynyt jostain tarjotusta kokonaan, sillä minua ei vaan huvita tai en koe asiaa tärkeäksi. Aiemmin olisin osallistunut ihan vaan velvollisuudesta, mutta en enää. Olen oppinut, että on otettava ote omasta elämästään ja jos itsensä priorisointi on itsekästä, sitten se on.

Hyvänä esimerkkinä, ja tämän pohdinnan aloittajana, oli tulevaksi viikonlopuksi saamani mökkeilytarjous. Olin jo luvannut itselleni, etten sovi MITÄÄN ohjelmaa tuolle viikonlopulle, sillä väitän, että viimeaikaisiin huonohkoihin tuloksiin projektissa liittyy lähtemättömänä osana levon ja unen puute ja liiallinen stressi. Mietin siis hetken ja kieltäydyin tarjotusta reissusta. En siksi, etteikö se olisi varmasti ollut kivaa ja mukavaa, vaan siksi, että olin luvannut itselleni rauhallisen, kiireettömän ja sosiaalisesti tyhjän viikonlopun. 

Kieltäydyin rehellisesti. En siis keksinyt tekosyitä tai kierrellyt asiaa, vaan ilmoitin hyvin selkeästi, että haluan viettää viikonlopun yksin ja rauhassa, ilman suunnitelmia. En siksi, etteikö tarjottu seura olisi mukavaa, vaan siksi, että juuri nyt tarvitsen rauhaa. Tarviten hiljaisuutta, pitkiä päiväunia, liikuntaa omilla ehdoillani ja yksinkertaista olemista. Yksin. 

Olenko siis itsekäs ja jos olen, onko se itsekästä? Itse koen, että jos tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa, ketä se palvelee, että olen seurassa? Onhan vaarana, että stressi ja rauhattomuus purkautuu muiden niskaan, heistä täysin riippumatta. Olenko siis sittenkään itsekäs vai oikeastaan aika mukava, kun en altista seuruettani mahdolliselle kiukulleni tai turhautumiselleni. 

Kukaan muu ei minua priorisoi, joten on varmasti aivan oikein, että teen sen itse. Olen oman elämäni herra ja hidalgo, joten en voi nöyrtyä muiden toiveiden tai tarpeiden edessä. Voin vain olla oma itseni ja elää elämääni itselleni, muiden seurasta nauttien silloin kun se ohjelmaani sopii. Ja ei, en suinkaan kovin usein kieltäydy seurasta, nautin yleensä siitä, että minulla on ihmisiä ympärilläni, mutta joskus oma aika on juuri se mitä tarvitaan. Eikö?

 

Kun elämä häiritsee projektia

Nyt on tullut muutamia punnituskertoja vastaan, jolloin paino onkin noussut edellisviikkoon verrattuna. Nousut ovat muutamia satoja grammoja, eli ei mitään kovin hälyttävää, mutta väkisinkin sitä alkaa ajattelemaan missä mättää.

 

Omalla kohdallani syy on aivan selvä. Kiire töissä on kasvanut huimasti verrattuna esim. heinäkuuhun ja päivät ovat pitkiä. Stressitasot ovat koholla ja kiireessä on helppo unohtaa välipalat ja oikea ruokarytmi ja se veden juominen. Pitkän työpäivän jälkeen on niin väsynyt, ettei oikein eteensä näe ja ainoa mitä jaksaa tehdä on raahautua kotiin ja sohvalle. Liikkuminen siis jää, vaikka joitakin piikkejä siihenkin tulee aina välillä. Varastoon ei kuitenkaan voi liikkua, eli jos yhtenä päivänä tekee paljon, ei se poista tarvetta liikkua muina päivinä.

 

Ruokavaliossa olen arkena pysynyt oikein hyvin, siis väärää ruokaa ei ole tullut syötyä. Lähinnä ongelmaksi muodostuvat määrät ja ajoitus. Aamulla ei oikein aamupala maistu, lounas menee nopeasti hutaisten, välipalaan ei tunnu olevan aikaa ja illallinen hotkitaan, koska nälkä alkaa olla jo niin kova. Iltapala on jääny usein syömättä, illallinen on tullut syötyä aivan liian myöhään.

 

Motivaatiota olisi, mutta vanhaan on helppo palata, se kun löytyy selkärangasta. Onneksi sinne on nyt myös jo iskostunut ruoan laatu, eli vaikka kiire on kova, en ole sortunut valmisruokiin tai herkkuihin, edelleen ruoka on terveellistä. Jos viikonlopun pizzaa ei lasketa.

 

Tämän viikon haasteeksi otan välipalojen syömisen ja veden juomisen kiireen keskellä. Katsotaan tuottaako se tulosta. Toivotaan. Toiveikkaasti otan salikamat mukaan töihin, josko päivän saisi päättymään sen verran ajoissa, että olisi vielä energiaa mennä salille.

Sulavaa uintia - joskus tulevaisuudessa

Nyt on kaksi uimakoulukertaa takana. Ensimmäisellä kerralla keskityttiin uintiasentoon ja potkuihin, laudalla ja ilman. Osaan uida niin, että pääsen eteenpäin ja pysyn pinnalla, mutta jo ensimmäinen kerta auttoi ymmärtämään, että tämä kurssi oli oikea ratkaisu. Uintitekniikka on haastavaa, kun pitää samalla hengittää, pysyä rentona ja käyttää oikeita lihaksia oikeilla liikeradoilla.

Toisella kertaa jatkoimme siitä, mihin ensimmäisellä kerralla jäimme. Lisäksi laitoimme soppaan mukaan räpylät, sukeltamisen, sekä vapaauinnin hengitystekniikan alkeet. Ihan käsittämätöntä miten monta palikkaa uinnissa pitäisi saada sujuvaksi, jotta uiminen olisi vaivatonta. Nielin varmasti enemmän vettä, kuin hengitin ilmaa, mutta muutama pieni onnistuminen kuitenkin tuli. Erityisesti sukeltaminen oli hauskaa.

Uimakouluun meneminen oli ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä, joita olen tehnyt. Vaikken koskaan uisi kilpaa, on ihanaa kun vedessä on sulava olo ja liikkuminen on räpiköinnin sijasta liukuvaa. Toiveissa on, että uimakoulun jälkeen olen edes vähän lähempänä tuota liukuvaa liikettä. 

Pelkkä uimakoulu ei riitä, läksyjä pitäisi käydä tekemässä vähintään 1-2 kertaa viikossa tuntien välillä. Treenikalenteri siis hieman uusiksi seuraavien kuukausin ajaksi, mutta sepä ei haittaa. Kelit ovat olleet sellaiset, ettei kamalasti ole tehnyt mieli hengata ulkona. Uimahallisakin kastuu, mutta se on vaan mukavaa. 

Olisi kiva kuulla, mitä kursseja olette käyneet ja mitä niistä suosittelette? Itselläni on ainakin haaveissa kiipeilykurssi, sekä uintitekniikan jatkokurssi myöhemmin syksyllä.

Mikä on liikaa?

Eilen aamulla heräsin ennen kelloa noin klo 5:45. Vilkaisin ulos ja sää näytti sateiden jälkeen kirkkaalta ja kuulaalta, joten lenkkikamat niskaan ja sauvojen kanssa huitomaan lähimetsään. Tunti hurahti mukavasti, matkaa taittui noin 5,5km. Niska ja hartiat tykkäsivät, keuhkot kiittivät raikkaasta ilmasta ja koko olemus oli reipas ja virkistynyt. 

Päivän istuin töissä ja kokouksissa ja illalla suuntasin partiokokoukseen, jossa myös istuttiin paljon. Kotimatkalla aurinko paistoi matalalla suoraan silmiin ja auton ratissa alkoivat jalat vipattaa sen merkiksi, että vielä olisi kiva päästä hetkeksi ulos. Niinpä nappasin lenkkarit jalkaan ja hupparin päälle ja kävin pururadalla kävelyllä. Tällä kertaa lähdin ilman sauvoja ja juoksin muutaman pururadan korkeat mäet ylös. Muuten kävelin rauhallisesti ja nautin ulkoilmasta. Kokonaisaika tälle ulkoilulle oli 30 min, sillä olin arvioinut lämpötilan hieman väärin ja alkoi jo tulla hieman kylmä. 

Ennen iltalenkille lähtöä postasin Facebookiin seuraavan tekstin:

"Onko liioittelua käydä kävelylenkillä sekä aamulla, että illalla? Ilma on ihanan raikas, joten kaipa se on sallittua. Aamulla taas uimaan.."

Veljeni siihen kommentoi, että "sä vedät aina överiksi, muista kohtuus". Ennen kuin menen pidemmälle varmistan, että veljeni tietää, etten loukkantunut tai harmistunut. Rupesin ajattelemaan; mikä on liikaa? Mikä on kohtuullista? 

Sinänsähän tuo 1,5 tunnin liikkuminen päivässä ei ole mitään erityistä. Jos lähden Nuuksioon vaeltamaan, menee siellä helposti 3-4 tuntia. Uimassakin menee usein se 45-60 minuuttia kerrallaan ja olen joskus siihen myös lisännyt kävelyn tai puntin. Salilla hurahtaa helposti 1,5-2 tuntia kun lämmittelee, venyttelee ja tekee liikkeet kunnolla ja oikeilla lepoajoilla. Yritän liikkua noin 3-4 kertaa viikossa, sen vähintään tunnin kerrallaan. Joskus siinä onnistun, joskus jää alle. Harvoin kuitenkaan viikon liikuntamäärä ylittää tuota, ellei sitten valikoimassa ole vaeltamista ja tai melomista, jotka ovat kerrallaan useamman tunnin juttuja.

 

Päädyin siis seuraavaan: jos tekee useamman liikuntasuorituksen päivässä siksi, että se on kivaa ollaan aika turvallisilla vesillä. Jos taas tekee useamman suorituksen päivässä koska on jokin sisäinen pakko, ollaan jo paljon liukkaammilla jäillä. Jos liikkuu siksi, että tulipas nyt syötyä pala lakritsia partiokokouksessa ollaan liioittelun puolella. Jos taas ulos haluaa, koska aurinko paistaa ja ilma on kirkas, on minusta oikein ok lähteä pienelle lenkille.

Mikä on teistä liiallista ja mikä kohtuullista liikunnan osalta? 

 

Mielihalujen muutoksessa

Projektin aikana mielihalut ovat muuttuneet. Aiemmin herkkuja olivat pitsa, nachot, burgerit, karkki, popcorn ja limppari, muutamia mainitakseni. Vesi herahti kielelle kun näin irtokarkkilaarit ja nenään osui niiden imelä haju. Leffateatterissa rasvaisen popcornin tuoksu oli vastustamaton ja pitserian ohi kävellessä tuli nälkä.

 

Toisin on nyt. Eilen kaupassa oli pakastepitsat tarjouksessa. Aiemmin olisin ostanut niitä varastoon (ja syönyt heti illalla yhden). Nyt näin silmissäni rasvaisen pitsan pinnan ja minulle tuli paha olo. Sama reaktio tulee karkkilaarien edessä, alkaa yököttää se imelä haju. Myös ajatus juustoisista nachoista ällöttää ja limpparin miettiminen aiheuttaa tahmeuden tunnetta suussa. Mikään näistä ei ole postiviininen tunne.

 

Nykyään himoitsen tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Kylmä vesi on parasta juomaa (rasvattoman piimän lisäksi) ja sen kerran kun olen jotain herkkua maistanut, alkaa sokeri tulla korvista ulos jo ensimmäisten suupalojen jälkeen. Ruokahalu on muutenkin pienentynyt. En tarkoita, ettei ruoka maistuisi, kyllä maistuu, mutta kulutan sitä paljon vähemmän, tulen nopeammin täyteen ja osaan nauttia joka suupalasta, en vaan mätä ruokaa sisuksiini kuten aiemmin.

 

Huomaan myös, että aikaa jää paljon iltaisi kun ei jatkuvasti tarvitse olla jääkaapilla tai keittiössä tekemässä seuraavaa välipalaa ja kädet ovat mussuttamisesta vapaat telkkaria katsellessa. Olen harkinnut käsitöiden aloittamista (se se vasta projekti tulee olemaan). Meni myös vuosia, että luin paljon vähemmän kuin aiemmin (olen ollut suurkuluttaja) koska oli helpompi mutustaa telkkaria katsellessa kuin kirjaa pidellessä. Nyt luen paljon, kävin jopa ensimmäistä kertaa vuosiin lainaamassa kirjastosta kirjoja viihdekäyttöön.

 

Projektia on nyt takana 16 viikkoa ja kurssissa ollaan tavoitteiden osalta. Liikunta maistuu taas ja olo on hyvä ja kevyt. Ei hassumpaa!

 

 

Alkoholista

Alkoholi ei ole paha asia. Ihmiset, jotka juovat alkoholia eivät ole huonompia kuin ne, jotka eivät juo. Liikakäyttö on erikseen, mutta järkevä alkoholinkäyttö on oikein ok.

 

8.8. Keskisuomalaisen kolumnisti Outi Tuomaala kirjoitti tekstin otsikolla Mikset sä urpo dokaa? Samaistuin tekstiin täysin. Olen koko aikuisikäni (ja myös osittain nuoruudessani) joutunut selittelemään sitä, että alkoholi maistuu minulle todella harvoin, eikä juuri koskaan enempää kuin yksi annos illassa. Muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta. Koskaan en ole ollut humalassa, krapulasta toisaalta kärsin lähes joka kerta kun edes katson alkoholia kohti. Kosteana vuonna alkoholiannoksia saattaa mennä vuoden aikana jopa yli 10, mutta normaalisti kulutan alkoholia noin 3-5 annosta vuodessa.

 

En vältä alkoholia uskonnollisista tai eettisistä syistä, enkä millään tavalla arvostele ihmisiä, jotka käyttävät alkoholia enemmän kuin minä, silloin kun puhutaan kohtuukäytöstä. Alkoholin liika- tai väärinkäyttö toisaalta on ilmiö, jolle minusta pitäisi tehdä jotain.

 

Jostain syystä monelle minun juomattomuuteni on ongelma tai ainakin asia, jonka kanssa ei oikein osata olla. Olen koko nuoruuteni ja aikuisuuteni osannut pitää hauskaa ilman viinaa, tanssinut pilkkuun saakka baarissa ja kävellyt snägärin kautta kotiin. Tosin usein olen voinut taksijonon sijaan suunnistaa suoraan autolle ja hurauttaa itseni, ja usein kaveritkin, kotiin.

 

Joskus raja tulee vastaan noin klo 2 muiden humalan syventyessä. Silloin en välttämättä jaksa kuunnella samoja juttuja tuhannetta kertaa uudelleen, mutta silloinkaan en arvostele muita vaan lähden ihan itsekseni kotiin. En syyllistä tai hauku, päätän vaan lähteä kotiin nukkumaan.

Vuosi vuodelta huomaan kuitenkin, että kutsut lähteä ulos juhlimaan vähenevät. Olen kuullut useammankin kerran, ettei minua kutsuttu, kun ei minulla olisi hauskaa kun en juo. Tai etteivät kaverini halua minun tuntevan oloani ulkopuoliseksi. Jotkut ovat myös ihan suoraan sanoneet, etteivät kutsu minua mukaan, sillä heillä on vaivautunut olo kun seurassa on joku, joka muistaa aamulla kaiken mitä illan aikana on tapahtunut.

 

Koska sosiaalisuus on minulle tärkeää, pitäisikö siis alkaa dokaamaan ihan vaan jotta pääsisin mukaan? Enpä usko. Jos en kelpaa mukaan sellaisena kuin olen, ehkäpä on löydettävä uutta seuraa. Tukholmaan olisi kiva päästä käymään syksyllä, sillä sinne avataan uusi yökerho, johon ei pääse humalassa. En siis olisi yksin. Projektin osalta tämä alkoholittomuus on vain hyvä juttu, eipähän tule nautittua turhia kaloreita alkoholin muodossa.

Vippaskonstit ja vinkkilistat

Nyt kyllä hieman kärähti käämit. Heräsin aamulla uutisia netistä lukiessani siihen, miten paljon varsinkin iltapäivälehdet viljelevät juttuja, joissa listataan laihduttavia ruokia tai parhaita pikatreenivinkkejä.

*Varoitus, teksti sisältää PALJON sarkasmia*

Tässä muutama esimerkki:

1. Iltalehti: 10 laihduttavaa ruokaa
Artikkelin pointtina tuntuu olevan, että nämä 10 mainittua ruokaa auttavat laihtumisessa. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta mikään ruoka ei itsessään laihduta. Pitää vain kuluttaa enemmän kuin syö. Toki on tärkeää, mistä kalorit saa, eli ei kannata syödä 2000ckal edestä sokeria vaan jotain oikeasti hyvää ja terveellistä, mutta mikään ruoka EI itsessään laihduta. Osa ruoasta on toki parempaa kuin toiset ja saattaa helpottaa painon pudotusta esim. tukemalla kylläisyyden tunnetta pidempään.

2. Iltalehti: Näin pääset eroon kesäkiloista
Rentoudu, ota vaatteet pois ja tee kyykkyjä ja vedä vatsa sisään. SIIS OIKEASTI? Näinkö helppoa se on. Otanpa vaatteet pois, teen parit kyykyt ja vedän reporangaksi parvekkeelle napa selkärankaan liimattuna ja HUPS, kilot ovat kadonneet.

3. Iltasanomat: 10 konstia kesäkilojen karistamiseen
Tässä artikkelissa on laskettua kauanko tarvitsee kirjoittaa postikortteja, jotta kuluttaa yhden oluen kalorit pois. Myös seksi ja ruohonleikkuu löytyvät listalta.

4. Iltasanomat: Lomallakin voi hoikistua
Ihanko totta? Voiko tosiaan? Osa vinkeistä on ihan järkeen käypiä; grillata voi muutakin kuin makkaraa, tuoreet vihannekset ja marjat korvaavat hyvin muun mässäämisen, kokeile uusia lajeja ja hyötyliiku. Mutta miksi pitää jotenkin asettaa arki ja loma vastakkain painonhallinnassa? Jos kyseessä EI ole kuuri vaan elämäntapa, ei näistä asioita tarvitse edes miettiä.

Tässä neljä uusinta postausta, jotka ovat tulleet vastaan. Iltasanomat tuntuu olevan hieman kriittisempi näissä terveysjutuissa. Ovat myös listanneet dietit, joita EI kannata kokeilla. Kuitenkin, minusta kaikki dietit ovat huonoja ajatuksia, muutoksen tulee olla pysyvä ja pitkäaikainen ei dietti tai kuuri tai vippaskonsti. Kuten sanottua, syö vähemmän kuin kulutat, siinäpä se.

Mikä numeroissa motivoi?

Olen viime aikoina huomannut, että numeroissa on voimaa. Kauppiaat ovat jo pitkään tienneet, että sillä on merkitystä asiakkaan ostohalukkuuteen, jos tuotteen hinta on esimerkiksi 9,90 sen sijaan, että lapussa lukisi 10. Miellämme tuon 9,90 PALJON edullisemmaksi.

 

Sama näyttää koskevan kohdallani vaakalukemia. Siitähän se riemu syntyy, kun ollaan taas pudottu seuraavalle numerolle (eli luku on xx,9) puhumattakaan siitä, kun luku on x4,9 eli uusi "vitonen" on alitettu. Enkä edes ala kertoa miltä tuo ensimmäisen numeron vaihtuminen tuntuu. Ihan mahtavaa.

 

Viimeiset pari viikkoa paino heilui todella rankasti päätyen punnituspäivänä aina samoihin lukuihin. Muutaman kerran alkoi jo epäilyttää koko projekti, mutta sisukkaasti menin eteenpäin ja nyt näyttäisi siltä, että ollaan jälleen kurssissa. Huomenna on virallinen punnituspäivä, mutta tältä viikolta on odotettavissa noin 1,5kg pudotus. Hiphip hurraa.

 

Mutta, painon putoaminenhan ei ole ainoa mittarini. Myös vyötäröä olen mittaillut ja 14 viikossa se näyttää kaventuneen 14cm. Se jos mikä, on hurja luku. En oikein ymmärtänyt sitä, kunnes laitoin mittanauhan lähtöasentoon ja vertasin kuinka paljon ilmaa jää entisen ja nykyisen väliin. Peilistä en muutosta oikein näe, vaatteista sen huomaa kyllä. On siis hyvä, että on näitä faktisia numeerisia mittareita, joista edistymisen näkee.

 

Muutenkin olo on jälleen loistava ja mieli virkeä. Monet ovat sanoneet, että vaikutan paljon onnellisemmalta, reippaammalta ja itsevarmemmalta (joka siis tässä kohdin on hyvä asia). Siltä minusta tuntuukin. Oikein palan halusta tehdä ja mennä ja kokea, aiemmin sohva oli minusta oikein hyvä paikka (on se edelleen, lepoakin tarvitaan). Tänään suuntaan melomaan ja elokuviin ja huomenna aion syödä palan kakkua siskon syntymäpäivillä. Mutta vain palan. Senkin voin sitten kuluttaa pois heittelemällä lapsia ilmaan synttäreillä ja pitkällä lenkillä illalla ajomatkan jälkeen. Elämä on aika ihanaa!

Ruokavalioni pähkinänkuoressa

Useampikin ihminen on pyytänyt minua avaamaan hieman ruokavaliotani. Teen sen mielelläni, mutta huomautan, että tarkkoja määriä tai isoja paljastuksia en voi tehdä, sillä ruokavalion minulle rakentanut Tommi, jonka leipää nakerran, jos oppeja alan yksityiskohtaisesti avaamaan. Jos siis haluat oman ohjelman, sinulle räätälöidyn, suosittelen äärimmäisen lämpimästi ottamaan yhteyttä Tommiin. Parempaa PT:tä saa etsiä.

 

Mutta siis, syön 5 kertaa päivässä.

 

Aamupalaksi smoothie (tai oikeasti ohjelman mukaan se kammottava puuro), jossa sekä marjoja, rahkaa, maitoa, että öljyä, puurohiutaleita ja muutamia "salaisia" ainesosia. Hyvin on maistunut. Reissussa korvasin (kun ei rahkaa ollut) smoothien syömällä vähärasvaista kreikkailaista jugurttia, johon sekotin marjoja tai hedelmiä (tummat viinirypäleet ovat TODELLA hyviä). Tähän viereen markkinoiden kuitupitoisinta ja moniviljaisinta paahtoleipää, jonka päälle sipaisin pienen tilkan öljyä. Ei aivan optimaalinen, mutta parempi kuin amerikkalainen sokerihöttö. 

 

Mökillä (ei sähköä, ei smoothiekonetta) olen syönyt aamiaiseksi usein purkillisen rahkaa + lasten hedelmä-marjasoseen, sekä palan ruisleipää, jonka päällä sipaisu margariinia ja vihanneksia. Jälleen, ei aivan optimaalinen, mutta Kiloklubin laskurilla päästään ainakin kaloreissa aika lähelle sitä, mitä ohjelman mukaan pitäisi saada.

 

Lounaaksi ja päivälliseksi syön useimmiten salaattia, ainakin näin kesällä. Vihanneksia, kalaa/lihaa/kalaa, sekä täysjyväpastaa/riisiä/bulguria tms. hiilaria. Perunaakin saisi syödä, mutten ole kovinkaan innoissani siitä. Ehkäpä kun säät viilenevät uunikasvikset/juurekset löytävät tiensä ruokalistalle.  Talveksi olen kerännyt myös pataruoan ohjeita, ainakin keväällä tuli tehtyä muutaman kerran chili con carnea runsaasti vihanneksilla höystettynä. Se ei edes kaivannut riisiä kaverikseen vaan meni noinkin oikein hyvin. Mökillä grillivihannekset ja liha ovat hyvää ruokaa lounaalla ja illallisella. Varsinkin veljeni ja isäni ovat onnistuneet loihtimaan erittäin herkullista ruokaa eteeni kesäviikonloppuina.

 

Välipalalla syön useimmiten rahkaa marjoilla tai raejuustoa esim. mustien viinimarjojen tai päärynän kanssa. Todella hyvää ja raikasta ja helppo lusikoida myös nopeasti. Päivinä, jolloin työ vie työpaikan ulkopuolelle (eli ei kylmävarastointimahdollisuutta ruoalle) tai TODELLA kiireisinä päivinä/matkoilla yms. olen myös turvautunut proteiinipatukoihin. Missään tapauksessa näitä ei syödä joka päivä, mutta ovat pelastaneet useamman kerran pulasta kun muuten välipala jäisi syömättä. Proteiinipatukat valitsen sen mukaan, että niistä saisi mahdollisimman oikeat määrät proteiinia, hiilareita ja rasvoja verrattuna optimaaliseen välipalaan. Myös pähkinät kuuluvat välipalalle rahkan kaverina.  

 

Iltapala koostuu useimmiten luomumunista. Ostin aivan mahtavan (tutustuin tähän Amerikassa) munakaskääreen, johon kippaan munia, tilkan öljyä, sekä mausteet ja eikun mikroon. Silikooni on helppo puhdistaa ja munakkaasta tulee mahtavan mehmeä ja mehukas. Kylkeen lasi rasvatonta piimää ja näin kesällä usein pieni pala vesimelonia raikkautta tuomaan. Joskus, kun lämmintä ei tee mieli, syön rahkaa tai raejuustoa marjoilla.

Ruoan lisäksi juon paljon vettä. Aiemmin kerroin vaikeudesta saada tarpeeksi vettä juotua, mutta tämäkin on nyt korjaantunut ja vettä menee helpostikin noin 3-3,5 litraa päivässä. Nyt toivon, että kun helteet hellittävät, pystyn pysymään tässä määrässä.  

 

Kuten sanottua, tämä on suuntaa antava kuvaus ruokailustani. Painotan myös, että en suosittele kenellekään ruokavalion muuttamista keskustelematta asiantuntijan kanssa, jotta varmistetaan, että ruoasta saadaan KAIKKI tarpeellinen. Itselleni esim. öljyjen lisääminen on ollut hankalaa, koska miellän ne rasvaksi (jota ne tietenkin ovat) ja rasvahan on pahaa.. Hyvillä rasvoilla on kuitenkin hurja merkitys. Siksi onkin tärkeää, että ruokavalio rakennetaan juuri SINULLE, etkä lähde seuraamaan jonkun muun ruokavaliota.

 

Tärkeää on myös oikea ruokailurytmi, sekä säännöllisyys. Joskus, kuten aiemmin olen kirjoittanut, on tässä vaikea esim. viikonloppuna pysyä, mutta parhaani yritän. Samaan aikaan on oltava itselleen armollinen; jos jonain päivänä rytmi ei ole optimaalinen tai lautaselle eksyy jotain, mikä ei sinne kuulu, seuraavana päivänä vaan uudella innolla eteenpäin. Sallimalla lipsahdukset joskus, ei niistä tule peikkoa, ne vain hieman hidastavat prosessia.  

 

 

Kehonhuolto projektissa

Kesä on mennyt niin, ettei treenaaminen ole aina ollut optimaalista. Milloin on tielle osunut flunssa, milloin unettomuus, milloin ihan vaan laiskuus kuumuudessa. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt, jotta asetetut tavoitteet treenin osalta saavutettaisiin.

 

Kuten aiemmin postasin, treenaus tökki välillä pahasti, mutta toisaalta treenauksen ei tarvitse olla tylsää tai mielikuvituksetonta. Olenkin nyt kesällä yrittänyt keskittyä siihen, että liikkuminen on kivaa (ja samalla tehokasta).

 

Heräsin kuitenkin siihen, että kun treenaa paljon (tai vaikka vähänkin) on hyvä myös muistaa huoltaa kehoa. Treeniohjelmaani kuuluu avaavat venytykset ennen treeniä ja aika usein olen myös uidessani tehnyt pientä vesijumppaa nivelille ja niska-hartiaseudulle.

 

Onneksi on myös ihana työnantaja, joka tarjoaa edulliseen hintaan hierontaa työpaikalla. Toki hieronnassa käydään omalla ajalla, mutta hieorja tulee töihin ja erittäin edullinen veloitus menee suoraan palkasta. On aivan ihanaa kun hieman kireitä lihaksia vatkataan rennommiksi, tuntuu sitten seuraavana päivänä treenikin ihan erilaiselta (paitsi silloin kuin jumi on ollut paha ja hoidettu alue on kosketusarka seuraavana aamuna).

 

On äärimmäisen tärkeää muistaa huoltaa kehoaan, ja mieltään, treenin lomassa. Eräs ystäväni näytti minulle omaa tavoiteapplikaatiotaan puhelimessa. Hienosti oli siihen kirjattu treeni, syöminen, veden juonti ja myös meditaatio. Kateellisena katsoin sitä. Voi kun tuon oppisi; meditoimaan ilman, että se menee työasioiden ajatteluksi tai nukkumiseksi. Otan tästä kopin ja lupaan, että tästä lähin teen meditaatioharjoituksia päivittäin. 5 minuuttia aamulla. Vinkit sain Quinoaa! -blogista.

 

Jos sinulla on hyviä vinkkejä kehon- ja/tai mielenhuoltoon, otan mielelläni vinkkejä vastaan. Elämä on tässä ja nyt, siitä kannattaa nauttia.

InBody

Mainitsin aiemmin, että kävin InBody-mittauksessa. Mittauksen suoritti Staminastainersin Kalle. Itse mittaus on hyvin yksikertainen, ei satu ja kestääkin vain muutaman minuutin. Mittauksen jälkeen istutaan alas ja käydään tulokset läpi.

 

Yllätyin tuloksista. Rasvan määrä ei ollut yllätys tai paino ja sen antamat ohjearvot. Mikä toisaalta taas oli yllätys oli, että rasvamassan alla on noin 24% enemmän lihasta, kuin pituisellani ja ikäiselläni länsimaisella naisella yleensä. Olenkin aina tuntenut oloni voimakkaaksi vaikka olemus ei sitä ehkä ole osoittanut.

 

Kun ihmettelin lihasmassan kokoa, totesi Kalle siihen, että kuinka moni, todella hyvässä kunnossa oleva ihminen, jaksaisi jatkuvasti, (24/7) raahata mukanaan kymmenien kilojen extrataakkaa, nousta sen kanssa portaita ja liikuttaa sitä päivästä toiseen. Ylipaino on Kallen mukaan kuin kehon ympärille rakennettu kuntosali.

 

Tällä en (eikä Kallekaan) tarkoita, että ylipaino on hyvä asia, mutta samalla se korjaa ehkä sitä käsitystä, että kaikilla ylipainoisilla on lähtökohtaisesti huono lihaskunto. Aerobisesta kunnosta en tässä lähde puhumaan laisinkaan.

 

Huomasimme myös, että vasemmassa jalassani on huomattavat vähemmän lihasta kuin oikeassa, vanha polvivamma siis on tehnyt sen, mitä uumoilinkin treenin lomassa; kompensoin oikealla jalallaa esim. kyykyissä ja portaissa.

 

Muuten arvot olivat hyviä tai normaaleja. Ajatus on, että ennen joulua käyn mittauksessa uudellen, jotta nähdään onko remontti purrut oikeisiin kohtiin. Tavoitehan on, että ensi kesänä olen fyysisesti paljon timmimmässä kunnossa!

 

Suosittelen kyllä InBodyä ihan jokaiselle, jota oma hyvinvointi kiinnostaa. Oli silmiäavaavaa tarkastella kehoaan tässä valossa ja saada muitakin mittareita kuin tuo paino. Katsotaan sitten ennen joulua missä silloin mennään!

Laadukasta, ja terveellistä, ruokaa

Kuten on aiemminkin todettu, ei ole ihan sama mitä syö. Laadukas ruoka on tärkeää terveyden ja jaksamisen kannalta. Laatua on kuitenkin montaa lajia. Osalle laadukas ruoka tarkoittaa sitä, ettei ruokaa oli ennakkokäsitelty, toisille se taas tarkoittaa aina ehdottomasti luomua.

 

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään ruokapiirien suosion kasvusta Suomessa. Voin itse allekirjoittaa, että on jo maullisesti aivan eri asia syödä luomumunia, kuin niitä "muita". Eettisistä arvoista nyt puhumattakaan.

 

Itse olen tilannut muutaman kerran luomumunia ja koen käytännön hyväksi vaikka toki mietityttää, miksi pitää tilailla "normaalin toimitusketjun ohi" kuntosalin kautta. Järjestelmässä on kovasti vikaa, että näin joudutaan monopolikauppoja kiertämään.

 

Kun pystyn, ostan luomua, mutta aina se ei onnistu. Esim. maitotuotteissa on huonosti yhdistelmää luomu-laktoositon, joten siinä maha voittaa. Toki jotkut luomutuotteet sopivat meille laktoosirajoittuneillekin, mutta suuressa määrin en voi niitä syödä. Valitettavasti.

 

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että voin hieman valita, mitä ruokaa ostan, mutta totuus on, että välillä luomu on niin kammottavan hintaista, että ymmärrän, ettei kaikilla ole siihen varaa. Minusta kuitenkin mustavalkoisuus on hyvä unohtaa ja panostaa latuun ja luomuun oman lompakon ja perheen tilanteen mukaan. Pakottamalla ei muutosta tehdä, mutta kyllä tässä olisi lainsäädännössä paikka katsoa, miten luomutuotteiden myyntiä voitaisiin edistää. 

 

Myös tiloilta itse ostaminen on suosiossa ja ymmärrän senkin hyvin. Itse kävin viikonloppuna poimimassa vadelmia suoraan tilalta, onneksi äidin pakastimeen mahtuu, sillä pienessä asunnossa ei ole tilaa monille pakastimille. Niin herkullisia ne vadelmat olivat!

 

Ruoan laatuun kannatta, omissa rajoissaan, panostaa mahdollisuuksien mukaan ja tarjota itselleen ja lapsilleen, jos sellaisia on siunaantunut, mahdollisimman hyvät eväät elämään. Kirjaimellisesti.

Edistymisestä, tai sen puutteesta

Jos viime tekstissä tökki treenaus, ei tilanne ole viikossa parantunut. SUPpaamassa kävin viime sunnuntaina, mutta sen jälkeen olekin taistellut sitkeän kurkunpääntulehduksen kanssa sohvalta käsin tässä helteessä. Voin kertoa, että on yhden ja kaksikin kertaa tehny mieli kylmää colaa ja jäätelöä. Yhtä turkinpippuritikkaria lukuunottamatta, olen pysynyt kurissa, josta olen ylpeä.

 

Mutta, paino ei ole pudonnut nyt kahdessa viikossa grammaakaan, itse asiassa tänään vaaka näytti enemmän kuin viime punnistuskerralla. Toisaalta, kaikesta makaamisesta olo on turvonnut ja jotenkin pöhöttynyt, joten toivossa eletään, että tämä on vain väliaikaista.

 

Nyt uudella energialla viikonlopun viettoon ja toivotaan, että arkirytmiin pääseminen auttaa myös painon kanssa. Kuten muistamme, painon pudotus ei ole pääasia vaan hyvin voiminen. Tällä viikolla en ole voinut hyvin, mutta sellaista elämä välillä on, ylä- ja alamäkiä, vuorotellen.

 

PS. Salille tekee nyt tosissaan mieli, mutta maltan vielä hetken ja annan viruksen lopullisesti kuolla, ettei mene jälkitauteiluksi!