Yksi asia ei ratkaise, vaan kokonaisuus

Jokohan olen saarnannut tästä aiheesta tarpeeksi? Olen tai en, jatkan silti. Löysin taannoin Mikael Fagerholmin kirjoittaman Benecolin kanssa yhteistyössä tehdyn blogikirjoituksen otsikolla Kokonaisuus ratkaisee, eivät yksityiskohdat. 

Mikael kirjoittaa: Ravitsemussuosituksissa ei [...] ole väitetty, että yksityiskohdat ovat kokonaisuutta tärkeämpiä. Päinvastoin. Suositusten mukaan terveyttä edistävän ja ylläpitävän ruokavalion tunnusmerkkejä ovat runsas vihannesten hedelmien ja marjojen käyttö, runsas kalan käyttö, paljon kasviöljyjä, paljon täysjyväviljaa, sekä niukemmin lihaa, lihavalmisteita, sokeroituja ruokia ja juomia, ja myös niukasti suolaa. Koskaan ei ole esitetty, että ihmisen ja väestön terveys parani yhtä ainoaa asiaa muuttamalla. 

[...] on epätodennäköistä, että yksi ainoa asia isossa ruokavalion kokonaisuudessa edes teoriassa voisi vaikuttaa terveyteen. Kun ihmisille on tutkimuksissa annettu pisteitä sen mukaan, kuinka hyvin he noudattavat ruokavaliosuosituksia, korkeammat pisteet ennustavat johdonmukaisesti parempaa terveyttä. Mutta jos pisteet jakautuvat vaikka yhdestä kymmeneen, ei täysi kymppi ole merkitsevästi parempi kuin kahdeksikko. Terveyden edistämiseksi ei tarvitse syödä ”täydellistä ruokavaliota”, jossa joka ikinen yksityiskohta on kunnossa. Voimme itse asiassa kohta kohdalta haastaa ravitsemussuositukset, jos haluamme. Kokonaisuuden haastaminen sen sijaan on vaikeaa.  

Juuri tätä olen halunnut myös itse sanoa. Tietyllä tapaa tähän pätee myös vanha sanonta: Ei ole väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä vaan mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä. Sama koskee ajoittaista herkuttelua. On parempi keskittyä kokonaisuuteen  kuin nipottaa pikkuasioista, sillä silloin kokonaisuus tuppaa unohtumaan ja hyvätkin valinnat jäävät huomiotta, kun yhdellä pienellä asialla ei muutettukaan koko ruokavaliota. Ja tässä tulee kuvaan myös henkinen hyvinvointi ja jaksaminen. Jos ruokavalio on vedetty Mikaelin mainitsemaan kymppiin on jopa hyvin todennäköistä, oman tulkintani mukaan, että elämän laatu heikkenee liiallisen kontrollin ja suoraan sanottuna, nipottamisen myötä. 

Älkäämme siis nipottako, vaan ottakaamme elämä ja ruokailu vastaan avoimin mielin ja hyvällä asenteella. Armollisuutta, nautintoa ja laadukasta ruokailua viikonloppuunne.

Tunne kehosi - se tuntee sinut

Viime viikolla paino putosi vain 300g. Sekin on toki edistystä, mutta koska keskiarvo on tällä hetkellä noin 600g viikkotahti, on sen alittaminen aina hienoinen pettymys. Oliko se yllätys? Ei tokikaan. Tiesin jo vaa'alle astuessani, että paino ei tule hurjasti putoamaan. Mistäkö tiesin? 

Viimeisen 7 kuukauden aikana olen oppinut kuuntelemaan kehoani. Koska väsyttää? Koska pursun energiaa? Koska on hyvä ottaa treenistä välipäivä? Koska olen syönyt oikein tai vähemmän oikein? Olenko stressaantunut? Missä vaiheessa kiertoa ollaan?

Erityisesti olen oppinut kuuntelemaan kehoani kierron mukaan. Nestettä kertyy tietyssä kohdin kuukautta ja toisina taas paino humpsahtaa oikein kunnolla. Itsetäänselvyyksinä näitä ei voi pitää, mutta kaipa tässä on kohta 20kg pudottaneena jotain oppinut siitä, miten oma keho toimii. Maanantain punnituksessa paino oli pudonnut viikossa sen 300g, nyt muutama päivä myöhemmin on vielä lähtenyt 700g. Jippii. Tämäkin muistuttaa siitä, ettei yksi "hidas" viikko tarkoita, että jotain on tehty väärin, painoon ja hyvään oloon vaikuttavat niin monet asiat, ettei viikko ole kuin pieni osa projektista.

Olen myös siirtynyt nyt vaiheeseen, jossa huomaan usein, ettei minulla on nälkä. Keho on siis tottunut pienempään ruokamäärään ja joskus on muistutettava itseään siitä, että 5 kertaa päivässä on edelleen hyvä syödä ja syödä oikein. 

Nyt suuntaan Lontooseen viikonlopuksi yhdistetylle työ- ja huvimatkalle. Hyvää seuraa (töissä ja vapaalla), shoppausta, teatteria, ulkoilua ja hyvää ruokaa ja juomaa (kohtuudella). Tavoite on, ettei paino ainakaan nouse viikonlopun aikana, tiistaina se sitten nähdään kuinka kävi :)

Millä perusteella arvotamme itseämme?

Monella meistä on ajatus siitä, miltä haluaa näyttää ja miksi. Kuten olen usein aiemmin sanonut, en itse näe muutosta peilistä, mutta onneksi tunnen muutoksen olemuksessani, vaatteissani ja jaksamisessani. Joskus näen kuvani peilistä ja ajattelen, että hui, olenko tuo minä, mutta nopeasti nämä hetket menevät ohi ja olen samassa tilanteessa kuin aiemminkin ja täysin ”tietämätön” muutoksesta peiliin katsoessani.

Olen miettinyt paljon projektin aikana sitä, miltä haluaisin näyttää jos saisin itse valita. Olisinko langanlaiha, sporttinen, muodokas vai mitä? Nämäkin vaihtelevat päivittäin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että haluan olla minä. Haluan olla juuri sellainen, joksi tämä projekti minut muuttaa; realistisesti jotain sporttisen ja muodokkaan välimaastossa. Langanlaihaa minusta ei varmasti saa tekemälläkään, ainakaan terveellisesti. 

Olen myös miettinyt paljon sitä, miten omakuvaan vaikuttaa persektiivi, josta asioita katsoo. Painoin viimeksi tämän verran, muistaakseni, muutama vuosi sitten. Jos nyt tunnen oloni hyväksi ja energikseksi tämä ei ollut tilanne silloin kun painon saman verran, mutta ruokailutottumukseni olivat aivan väärät. Se siis vahvistaa sitä, ettei tavoite ole painaa vähemmän, vaan elää terveellisemmin. On jännittävää huomata, että olen viime aikoina tuntenut itseni useammankin kerran kauniiksi, koostani huolimatta ja taannoin kun tämä oli ”normaalipainoni” koin itseni todella lihavaksi.

Realistisesti, BMI:ni sanoo, että olen projektin aikana siirtynyt asteikolla kohdasta ”sairaalloinen lihavuus” (AUTS) kohtaan ”merkittävä lihavuus”. Väliin jää ”vaikea lihavuus”. Seuraavaan askeleeseen ”lievä lihavuus” on noin 10 kg matkaa ja tämänhetkinen kg tavoite ei ole edes ”normaali paino” kohdan alaisuudessa vaan ”lievän lihavuuden” alarajoilla. HUOM! En mittaa projektiani vain painon kannalta, joten siihen nähden on toisarvoista mihin kategoriaan kuulun projektin päättyessä. Enemmän vaikuttavat InBody-mittauksen tulokset ja kehitys niissä projektin aikana. 

Mutta, yritän tässä sanoa, että on jännittävää nähdä mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten näemme itsemme ja vieläkin tärkeämpää, miten koemme itsemme. Kokemus ja se mitä näemme eivät aina kohtaa ja siksi onkin tärkeää arvottaa itsensä muidenkin, kuin ulkoisten seikkojen perusteella. Tärkein oppimani tähän saakka on; ei ole väliä paljonko painan, olen kaunis ihminen!

Viisi vinkkiä tunnesyömisen taltuttamiseen

Olen aina ollut tunnesyöjä. Kun on mennyt hyvin, on ruoka ollut palkinto. Kun on harmittanut, on ruoka ollut lohtuna. Ruoalla on hyvin vahva yhteys henkiseen hyvinvointiin, tai omalla kohdallani pahoinvointiin.

Moni on kysynyt, miten pääsin tunnesyömisestä eroon. Helppoa se ei ollut, mutta tässä 5 vinkkiä siihen, mikä auttoi minua.

1. Mieti MIKSI? Onko nälkä? Harmittaako? Mitä tekee mieli? Mistä se johtuu? Mihin herkkua tarvitaan? Yleensä tämä auttaa. Rationaalisena ihmisenä etsin syy-seuraus suhdetta ja löydän sen usein siitä, että herkun syöminen aiheuttaa lopulta vain enemmän pahaa oloa, kun parantaa sitä. 

2. Odota 10-15 minuuttia. En juuri koskaan syö mitään vain hetken mielijohteesta. Jos minun tekee mieli jotain herkkua, käyn ensin läpi kohdan 1. Yleensä siihen menee mukavasti aikaa. Pyrin aina odottamaan 10-15 minuuttia ennen kuin täytän toiveen. 99% ajasta mieliteko katoaa, kokonaan.

3. Juo lasillinen vettä tai mukillinen teetä. Yllättävää kyllä, saman mielihyvän tunteen, jonka saa herkusta, saa myös vedestä tai teestä. Vie hetken aikaa, mutta lasillinen kylmää vettä sammuttaa herkkuhimon aika tehokkaasti, hetkessä. Samoin kupillinen hyvää teetä. Jos tämäkään ei auta, nakerra porkkanaa/omenaa/kurkkua. Muutama extra kalori on paljon parempi kuin iso kasa karkkia.

4.  Lähde ulos. 10-30 min lenkki parantaa usein kaikki makeanhimot alkuunsa, sekä toimii kohdan 2 vahvistajana. Lenkin jälkeen pää on tuulettunut ja olo hyvä ja energinen. Liikunnasta saatavat endorfiinitkin korvaavat herkuista saatavaa mielihyvää.

5. Anna periksi. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta joskus voi myös antaa periksi ja ottaa herkun. Usein herkun jälkeen kaduttaa hieman, joten tämä toimii käänteisenä psykologiana ja muistuttaa seuraavalla kerralla siitä, ettei syöminen ratkaise mitään. Huomaa kuitenkin, että on myös ihan ok, jos katumusta ei tule, sillä elämästä pitää myös nauttia. Silloin on hyvä muistaa, että kun herkuttelee, tekee sen laadukkaasti, eikä mättämällä määrätöntä määrää sokeria ja väriäineita sisäänsä. Ennemmin sitten vaikka joku todella kallis/hyvä/laadukas herkku silloin tällöin, kuin jatkuva liukuhihna moskaa kitusiin. 

Näillä neuvoilla olen selvinnyt muutamaa pientä repsahdusta lukuunottamatta nyt reilun 6kk ja painoa on tippunut tuo 18kg ja vyötärö on kaventunut 23cm. Jotain siis teen oikein. 

Jos teillä on hyvä vinkkejä, antaa palaa. Kuulen mielelläni lisää!

Liikunnan variointi - myös matkoilla

Projektissa liikunta on yksi suurimmista kompastuskivistäni. Ruokavalio pysyy aika hyvin hallussa ja kurissa, mutta liikkuminen ei ole minulle suoraan luontevaa, enkä ole oikein koskaan saanut siihen sellaista suhdetta, että kokisin sen nautinnolliseksi.

Tästä syystä jokainen lenkki, jokainen salikerta ja jokainen uimahallireissu on rutistuksen takana ja vaatii aina aikamoisen sisäisen keskustelun siitä, miksi pitää lähteä kun yhtään ei huvita. 

Sisukkaana tyttönä olen kuitenkin onnistunut aika hyvin pitämään kiinni siitä, että liikun 4-6 kertaa (reilu tunti kerrallaan) viikossa. Avaimena on variaatio. Ja aikataulut ja suunnitelmat vaihtelevat sen mukaan missä olen menossa ja mitä muuta on ohjelmassa. Aamuliikunta tuntuu sopivan minulle parhaiten! Tässä siis viime viikon liikunnat:

Maanantai: Lepopäivä edellisen viikon flunssan jälkeen.

Tiistai: Aamulenkki (eli 75min sauvakävelyä)

Keskiviikko: Matkapäivä, ei liikuntaa

Torstai: Aamulenkki (70min reipasta kävelyä, ilman sauvoja)

Perjantai: Aamupilates ja lihaskunto hotellissa (oman kehon vastuksella)

Lauantai: 30min aamukävely + 75min luistelua hallissa

Sunnuntai: 90min luistelua hallissa

Tällä viikolla olin siis reissussa ke-su, mutta liikkumaan pääsin silti! 

Nyt alkanut viikko taas näyttää tältä:

Maanantai: Lepopäivä viikonlopun reissun jälkeen
Tiistai: Aamulenkki (75min sauvojen kanssa)
Keskiviikko: Salitreeni tai pilates (jos pilatekseen on paikkoja)
Torstai: Aamulenkki (75min sauvojen kanssa)
Perjantai: Aamusali
Lauantai: Partioseminaari ja illallinen.
Sunnuntai: Uimaan ja porealtaaseen :)

Ja seuraavaksi viikoksi on suunnitelmissa seuraavaa:

Maanantai: Aamusali
Tiistai: Matkustuspäivä

Keskiviikko: Aamulenkki Zurichissä
Torstai: Aamulenkki Zurichissä
Perjantai: Aamusali
Lauantai: Uinti tai Pilates (jos pilateksessa on tilaa)
Sunnuntai:  Piloxing

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuun lopulla kalenteriin palaa myös sulkapallo hyvän ystävän kanssa ja toivottavasti pian myös luistelu. Yleisöluisteluajat ovat pääkaupunkiseudulla maailman huonoimmat, keskellä arkipäivää usein, mutta katsotaan josko johonkin väliin saisi luistelunkin mahtumaan, viimeistään sitten ulkojäillä. 

 

 

 

Voiko ruoka olla addiktio?

Olen ollut suurimman osan viikosta taas reissussa. Työ kuljettaa ympäri Eurooppaa keskimäärin kerran kuussa. Mikäpä sen hauskempaa. Tällä kertaa olen eteläisessä Ruotsissa, jonne jäin myös viikonlopuksi ystävien kanssa viettämään aikaa. 

Yhtenä iltana tällä viikolla tuli puheeksi projektini ja se, mikä lopulta katkaisi kamelin selän ja teki projektista totta. Siitä lisää toisessa tekstissä. Se mihin keskityimme tässä keskustelussa oli addiktioista tai huonoista tavoista eroon pääseminen. Olen usein sanonut, että ruoka-addiktio on yksi niistä vaikeimmista addiktioista, sillä kaikki muut addiktoivat asiat voi lopettaa kokonaan (ei sekään ole helppoa), mutta ruoasta emme voi totaalikieltäytyä koskaan. Jos on tunnesyöjä kuten minä (tästäkin lisää myöhemmin) ja kaikkeen syömiseen liittyy mielihyvän tunne, on tästä linkistä todella vaikea päästä eroon, sillä pakko on joka päivä, ja vielä aika usein, syödä. 

Nyt voidaan keskustella sitten siitä, onko kyseessä oikea addiktio, sillä ainakin itselläni ruokaan liittyy nimenomaan "tunneaddiktio", eli vääristynyt suhde ruokaan ja sen aiheuttamiin oloihin. Patrik Borg (jälleen), on kirjoittanut aiheesta todella hyvän tekstin jo vuonna 2011 ja olenkin siitä Patrikin kanssa samaa mieltä, että varsinainen fysiologinen addiktio ei ruoka ole. Samaan aikaan kuitenkin väitän, ainakin omalta kohdaltani, että juuri nuo väärät tavat ja ruokaan liittyvät assosiaatiota ovat ne, jotka tekevät ruoan kanssa kamppailevalle ruoasta addiktiota muistuttavan. Patrik kirjoittaakin:

"Ihmisillä on toisenlaisiakin kokemuksia addiktiosta irtautumiseen ja tyypillisimmin ne perustuvat addiktiivisen ruuan välttelyyn - viime aikoina eritoten vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla mutta myös muihin dieettityyppeihin törmää. Koska moni näistä dieeteistä parantaa syömisen määrää sekä laatua ja tasaavat verensokerin vaihtelua ne poistavat fysiologisen addiktiotekijän ja helpottavat tilannetta. Ja hyvä niin. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että monilla on siellä taustalla myös se psykologinen addiktiotekijä eli kieltäytyvä ruokasuhde ja se ei yleensä häivy vaikka ongelma tuntuu ruokavaliomuutoksella korjaantuneenkin. Tyypillisesti se odottaa hetkeänsä jolloin ihminen on heikommillaan ja silloin mieliteot iskevät läpi vielä vuosienkin jälkeen. Eli tavalla tai toisella ongelmaruuan kanssa pitää joskus tehdä aselepo jos "addiktiivisuuskokemuksesta" halutaan kokonaan eroon."

Aselepon on hyvä sana tässä. Olen tehnyt sokerin kanssa aselevon. Tulemme toimeen, mutta emme ole ylimpiä ystäviä. Sokeri (ja ruoka yleensäkin) on tällä hetkellä minulle kuin työkaveri, jonka kanssa on joka päivä pakko olla tekemisissä, mutta jonka kanssa on aika eri mieltä monista asioista ja jonka kanssa ei tulisi mieleenkään viettää aikaa vapaalla. Tällaisistakin työkavereista voi ajan kanssa tulla oikein hyviäkin ystäviä, mutta vielä ei ole sen aika. Olen liian varautunut ruoan seurassa :)

Mukavaa isänpäivää täältä reissusta!

 

Patrik Borg - olemme NIIN samaa mieltä!

Olen saarnannut koko projektin ajan siitä, etten laihduta. Olen tehnyt elämäntapamuutoksen, jonka sivutuotteena paino putoaa. Nyt Suomen eturivin ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on sanonut asiasta painavan sanansa. Tässä suora lainaus artikkelista:

"Painonhallinnan ja laihduttamisen määritelmistä käydään jatkuvaa keskustelua ja käsitteistä on erilaisia mielipiteitä. Borgin näkemys on yksiselitteinen: laihdutuksessa on rajoituksia, painonhallinta puolestaan on elämäntapaohjausta."

Aamen Partik! Olen niin samaa mieltä tästä. Ja sitten artikkelin kohokohta: 

"”Tiukka laihdutuskuuri tuo harvoin pysyvän tuloksen koska ensin pudotetaan paino ja vasta sitten opetellaan uudet tavat. Ihmismieli toimii niin, että kun paino on pudonnut, henkilö on niin tyytyväinen tulokseen, ettei jaksakaan opetella uusia, välttämättömiä asioita. Tiukan kuurin jälkeen elimistöllä on myös kovempi nälkä, mikä vaikeuttaa tasapainon löytämistä”, Borg toteaa."

Jälleen, halleluja! En ole kuurilla, en laihduta! Haluan olla terve! 

Lyhyestä virsi kaunis. Blogin aiemmista teksteistä löytyy lisätietoja mitä mieltä olen asiasta. Kannattaa lukaista. 

Sekaruokaa

Törmäsin muutama viikko sitten reissussa amerikkalaiseen artikkeliin veganismista ja sen terveellisyydestä. Ihan alkuun haluan sanoa, etten arvostele kenenkään valintoja, eettisiä tai maullisia, mutta haluan kirjoittaa siitä, mikä on oma filosofiani ruoan suhteen. 

Artikkelissaan Is Vegan Healthy Lauren (joka on ravintsemusterapeutti) kirjoittaa syistä, joiden vuoksi hänestä ei koskaan tule vegaania.  Selvennykseksi, vegaanit eivät käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Vegetaristit (tai kasvissyöjät) taas välttävät lihaa ja kalaa, mutta suurin osa syö munia ja maitotuotteita. Tässä on siis kyse nimenomaan veganismista, mutta osa näistä kohdista sopii myös vegetarismiin. 

Lauren viittaa artikkelissaan useisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Osan lähteistä olen katsonut läpi, mutten kaikkia.

Ja sitten omat mietteeni. Itse koen ihmisen olevan sekaruokainen. Jo aikojen alusta olemme metsästäneet ja syöneet lihaa. Minusta on siis kummallista kun vedotaan siihen, että ihminen ei tarvitse lihaa elääkseen tai olemme syntyneet kasvissyöjiksi. 

Kuten Lauren sanoo, ei vegaanista ruokavaliosta saa kaikkia ihmiselle tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Itse kärsin B12-vitamiinin puutteesta, sillä se ei imeydy ruoasta kehooni. Joudun siis käymään 3kk välein ottamassa piikin B12 vitamiinia. Voin kertoa, että olisin äärimmäisen iloinen, jos voisin saada kaiken tarvitsemani syömällä oikein, joten en haluaisi uskoa, että on kenellekään hyväksi syödä keinotekoisesti valmistettuja teollisia vitamiineja luonnollisten sijaan. Tämä ei tarkoita, ettenkö itsekin söisi lisäksi vitamiineja ja esim. magnesiumia purkista, mutta määrät pysyvät järkevinä kun syön myös sekaruokaa. 

En nyt pureudu kaikkiin kohtiin, joita Lauren tuo esille, sillä en esimerkiksi tiedä tarpeeksi siitä, mikä kuluttaa eniten ympäristöä; tehoviljely vai luomukarjan kasvatus. Laurenin mukaan tehoviljely. Itse koen, kuten olen aiemminkin todennut, että kun minulla on siihen mahdollisuus, syön luomua ja mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa. En kuitenkaan sano ei hedelmille talvella, vaikka tiedän, että ne kuljetetaan jostain kovin pitkältä tänne meidän herkuksemme. 

Haluaisin tietää vieläkin enemmän ruoasta ja mistä se tulee ja luenkin parhaillani asiaa käsittelevää kirjaa. Lihaa aion syödä jatkossakin, toivotaan vaan että myös valtio oppisi arvostamaan luomua ja lähiruokaa ja sen tuottaminen ja kannattavuus saataisiin nousuun myös Suomessa. 

Uskon vahvasti tasapainoiseen ruokailuun ja siihen, että on tärkeää syödä monipuolisesti, pieniä annoksia ja usein. Se on avain hyvinvointiin. Prosessoidulle ruoalle sanon edelleen ei! 

Sisulla eteenpäin

Hyvää huomenta!

Viimeksi kerroin siitä, kuinka ensimmäinen takapakki iski oikein kunnolla ja lupasin, ettei se vaikuta projektin etenemiseen. Ylpeänä voin kertoa, että flunssasta riippumatta, projekti on edelleen mallillaan. Paino putosi viikossa 1,8kg ja nyt ollaan jälleen tavoitevauhdissa ja olo on hyvä.  Nyt kokonaispudotus on 17kg ja vyötärökin on kaventunut 21cm.

On jännittävää nähdä, kuinka paljon henkinen kapasiteetti oikeasti vaikuttaa ja mikä merkitys on sillä, että projekti on julkinen. Perjantaina olin sairaslomalla kotona ja mietin, että koska lauantai on pyhä, on varmasti syytä käydä kuitenkin kaupassa. Sitten pysäytin itseni ja menin katsomaan jääkaappia. Jääkaapista löytyi kaikki se, mitä perjantaina ja lauantain tarvitsin ja ymmärsin, että halu lähteä kauppaan oli väärä. En tarvinnut mitään, mutta herkkuja kyllä teki mieli kun oli niin kovin kurja olo.

En siis lähtenyt kauppaan ja hyvin pärjäsin eilen. Kannustimena toimi se, että halusin päästä raportoimaan Tommille edistystä. Ja näin sain tehdä. Tänään on kauppaan mentävä, mutta nyt kun tulokset ovat näin hyvät, ei tulisi edes mieleen sortua herkkujen ostoon. Win-win siis.

Liikkumaan on kova hinku, mutta nyt pitää malttaa odotella vielä hetki, sillä on tärkeää antaa kropan rauhassa palautua ja parantua, ettei käy haasusti. Eilen kävin lyhyellä kävelyllä kun ilma oli niin hieno, mutta vielä tänään en uskalla sen suuremmin liikkua. Josko huomenna sitten jo. Kovasti veri vetäisi ulos ja liikkumaan, vaikka sitten tuonne vesisateeseen. 

Ihanaa sunnuntaita ja mahtavaa alkavaa uutta viikkoa! Sisu on avain menestykseen :)