Iltalehti kertoo: viisi karua totuutta laihtumisesta

Taas osui silmiin yksi laihtumista käsittelevä artikkeli, tällä kertaa Iltalehdessä. 
Kerrankin artikkeli osui aika lähelle totuutta, ainakin osittain. Tässäpä oma analyysini:

1. Kehonkuvasi ei muutu yhdessä yössä. 
No ei muutu ei. Kohta on menty 8 kuukautta ja painoa on pudonnut 20kg. Viime viikolla oli ensimmäinen kerta kun oikeasti näin eron entiseen ja edelleenkin identiteettini on lihavan ihmisen (kuten tietysti osittain kuuluukin olla). Ihmisten kommentit ovat lämmittäneet, mutta joskus niitä on ollut kovin vaikea uskoa todeksi kun itse en muutosta näe.

2. Roikkuva nahka. 
Tästä en vielä tiedä, mutta pyrin parhaani mukaan tätä välttämään pitämällä huolta liikunnasta ja pitämällä pudotustahdin maltillisena, jolloin ihollakin  on aikaa palautua. 

3. Ihmissuhteet voivat muuttua
Minulla ihmissuhteet ovat parantuneet ja syventyneet, kun voin itse paremmin ja muut sen myös huomaavat. Mitään negatiivista en ole huomannut, joten minulla muutos on ollut vain positiivinen. 

4. Vaatevaraston uusiminen käy kalliiksi
Kaikkea ei tarvitse ostaa kerralla, eikä ihminen oikeasti tarvitse hurjaa määrää vaatteita. 

5. Toiset eivät tue aidosti
Tästä en tiedä mitään. Minua on tuettu aidosti tai ainakin se on tuntunut aidolta. Ja itsellehän tätä tehdään, jos joku lähipiiristä ei halua tukea, ei siihen voi pakottaa.

Minusta nämä "totuudet" eivät nyt suinkaan olleet kovin karuja, eivätkä varsinkaan yllättäviä. Tulipahan kuitenkin analysoitua omaa elämää tämän valossa ja hyvältähän tämä näyttää!

Joskus on pakko pitää taukoa

Viimeiset pari viikkoa on mennyt pikkujouluillessa, juhliessa ja muutenkin monissa sosiaalisissa menoissa. Aika hyvin on ruokavalio pitänyt, mutta päätin myös, että annan itselleni pienen tauon ja nautin elämästä pyhien aikana. Tarkoitus ei ole laittaa kaikkea läskiksi (kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti), mutta syksy on ollut rankka ja kovin tiukka, joten nyt otetaan pieni tauko ja jatketaan töitä, partiota ja projektia tammikuussa. 

Edelleen pidän liikunnasta kiinni, syön oikeaan aikaan ja pyrin pitämään annokset todella kohtuullisina. Sokeria välttelen, mutta samaan aikaan haluan myös nauttia vapaista ja syödä jouluna joulutortun ja pari piparia.

Koska tavoite ei ole pudottaa painoa vaan voida hyvin, henkisesti ja fyysisesti, laitan projektin nyt lomalle tiukkojen sääntöjen osalta. Jatkan edelleen punnituksia ja kokeilen miten hyvin painon pitäminen onnistuu, sehän on se oikea mittari siihen, miten hyvin on ruokailut ja liikunnan sisäistänyt. 

Lähden viikon kuluttua maanantaina taas Amerikkaan ja palaan tammikuun toisella viikolla. Silloin jatketaan taas projektia, jetlagin kanssa. Toivottakaa onnea!

Oikein rauhallista joulua tätä kautta, blogi jatkaa eloaan varmasti myös pyhinä ja reissussa. 

Sokerista krapula?

Menneellä viikolla oli useammat pikkujoulut. Vaikken vetänyt mitään övereitä ruokarintamalla (alkoholi jäi muutamaan skumppakulausta lukuunottamatta nollaan) ei tullut vedettyä, huomasin sunnuntaina, ettei kroppa ole tottunut sokeriin. 

Lauantaina söin joulutortun ja muutaman marmeladin, sekä glögiä (sokeroitua) ja aamulla olo oli kuin olisin vetänyt viinaa kaksin käsin. Toki väsymyskin vaikutti oloon, nukkumaan kun pääsin noin klo 2 yöllä, mutta suurin ongelma oli hirvittävän paha olo ja väsymys, jonka pika-analyysin jälkeen merkkasin sokerikooman syyksi. Kammottavaa.

Joulu on tulossa ja sitä myöten kovat houkutukset. Aion ottaa rennosti, mutta toista sokerikoomaa en halua, eli jälkkärit taitavat jäädä aika vähäiselle. Kinkkua ja vähän laatikoita ja toivottavasti paljon hedelmiä ja vihanneksia. Eiköhän niillä joulusta saada joulu.

Mukavaa uutta viikkoa!

Kysy, älä oleta

Työkaverini kävi ostamassa pussin karkkia, tuli takaisin toimistolle ja tarjosi minulle. Kieltäydyin kauniisti. Hän sanoi, että olettikin minun kieltäytyvän, mutta halusi silti tarjota. Kiitos siitä!

Projektin aikana olen huomannut kahta eri suhtautumistapaa. Molemmat ovat hyväntahtoisia, joten ketään en arvostele. Tässä tavat:

1. Tarjotaan herkkua vaikka tiedetään, että se ei kuulu ruokavaliooni. 

Osa saattaisi nähdä tämän niin, että houkutellaan rikkomaan ruokavaliota. Tarjoajat taas haluavat antaa minun päättää itse eivätkä loukkaannu jos (ja usein kun) kieltäydyn.

2. Ei tarjota herkkua kun tiedetään, että se ei kuulu ruokavalioon. 

Ei haluta houkutella rikkomaan ruokavaliota ja poistetaan houkutus sortumiseen. 

Kuten sanottua, tarkoitusperät ovat oikeat, mutta jos saan itse valita, on tapa 1 mieluisampi. En ole totaalikieltäytyjä, joten joskus herkku saattaa maistuakin. Lisäksi olen aikuinen ihminen, jonka on joka päivä tehtävä valintoja herkkujen ja ruoan suhteen. Se, että tarjotaa, ei oikeastaan eroa siitä, että kauppojen hyllyt notkuvat herkkuja. Kyse on valinnasta. 

Kehottaisinkin siis kaikkia, ellei henkilö itse toivo muuta, aina tarjoamaan herkkua, sillä osa prosessia on myös oppia valitsemaan koska sen herkun ottaa. Jos ympäristö suojelee näiltä valinnoilta, on niitä vaikea joskus sisäistää. Eri asia on sitten se, että valmistaa tieten tahtoen esim. jälkiruoan ja tarjoilee sen eteen. Tällöin kynnys kieltäytyä on jo paljon suurempi ja ruokaa menee myös turhaan hukkaan. Olenkin useille sanonut, jos heillä vierailen, että minun takiani ei kannata jälkkäriä laittaa, muta toki muut saavat luonnollisesti sitä syödä. 

InBody vol 2 - vertailu

Kävin tänään InBody-mittauksessa StaminaTrainersilla Olympiastadionilla. Viimeksi vastaava mittaus tehtiin heinäkuussa, jolloin painoa oli lähtenyt noin 10kg. Nyt siis toiset 10kg on pudonnut ja tulokset olivat huikeita. Tässä muutamia otteita! Kaikki tulostekstit on lainattu InBodyn sivuilta ja merkitty kursiivilla.

Viskeraalinen rasva

Tulos kertoo sisäelinrasvan määrän, joka on olennainen terveysmittari. Arvo on ilmaistu neliösenttimetreinä (cm²) vatsaontelon leveimmästä kohdasta. Suositeltava arvo on iästä riippumatta alle 100 cm². Viskeraalirasva on terveyden kannalta merkittävämpi tekijä kuin ihonalainen rasva, joka puolestaan vaikuttaa ulkonäköön viskeraalista rasvaa enemmän. Liian suuri määrä viskeraalista rasvaa on yhteydessä moniin vakaviin sairauksiin, esimerkiksi diabetekseen ja sydänsairauksiin. Merkittävin viskeraalirasvaa nostava tekijä on liikunnan puute. Elintapoja korjaamalla saadaan viskeraalirasvassa aikaiseksi merkittäviä muutoksia jo 3kk.:ssa. Vastaavasti lopetettaessa liikunta viskeraalirasva kohoaa verraten nopeasti. Liikkumattomuuden ohella epäterveellinen ravinto ja stressihormonit vaikuttavat haitallisesti viskeraalisen rasvan määrään. Liian suuri määrä viskeraalista rasvaa vaikuttaa Elintavat-arvioon tulosraportin oikeassa laidassa. 

Heinäkuussa arvoni oli 196 eli melkein tupla siihen nähden, mikä olisi toivottavaa (100). 5kk myöhemmin arvo on 133, eli edelleen rasvaa on sisäelinten ympärillä liikaa, mutta muutos on hurja.  Vaarallisen viskeraalisen rasvan määrä on vähentynyt yli 30%. Jos lasketaan kuinka paljon vähentymistä on tapahtunut ns. ylimääräisessä rasvassa, päästään huimaan lukuun 65%.

Lihas-rasvadiagnoosi

Diagnoosissa verrataan kokonaispainon, lihasten painon ja rasvan painon suhdetta. Tästä voit siis päätellä, mikä asia selittää eniten painoasi. Ihannetilanteessa kolme pylvästä muodostavat D:n muotoisen kaaren, jolloin painosta suhteellisen suuri osuus on lihasta ja pieni osuus rasvaa. 

Vielä ei osaltani päästä D-muotoon, enemmänkin kaavio on aika tiukka C, mutta loiventumista on tapahtunut. 

Painoa on tippunut 9,9kg

Lihasta kadonnut 1,3kg

Rasvaa sulanut 8,3kg 

StaminaTrainersin Kallen mukaan nämä ovat oikein hyvät suhteet. Yleensä suhde muutuu niin, että jokaista 4kg rasvaa kohti lähtee 1kg lihasta. Minulla on kuitenkin rasvaa lähtenyt tuplasti ja ja lihasta vain hieman yli 1kg. Lihaksesta pitää kuitenkin olla mustasukkainen, joten puntilla käyntiä pitää jatkaa!

Painodiagnoosi

Tässä mitataan perinteinen painoindeksi, sekä ns. rasvaprosentti. Molemmat ovat edelleen liian suuria ohjearvoon nähden, mutta molemmissa on parannusta tapahtunut 4 yksikön verran. Tähän korjausta saadaan sillä, että poltetaan rasvaa pois ja rakennetaan lihasta tilalle. Tokikaan se ei korjaa painoineksia, mutta se onkin harhaanjohtava, jos lihasmassaa on paljon. Lihasmassaa minulla on edelleen huomattavasti enemmän kuin tavallisesti pituisellani länsimaisella naisella. 

Vyötärö-lantio suhde

Vyötärö-lantio-suhde (WHR), normaaliarvot: miehet < 0,90, naiset <0,85

Heinäkuussa olin tasapaksu tasan 1. Nyt tulos on 0,98, eli minulla on vyötärö!! Vielä on matkaa tiimalasiin, tai edes normaaliin, mutta parannusta on. 

Elintavat

Tässä kohdassa mitataan elintapariskejä. Heinäkuussa olin kohdassa riski, nyt olin siirtynyt kohtaan huomio. Eli edelleen pitää kiinnittää huomiota elintapoihin, mutta suurta riskiä ei enää ole. Kuinkas hienoa se on??

Fitness indexi

Fitness indeksi on laitteen valmistajan kehittämä pistemäärä omakohtaiseen kehon koostumuksen arviointiin eri mittauskerroilla, jossa suurempi pistemäärä kertoo parantuneesta tilanteesta ja pienempi päinvastaisesta. Ohjeelliset pistemäärien raja-arvot ovat: alle 70 = hintelä tai lihavuus, 70-90 = normaali, yli 90 = lihaksikas, roteva. Fitness-indeksiin vaikuttavat rasva- ja lihasmassan suhde ja niiden määrä. Liian pieni tai liian suuri rasvaprosentti laskee fitness-indeksiä. Tavallista suurempi lihasmassa nostaa fitness-indeksiä. Tämän vuoksi tulosta ei ole mielekästä verrata henkilöiden välillä. Esimerkiksi voimaurheilija saa normaalisti aina suuremman fitness-indeksin kuin kestävyysurheilija. Indeksistä voit seurantamittauksissa nähdä tiivistettynä, mihin suuntaan kehosi rakenne muuttuu.   

Minun kohdallani indeksi on edelleen alle tuon 70, mutta parannusta on siinäkin tapahtunut. Heinäkuussa indeksi oli 56 ja nyt se on 62. Parannusta siis 6 pistettä 5 kuukauden aikana. 8 pistettä normaaliin :) 

Yhteenveto

Ei auta kuin sanoa, että WAU ja onnea MINÄ! Kovan työn takana tämä on ollut, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Matka jatkuu edelleen ja tavoitteista ei luovuta, mutta on hienoa huomata, että hyvä olo on myös realiteetti, ei vain lumevaikutusta :)  

-20KG, VIHDOIN!!!

Jeeee! Nyt se vihdoin tapahtui. Projektia on kestänyt nyt 32 viikkoa eli noin 7 kuukautta. Tänään aamulla vaaka näytti sen, mitä on tässä viimeiset viikot odoteltu, eli pudotettu paino on nyt 20kg ja senttejä on lähtenyt vyötäröltä 25. 

Ensi viikolla pääsen myös uudelleen InBody-mittaukseen, joten siellä sitten arvot katsotaan vieläkin tarkemmalla syynillä ja nähdään, mistä tuo 20kg on lähtenyt. Toivottavasti vain rasvasta, ei lihaksesta :)

Olen ylpeä tästä saavutuksesta! Tästä matka jatkuu edelleen ja vaikka matkaa on vielä aika paljon jäljelllä, en voi kuin olla tyytyväinen jo saavutettuun tulokseen. Hyvä minä!

Haluan myös tässä yhteydessä kiittää perhettäni, ystäviäni ja muita tukijoukkojani kaikesta avusta. Nimeän nimiä sosiaalisessa mediassa. 

Ihanaa sunnuntaita!!

Muiden innostaminen

Noin kuukausi sitten vierailin ystäväni luona Ruotsissa. Vietimme päivän kaveriporukassa ja projektini nousi esiin, kuten tuntuu aika usein käyvän nykyään. 

Yksi kavereista kysyi, miten olen onnistunut voittamaan makeanhimoni, joka on hänen suurin ongelmansa. Paino-ongelmaa tällä kaverilla ei ole, mutta ruokailutottumukset ovat jokseenkin rajoittuneet. Hänen repertuaarissaan on vain muutamia ruokalajeja ja suurin osa ruoasta on einestä ja karkkia. Urheilullisesta taustastaan huolimatta, tämä kaveri tuntee olonsa usein huonoksi ja väsyneeksi ja vuorotyöläisenä sortuu usein huonoihin välipalavalintoihin, varsinkin öisin.

Juttelimme pitkään siitä, mikä saattaa olla syynä makeanhimoon ja kerroin aiemmin täällä blogissa mainitsemani vinkit. Kaveri päätti sillä istumalla vähentää valkoista viljaa ja rajoittaa karkin syömisen yhteen päivään viikossa. Hänestä huomasi, miten tämä asia oli häntä vaivannut, mutta koska suurempaa ulkoista tarvetta muutokseen ei ollut, ei kipinä myöskään syttynyt. 

Odotan innolla tapaamistamme joulun jälkeen, jotta kuulen miten projekti on lähtenyt käyntiin ja mitä askelia on jo otettu ja onko olo parantunut. Painotin tällekin kaverille, etten ole ammattilainen vaan puhun vain omasta kokemuksesta, mutta tuskinpa suositukseni sokerin ja valkoisen viljan vähentämisestä on huono. Kehoitin myöskin ostamaan keittokirjan ja opettelemaan ruoan tekemistä sen sijaan, että töihin lähtee aina mukaan eines. 

On hienoa nähdä kun kipinä syttyy jossain toisessa ihmisessä ja kannustakin kaikkia katsomaan mitä ja miten syövät, mutta toki kohtuus kaikessa. Ehdottomuus tappaa innostuksen, joten tässäkin on tärkeää pitää mieli avoimena ja homma armollisena. 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Miten mitata henkistä hyvinvointia?

Pessimisti ei pety, sanotaan. Olen ehkä hieman taipuvainen pessimismiin, vaikka yritänkin suhtautua elämään positiivisesti. Olen paininut stressin keskellä sen kanssa, miten löydän sen hopeareunuksen, joka ilmeisesti jokaisessa pilvessä on tarkoitus olla.

Lokakuun lopulla valmentajani Essi vinkkasi minulle iPhone-sovelluksesta nimeltä Momento. Koska rakastan applikaatioita, otin tämän heti käyttöön ja sillä tiellä ollaan. Joka päivä Momento imuroi itseensä sosiaalisen median päivitykseni, sekä muistuttaa klo 20 päiväkirjan täyttämisestä. Loin siis kaavan: joka päivä täytän vähintään 5 asiaa, jotka ovat joko positiivisia, tai negatiivisia. Esim. näin:

+Mukava kokous töissä

+Treeni kulki

-Löin varpaani

+Kuulin läheisestä ystävästä

-Puuro paloi pohjaan

Näiden lisäksi annetaan päivälle 1-5 tähteä sen mukaan, mikä yleisolo on ollut. Olen pyrkinyt tässä täyteen rehellisyyteen ja kirjannut olotilat sen mukaan, miltä oikeasti tuntuu. 

Eilen sitten keksin, että olisi mielenkiintoista nähdä, mikä on näiden päiväkirjamerkintöjen keskiarvoinen saldo. Tein siis excelin (tiedän, olen hullu).

Tämä kaavio kuvaa päivätasolla tähtien määrää ja musta viiva ylhäällä viikon keskiarvoa. Tässä on kuvattuna 5 viikkoa, joiden aikana vain yksi viikko on jäänyt keskiarvoisesti alle 3,5 tähden ja yksi päässyt 4 tähden tasolle.

Jokaisella päivällä on oma väri ja näyttäisi siltä, että lauantait ovat positiivisimpia ja maanantaisinkin menee aika hyvin, ollakseen maanantai. 

On muistettava, että nämä ovat subjektiivisia tuntemuksia eikä esim voi sanoa, että aina kun listalla on miinus, vähentää se yhden tähden. Esim. yllä esitetyllä listalla en arvota puuron palamista pohjaan saman arvoiseksi kuin hyvän ystävän kanssa käyty keskustelu. 

Tätä kun kateselee, tuntuu, että elämässä menee todella hyvin. Kuvatulla jaksolla on vain yksi 1 tähden ja yksi 2 tähden päivä. Muuten ollaan 3-5 tähdessä, päivittäin. Superpäiviä (5 tähteä) on yhteensä 6 eli enemmän kuin 1 viikossa. 

Stressistä huolimatta osaan siis sittenkin löytää positiivista päivistäni ja nauttia elämästä. Se on varmasti myös se, mikä näkyy ulospäin, sillä olen viime aikoina saanut todella paljon hyvää palautetta siitä, että näytän energiseltä ja hyvinvoivalta. Se on aina kiva kuulla.

Olenko täysin kajahtanut vai miltä tämä teistä kuulostaa? Realismia vai mahdollisesti toiveajattelua?

Yksi asia ei ratkaise, vaan kokonaisuus

Jokohan olen saarnannut tästä aiheesta tarpeeksi? Olen tai en, jatkan silti. Löysin taannoin Mikael Fagerholmin kirjoittaman Benecolin kanssa yhteistyössä tehdyn blogikirjoituksen otsikolla Kokonaisuus ratkaisee, eivät yksityiskohdat. 

Mikael kirjoittaa: Ravitsemussuosituksissa ei [...] ole väitetty, että yksityiskohdat ovat kokonaisuutta tärkeämpiä. Päinvastoin. Suositusten mukaan terveyttä edistävän ja ylläpitävän ruokavalion tunnusmerkkejä ovat runsas vihannesten hedelmien ja marjojen käyttö, runsas kalan käyttö, paljon kasviöljyjä, paljon täysjyväviljaa, sekä niukemmin lihaa, lihavalmisteita, sokeroituja ruokia ja juomia, ja myös niukasti suolaa. Koskaan ei ole esitetty, että ihmisen ja väestön terveys parani yhtä ainoaa asiaa muuttamalla. 

[...] on epätodennäköistä, että yksi ainoa asia isossa ruokavalion kokonaisuudessa edes teoriassa voisi vaikuttaa terveyteen. Kun ihmisille on tutkimuksissa annettu pisteitä sen mukaan, kuinka hyvin he noudattavat ruokavaliosuosituksia, korkeammat pisteet ennustavat johdonmukaisesti parempaa terveyttä. Mutta jos pisteet jakautuvat vaikka yhdestä kymmeneen, ei täysi kymppi ole merkitsevästi parempi kuin kahdeksikko. Terveyden edistämiseksi ei tarvitse syödä ”täydellistä ruokavaliota”, jossa joka ikinen yksityiskohta on kunnossa. Voimme itse asiassa kohta kohdalta haastaa ravitsemussuositukset, jos haluamme. Kokonaisuuden haastaminen sen sijaan on vaikeaa.  

Juuri tätä olen halunnut myös itse sanoa. Tietyllä tapaa tähän pätee myös vanha sanonta: Ei ole väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä vaan mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä. Sama koskee ajoittaista herkuttelua. On parempi keskittyä kokonaisuuteen  kuin nipottaa pikkuasioista, sillä silloin kokonaisuus tuppaa unohtumaan ja hyvätkin valinnat jäävät huomiotta, kun yhdellä pienellä asialla ei muutettukaan koko ruokavaliota. Ja tässä tulee kuvaan myös henkinen hyvinvointi ja jaksaminen. Jos ruokavalio on vedetty Mikaelin mainitsemaan kymppiin on jopa hyvin todennäköistä, oman tulkintani mukaan, että elämän laatu heikkenee liiallisen kontrollin ja suoraan sanottuna, nipottamisen myötä. 

Älkäämme siis nipottako, vaan ottakaamme elämä ja ruokailu vastaan avoimin mielin ja hyvällä asenteella. Armollisuutta, nautintoa ja laadukasta ruokailua viikonloppuunne.

Tunne kehosi - se tuntee sinut

Viime viikolla paino putosi vain 300g. Sekin on toki edistystä, mutta koska keskiarvo on tällä hetkellä noin 600g viikkotahti, on sen alittaminen aina hienoinen pettymys. Oliko se yllätys? Ei tokikaan. Tiesin jo vaa'alle astuessani, että paino ei tule hurjasti putoamaan. Mistäkö tiesin? 

Viimeisen 7 kuukauden aikana olen oppinut kuuntelemaan kehoani. Koska väsyttää? Koska pursun energiaa? Koska on hyvä ottaa treenistä välipäivä? Koska olen syönyt oikein tai vähemmän oikein? Olenko stressaantunut? Missä vaiheessa kiertoa ollaan?

Erityisesti olen oppinut kuuntelemaan kehoani kierron mukaan. Nestettä kertyy tietyssä kohdin kuukautta ja toisina taas paino humpsahtaa oikein kunnolla. Itsetäänselvyyksinä näitä ei voi pitää, mutta kaipa tässä on kohta 20kg pudottaneena jotain oppinut siitä, miten oma keho toimii. Maanantain punnituksessa paino oli pudonnut viikossa sen 300g, nyt muutama päivä myöhemmin on vielä lähtenyt 700g. Jippii. Tämäkin muistuttaa siitä, ettei yksi "hidas" viikko tarkoita, että jotain on tehty väärin, painoon ja hyvään oloon vaikuttavat niin monet asiat, ettei viikko ole kuin pieni osa projektista.

Olen myös siirtynyt nyt vaiheeseen, jossa huomaan usein, ettei minulla on nälkä. Keho on siis tottunut pienempään ruokamäärään ja joskus on muistutettava itseään siitä, että 5 kertaa päivässä on edelleen hyvä syödä ja syödä oikein. 

Nyt suuntaan Lontooseen viikonlopuksi yhdistetylle työ- ja huvimatkalle. Hyvää seuraa (töissä ja vapaalla), shoppausta, teatteria, ulkoilua ja hyvää ruokaa ja juomaa (kohtuudella). Tavoite on, ettei paino ainakaan nouse viikonlopun aikana, tiistaina se sitten nähdään kuinka kävi :)

Millä perusteella arvotamme itseämme?

Monella meistä on ajatus siitä, miltä haluaa näyttää ja miksi. Kuten olen usein aiemmin sanonut, en itse näe muutosta peilistä, mutta onneksi tunnen muutoksen olemuksessani, vaatteissani ja jaksamisessani. Joskus näen kuvani peilistä ja ajattelen, että hui, olenko tuo minä, mutta nopeasti nämä hetket menevät ohi ja olen samassa tilanteessa kuin aiemminkin ja täysin ”tietämätön” muutoksesta peiliin katsoessani.

Olen miettinyt paljon projektin aikana sitä, miltä haluaisin näyttää jos saisin itse valita. Olisinko langanlaiha, sporttinen, muodokas vai mitä? Nämäkin vaihtelevat päivittäin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että haluan olla minä. Haluan olla juuri sellainen, joksi tämä projekti minut muuttaa; realistisesti jotain sporttisen ja muodokkaan välimaastossa. Langanlaihaa minusta ei varmasti saa tekemälläkään, ainakaan terveellisesti. 

Olen myös miettinyt paljon sitä, miten omakuvaan vaikuttaa persektiivi, josta asioita katsoo. Painoin viimeksi tämän verran, muistaakseni, muutama vuosi sitten. Jos nyt tunnen oloni hyväksi ja energikseksi tämä ei ollut tilanne silloin kun painon saman verran, mutta ruokailutottumukseni olivat aivan väärät. Se siis vahvistaa sitä, ettei tavoite ole painaa vähemmän, vaan elää terveellisemmin. On jännittävää huomata, että olen viime aikoina tuntenut itseni useammankin kerran kauniiksi, koostani huolimatta ja taannoin kun tämä oli ”normaalipainoni” koin itseni todella lihavaksi.

Realistisesti, BMI:ni sanoo, että olen projektin aikana siirtynyt asteikolla kohdasta ”sairaalloinen lihavuus” (AUTS) kohtaan ”merkittävä lihavuus”. Väliin jää ”vaikea lihavuus”. Seuraavaan askeleeseen ”lievä lihavuus” on noin 10 kg matkaa ja tämänhetkinen kg tavoite ei ole edes ”normaali paino” kohdan alaisuudessa vaan ”lievän lihavuuden” alarajoilla. HUOM! En mittaa projektiani vain painon kannalta, joten siihen nähden on toisarvoista mihin kategoriaan kuulun projektin päättyessä. Enemmän vaikuttavat InBody-mittauksen tulokset ja kehitys niissä projektin aikana. 

Mutta, yritän tässä sanoa, että on jännittävää nähdä mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten näemme itsemme ja vieläkin tärkeämpää, miten koemme itsemme. Kokemus ja se mitä näemme eivät aina kohtaa ja siksi onkin tärkeää arvottaa itsensä muidenkin, kuin ulkoisten seikkojen perusteella. Tärkein oppimani tähän saakka on; ei ole väliä paljonko painan, olen kaunis ihminen!

Viisi vinkkiä tunnesyömisen taltuttamiseen

Olen aina ollut tunnesyöjä. Kun on mennyt hyvin, on ruoka ollut palkinto. Kun on harmittanut, on ruoka ollut lohtuna. Ruoalla on hyvin vahva yhteys henkiseen hyvinvointiin, tai omalla kohdallani pahoinvointiin.

Moni on kysynyt, miten pääsin tunnesyömisestä eroon. Helppoa se ei ollut, mutta tässä 5 vinkkiä siihen, mikä auttoi minua.

1. Mieti MIKSI? Onko nälkä? Harmittaako? Mitä tekee mieli? Mistä se johtuu? Mihin herkkua tarvitaan? Yleensä tämä auttaa. Rationaalisena ihmisenä etsin syy-seuraus suhdetta ja löydän sen usein siitä, että herkun syöminen aiheuttaa lopulta vain enemmän pahaa oloa, kun parantaa sitä. 

2. Odota 10-15 minuuttia. En juuri koskaan syö mitään vain hetken mielijohteesta. Jos minun tekee mieli jotain herkkua, käyn ensin läpi kohdan 1. Yleensä siihen menee mukavasti aikaa. Pyrin aina odottamaan 10-15 minuuttia ennen kuin täytän toiveen. 99% ajasta mieliteko katoaa, kokonaan.

3. Juo lasillinen vettä tai mukillinen teetä. Yllättävää kyllä, saman mielihyvän tunteen, jonka saa herkusta, saa myös vedestä tai teestä. Vie hetken aikaa, mutta lasillinen kylmää vettä sammuttaa herkkuhimon aika tehokkaasti, hetkessä. Samoin kupillinen hyvää teetä. Jos tämäkään ei auta, nakerra porkkanaa/omenaa/kurkkua. Muutama extra kalori on paljon parempi kuin iso kasa karkkia.

4.  Lähde ulos. 10-30 min lenkki parantaa usein kaikki makeanhimot alkuunsa, sekä toimii kohdan 2 vahvistajana. Lenkin jälkeen pää on tuulettunut ja olo hyvä ja energinen. Liikunnasta saatavat endorfiinitkin korvaavat herkuista saatavaa mielihyvää.

5. Anna periksi. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta joskus voi myös antaa periksi ja ottaa herkun. Usein herkun jälkeen kaduttaa hieman, joten tämä toimii käänteisenä psykologiana ja muistuttaa seuraavalla kerralla siitä, ettei syöminen ratkaise mitään. Huomaa kuitenkin, että on myös ihan ok, jos katumusta ei tule, sillä elämästä pitää myös nauttia. Silloin on hyvä muistaa, että kun herkuttelee, tekee sen laadukkaasti, eikä mättämällä määrätöntä määrää sokeria ja väriäineita sisäänsä. Ennemmin sitten vaikka joku todella kallis/hyvä/laadukas herkku silloin tällöin, kuin jatkuva liukuhihna moskaa kitusiin. 

Näillä neuvoilla olen selvinnyt muutamaa pientä repsahdusta lukuunottamatta nyt reilun 6kk ja painoa on tippunut tuo 18kg ja vyötärö on kaventunut 23cm. Jotain siis teen oikein. 

Jos teillä on hyvä vinkkejä, antaa palaa. Kuulen mielelläni lisää!

Liikunnan variointi - myös matkoilla

Projektissa liikunta on yksi suurimmista kompastuskivistäni. Ruokavalio pysyy aika hyvin hallussa ja kurissa, mutta liikkuminen ei ole minulle suoraan luontevaa, enkä ole oikein koskaan saanut siihen sellaista suhdetta, että kokisin sen nautinnolliseksi.

Tästä syystä jokainen lenkki, jokainen salikerta ja jokainen uimahallireissu on rutistuksen takana ja vaatii aina aikamoisen sisäisen keskustelun siitä, miksi pitää lähteä kun yhtään ei huvita. 

Sisukkaana tyttönä olen kuitenkin onnistunut aika hyvin pitämään kiinni siitä, että liikun 4-6 kertaa (reilu tunti kerrallaan) viikossa. Avaimena on variaatio. Ja aikataulut ja suunnitelmat vaihtelevat sen mukaan missä olen menossa ja mitä muuta on ohjelmassa. Aamuliikunta tuntuu sopivan minulle parhaiten! Tässä siis viime viikon liikunnat:

Maanantai: Lepopäivä edellisen viikon flunssan jälkeen.

Tiistai: Aamulenkki (eli 75min sauvakävelyä)

Keskiviikko: Matkapäivä, ei liikuntaa

Torstai: Aamulenkki (70min reipasta kävelyä, ilman sauvoja)

Perjantai: Aamupilates ja lihaskunto hotellissa (oman kehon vastuksella)

Lauantai: 30min aamukävely + 75min luistelua hallissa

Sunnuntai: 90min luistelua hallissa

Tällä viikolla olin siis reissussa ke-su, mutta liikkumaan pääsin silti! 

Nyt alkanut viikko taas näyttää tältä:

Maanantai: Lepopäivä viikonlopun reissun jälkeen
Tiistai: Aamulenkki (75min sauvojen kanssa)
Keskiviikko: Salitreeni tai pilates (jos pilatekseen on paikkoja)
Torstai: Aamulenkki (75min sauvojen kanssa)
Perjantai: Aamusali
Lauantai: Partioseminaari ja illallinen.
Sunnuntai: Uimaan ja porealtaaseen :)

Ja seuraavaksi viikoksi on suunnitelmissa seuraavaa:

Maanantai: Aamusali
Tiistai: Matkustuspäivä

Keskiviikko: Aamulenkki Zurichissä
Torstai: Aamulenkki Zurichissä
Perjantai: Aamusali
Lauantai: Uinti tai Pilates (jos pilateksessa on tilaa)
Sunnuntai:  Piloxing

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuun lopulla kalenteriin palaa myös sulkapallo hyvän ystävän kanssa ja toivottavasti pian myös luistelu. Yleisöluisteluajat ovat pääkaupunkiseudulla maailman huonoimmat, keskellä arkipäivää usein, mutta katsotaan josko johonkin väliin saisi luistelunkin mahtumaan, viimeistään sitten ulkojäillä. 

 

 

 

Voiko ruoka olla addiktio?

Olen ollut suurimman osan viikosta taas reissussa. Työ kuljettaa ympäri Eurooppaa keskimäärin kerran kuussa. Mikäpä sen hauskempaa. Tällä kertaa olen eteläisessä Ruotsissa, jonne jäin myös viikonlopuksi ystävien kanssa viettämään aikaa. 

Yhtenä iltana tällä viikolla tuli puheeksi projektini ja se, mikä lopulta katkaisi kamelin selän ja teki projektista totta. Siitä lisää toisessa tekstissä. Se mihin keskityimme tässä keskustelussa oli addiktioista tai huonoista tavoista eroon pääseminen. Olen usein sanonut, että ruoka-addiktio on yksi niistä vaikeimmista addiktioista, sillä kaikki muut addiktoivat asiat voi lopettaa kokonaan (ei sekään ole helppoa), mutta ruoasta emme voi totaalikieltäytyä koskaan. Jos on tunnesyöjä kuten minä (tästäkin lisää myöhemmin) ja kaikkeen syömiseen liittyy mielihyvän tunne, on tästä linkistä todella vaikea päästä eroon, sillä pakko on joka päivä, ja vielä aika usein, syödä. 

Nyt voidaan keskustella sitten siitä, onko kyseessä oikea addiktio, sillä ainakin itselläni ruokaan liittyy nimenomaan "tunneaddiktio", eli vääristynyt suhde ruokaan ja sen aiheuttamiin oloihin. Patrik Borg (jälleen), on kirjoittanut aiheesta todella hyvän tekstin jo vuonna 2011 ja olenkin siitä Patrikin kanssa samaa mieltä, että varsinainen fysiologinen addiktio ei ruoka ole. Samaan aikaan kuitenkin väitän, ainakin omalta kohdaltani, että juuri nuo väärät tavat ja ruokaan liittyvät assosiaatiota ovat ne, jotka tekevät ruoan kanssa kamppailevalle ruoasta addiktiota muistuttavan. Patrik kirjoittaakin:

"Ihmisillä on toisenlaisiakin kokemuksia addiktiosta irtautumiseen ja tyypillisimmin ne perustuvat addiktiivisen ruuan välttelyyn - viime aikoina eritoten vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla mutta myös muihin dieettityyppeihin törmää. Koska moni näistä dieeteistä parantaa syömisen määrää sekä laatua ja tasaavat verensokerin vaihtelua ne poistavat fysiologisen addiktiotekijän ja helpottavat tilannetta. Ja hyvä niin. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että monilla on siellä taustalla myös se psykologinen addiktiotekijä eli kieltäytyvä ruokasuhde ja se ei yleensä häivy vaikka ongelma tuntuu ruokavaliomuutoksella korjaantuneenkin. Tyypillisesti se odottaa hetkeänsä jolloin ihminen on heikommillaan ja silloin mieliteot iskevät läpi vielä vuosienkin jälkeen. Eli tavalla tai toisella ongelmaruuan kanssa pitää joskus tehdä aselepo jos "addiktiivisuuskokemuksesta" halutaan kokonaan eroon."

Aselepon on hyvä sana tässä. Olen tehnyt sokerin kanssa aselevon. Tulemme toimeen, mutta emme ole ylimpiä ystäviä. Sokeri (ja ruoka yleensäkin) on tällä hetkellä minulle kuin työkaveri, jonka kanssa on joka päivä pakko olla tekemisissä, mutta jonka kanssa on aika eri mieltä monista asioista ja jonka kanssa ei tulisi mieleenkään viettää aikaa vapaalla. Tällaisistakin työkavereista voi ajan kanssa tulla oikein hyviäkin ystäviä, mutta vielä ei ole sen aika. Olen liian varautunut ruoan seurassa :)

Mukavaa isänpäivää täältä reissusta!

 

Patrik Borg - olemme NIIN samaa mieltä!

Olen saarnannut koko projektin ajan siitä, etten laihduta. Olen tehnyt elämäntapamuutoksen, jonka sivutuotteena paino putoaa. Nyt Suomen eturivin ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on sanonut asiasta painavan sanansa. Tässä suora lainaus artikkelista:

"Painonhallinnan ja laihduttamisen määritelmistä käydään jatkuvaa keskustelua ja käsitteistä on erilaisia mielipiteitä. Borgin näkemys on yksiselitteinen: laihdutuksessa on rajoituksia, painonhallinta puolestaan on elämäntapaohjausta."

Aamen Partik! Olen niin samaa mieltä tästä. Ja sitten artikkelin kohokohta: 

"”Tiukka laihdutuskuuri tuo harvoin pysyvän tuloksen koska ensin pudotetaan paino ja vasta sitten opetellaan uudet tavat. Ihmismieli toimii niin, että kun paino on pudonnut, henkilö on niin tyytyväinen tulokseen, ettei jaksakaan opetella uusia, välttämättömiä asioita. Tiukan kuurin jälkeen elimistöllä on myös kovempi nälkä, mikä vaikeuttaa tasapainon löytämistä”, Borg toteaa."

Jälleen, halleluja! En ole kuurilla, en laihduta! Haluan olla terve! 

Lyhyestä virsi kaunis. Blogin aiemmista teksteistä löytyy lisätietoja mitä mieltä olen asiasta. Kannattaa lukaista. 

Sekaruokaa

Törmäsin muutama viikko sitten reissussa amerikkalaiseen artikkeliin veganismista ja sen terveellisyydestä. Ihan alkuun haluan sanoa, etten arvostele kenenkään valintoja, eettisiä tai maullisia, mutta haluan kirjoittaa siitä, mikä on oma filosofiani ruoan suhteen. 

Artikkelissaan Is Vegan Healthy Lauren (joka on ravintsemusterapeutti) kirjoittaa syistä, joiden vuoksi hänestä ei koskaan tule vegaania.  Selvennykseksi, vegaanit eivät käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Vegetaristit (tai kasvissyöjät) taas välttävät lihaa ja kalaa, mutta suurin osa syö munia ja maitotuotteita. Tässä on siis kyse nimenomaan veganismista, mutta osa näistä kohdista sopii myös vegetarismiin. 

Lauren viittaa artikkelissaan useisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Osan lähteistä olen katsonut läpi, mutten kaikkia.

Ja sitten omat mietteeni. Itse koen ihmisen olevan sekaruokainen. Jo aikojen alusta olemme metsästäneet ja syöneet lihaa. Minusta on siis kummallista kun vedotaan siihen, että ihminen ei tarvitse lihaa elääkseen tai olemme syntyneet kasvissyöjiksi. 

Kuten Lauren sanoo, ei vegaanista ruokavaliosta saa kaikkia ihmiselle tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Itse kärsin B12-vitamiinin puutteesta, sillä se ei imeydy ruoasta kehooni. Joudun siis käymään 3kk välein ottamassa piikin B12 vitamiinia. Voin kertoa, että olisin äärimmäisen iloinen, jos voisin saada kaiken tarvitsemani syömällä oikein, joten en haluaisi uskoa, että on kenellekään hyväksi syödä keinotekoisesti valmistettuja teollisia vitamiineja luonnollisten sijaan. Tämä ei tarkoita, ettenkö itsekin söisi lisäksi vitamiineja ja esim. magnesiumia purkista, mutta määrät pysyvät järkevinä kun syön myös sekaruokaa. 

En nyt pureudu kaikkiin kohtiin, joita Lauren tuo esille, sillä en esimerkiksi tiedä tarpeeksi siitä, mikä kuluttaa eniten ympäristöä; tehoviljely vai luomukarjan kasvatus. Laurenin mukaan tehoviljely. Itse koen, kuten olen aiemminkin todennut, että kun minulla on siihen mahdollisuus, syön luomua ja mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa. En kuitenkaan sano ei hedelmille talvella, vaikka tiedän, että ne kuljetetaan jostain kovin pitkältä tänne meidän herkuksemme. 

Haluaisin tietää vieläkin enemmän ruoasta ja mistä se tulee ja luenkin parhaillani asiaa käsittelevää kirjaa. Lihaa aion syödä jatkossakin, toivotaan vaan että myös valtio oppisi arvostamaan luomua ja lähiruokaa ja sen tuottaminen ja kannattavuus saataisiin nousuun myös Suomessa. 

Uskon vahvasti tasapainoiseen ruokailuun ja siihen, että on tärkeää syödä monipuolisesti, pieniä annoksia ja usein. Se on avain hyvinvointiin. Prosessoidulle ruoalle sanon edelleen ei! 

Sisulla eteenpäin

Hyvää huomenta!

Viimeksi kerroin siitä, kuinka ensimmäinen takapakki iski oikein kunnolla ja lupasin, ettei se vaikuta projektin etenemiseen. Ylpeänä voin kertoa, että flunssasta riippumatta, projekti on edelleen mallillaan. Paino putosi viikossa 1,8kg ja nyt ollaan jälleen tavoitevauhdissa ja olo on hyvä.  Nyt kokonaispudotus on 17kg ja vyötärökin on kaventunut 21cm.

On jännittävää nähdä, kuinka paljon henkinen kapasiteetti oikeasti vaikuttaa ja mikä merkitys on sillä, että projekti on julkinen. Perjantaina olin sairaslomalla kotona ja mietin, että koska lauantai on pyhä, on varmasti syytä käydä kuitenkin kaupassa. Sitten pysäytin itseni ja menin katsomaan jääkaappia. Jääkaapista löytyi kaikki se, mitä perjantaina ja lauantain tarvitsin ja ymmärsin, että halu lähteä kauppaan oli väärä. En tarvinnut mitään, mutta herkkuja kyllä teki mieli kun oli niin kovin kurja olo.

En siis lähtenyt kauppaan ja hyvin pärjäsin eilen. Kannustimena toimi se, että halusin päästä raportoimaan Tommille edistystä. Ja näin sain tehdä. Tänään on kauppaan mentävä, mutta nyt kun tulokset ovat näin hyvät, ei tulisi edes mieleen sortua herkkujen ostoon. Win-win siis.

Liikkumaan on kova hinku, mutta nyt pitää malttaa odotella vielä hetki, sillä on tärkeää antaa kropan rauhassa palautua ja parantua, ettei käy haasusti. Eilen kävin lyhyellä kävelyllä kun ilma oli niin hieno, mutta vielä tänään en uskalla sen suuremmin liikkua. Josko huomenna sitten jo. Kovasti veri vetäisi ulos ja liikkumaan, vaikka sitten tuonne vesisateeseen. 

Ihanaa sunnuntaita ja mahtavaa alkavaa uutta viikkoa! Sisu on avain menestykseen :)

 

Kun takapakki iskee kunnolla

Huomenta! Viime viikko oli koko 25 viikkoa kestäneen projektin ehdottomasti huonoin. Olin reissussa ja ruokailuvaihtoehdot olivat huonot. On kuitenkin myös myönnettävä, että ensimmäistä kertaa sorruin oikein kunnolla syömään tietoisesti väärin ja se näkyi heti vaa'alla. Paino nousi 1,2kg viikossa, vaikka viikonloppuna jo söin oikein. 

Jo ennen repsahdusta sovimme Tommin kanssa, että koska paino ei ole viime viikkoina juurikaan pudonnut, säädämme hieman ruokavaliota, jottei jäädä jumiin. Nyt siis otan uuden ruokavalion käyttöön ja katsotaan miten käy. Uskon, että tuo painon jumittaminen edesauttoi siihen, että sortuminen tapahtui. Vanha luovutusmentaliteetti sai minusta yliotteen, mutta kuten sanottua, se on nyt korjattu. Luovuttaa en aio, mutta kuten aiemmin olen sanonut, tarkoitus on voida hyvin, ei laihduttaa. Ja sen opin, että syömällä väärin en voinut hyvin, enkä myöskään laihtunut. Viime viikon olin reissussa väsynyt, huonolla tuulella ja kovin negatiivinen noin muutenkin. Onneksi se sentään korjaantui viikonloppuna.

Onko minulla morkkis viime viikosta? Ei. Joskus näitä sattuu ja silloin on parempi vaan katsoa eteenpäin, eikä taaksepäin. Yksi huono viikko ei kaada koko projektia, KUNHAN siihen ei jää jumiin, eli kitkee huonot tavat heti alkuunsa pois ja palaa päiväjärjestykseen. Nyt on siis sen aika.

Edelleen välitavoitteeni on, että jouluun mennessä painoa on pudonnut 20kg. Muutenkin elämässä on monta asiaa nyt hyvin ja kaamoksesta huolimatta energiaa riittää loistavasti. Siksipä siis en ota yhdestä harha-askeleesta stressiä vaan painan eteenpäin. 

Migreeni ja parannus

Sairastan migreeniä. Ensimmäiset kohtaukseni muistan saaneeni jo ennen teini-ikää ja välillä on ollut aikoja, jolloin kohtauksia on useita viikossa. Nyt tilanne on se, että migreeni vaivaa muutaman kerran kuussa.

Olen toisessa blogissani kirjoittanut taannoin sanojen inflaatiosta, varsinkin kun kyse on sairauksista. Saman tyyppinen ajatus on siinä, että kun ei ymmärretä toisen sairautta, yritetään se parantaa hyväntahtoisilla neuvoilla tyyliin "oletko kokeillut...?". Olen kiitollinen kaikista vinkeistä, mutta joskus näistä hyväntahtoisista kyselyistä tulee hieman se olo, että koska en ole kokeillut viikottaisia mutakylpyjä migreenin parantamiseen tai usko siihen, että seisomalla päälläni 3 kertaa viikossa parannun, en haluakaan parantua. 

Minua on kuvattu, on pistetty, on tökitty ja tutkittu. Olen syönyt ennaltaehkäisevästi hurjat määrät lääkkeitä ja noudattanut ruokavalioita. Olen käynyt akupunktiossa ja hieronnassa. Nukun, lepään, liikun. 

Varmasti on paljonkin asioita, joita voisin tehdä toisin ja paremmin, mutta on hieman loukkaavaa, kun esim. projektini oletetaan parantavan migreenini kokonaan. En tarkoita, etten haluaisi parantua, mutta diagnoosini on, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että koskaan pääsen kokonaan eroon migreenistä. Taipumus on ja laukaisevia tekijöitä on listattu useita. Näin ollen ihmisten olettaessa automaattisesti, että projekti parantaa migreenini, koen usein ärsyyntyväni, sillä tulee väkisinkin tunne, että olen aiemmin jotenkin itse aiheuttanut sairauteni ja nyt siitä paranen projektin myötä. 

Olisi ihanaa, jos koskaan ei enää tarvitsisi kiristellä hampaita kovassa kivussa tai tuntea täyttä irtautumista omasta itsestään kun aivot tekevät tepposiaan. Olen kuitenkin onnellinen, että sairastan sairautta, joka ei ole hengenvaarallinen tai invalidisoiva (muuten kuin kohtausten aikana). Voin elää normaalia elämää, kunhan muistan muutaman ruoka-ainerajoitukset ja nukun oikein, enkä harrasta mitään, missä roikun pää alaspäin. 

Olenko siis turhan herkkä kun reagoin näin? Ymmärrän, että ihmiset oikeasti haluavat hyvää ja tarkoittavat kommenttinsa kannustamisena, mutta yli 16kg tiputtaminen ei ole juurikaan muuttanut migreenini luonnetta. Siitä toipumista kyllä. Palaudun paljon nopeammin nyt, kuin aiemmin, mutta migreeniä se ei ole poistanut. Tulevaisuudessa on hauska nähdä vaikuttaako projektini jotenkin migreeniin, avoimin mielin odotan tuloksia, mutta niin kauan kuin meillä kenelläkään ei ole kristallipalloa, toivon että emme oleta tai ennusta täyttä paranemista migreenistä.

Aktiivinen elämä

Elän aika aktiivista elämää. Enkä nyt puhu (vain) liikunnasta. Useampaan kertaan elämäntapaani on kyseenalaistettu ja ulkopuoliset ovat miettineet miten jaksan. Joskus en jaksakaan, mutta kaikilla on varmasti sellainen olo joskus. 

Teen töitä. Paljon. Työni on kiinnostava, saan siitä paljon, mutta toki sekin joskus stressaa. Aina ei ole kivaa. Mutta pääsääntöisesti työpaikalle on kiva mennä ja saan siellä paljon aikaiseksi. Työhöni kuuluu myös matkoja. Ne ovat usein rankkoja, mutta palkitsevia. Huomenna suuntaan jälleen lentokentälle.

Harrastan partiota. Liityin partioon 2 vuotta sitten, 20 vuoden tauon jälkeen. Olen ehtinyt kahdessa vuodessa tehdä pari suurempaa projektia, vetää ryhmää ja oppia paljon. Partiossa olen tavannut hienoja ihmisiä ja saanut aivan uuden sosiaalisen verkoston. Joskus partio vie paljon aikaa, joskus vähemmän. Koskaan en kuitenkaan ole katunut partioon käyttämääni aikaa.

Vietän aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Lapsista olenkin jo puhunut muutamassa tekstissä. Minulla on ihana perhe, niin se mihin olen syntynyt, kuin se johon on liittynyt matkan varrella ihmisiä. Ystävissäni on suuri voima. Nyt ja aina. 

Liikun useita kertoja viikossa. Salilla. Uimahallilla. Metsässä. Kaupungissa. Hallilla. Nyt kun liikkumisesta on taas tullut säännöllistä, ei sitä ilman oikein osaa olla, mutta aikaa se vie. 

Moni kysyy, mistä otan ajan kaikkeen. Jos lasketaan, että nukun 8 tuntia vuorokaudessa ja teen töitä 8 tuntia päivässä (joskus toki enemmän), jää päivään edelleen 8 tuntia aikaa. Minulla ei ole perhettä, joka veisi aikaa. Minulla ei ole puolisoa, jonka kanssa viettää aikaa. Joten minulla, jos kellä, on aikaa. Toki otan aikaa myös itselleni. Kerran viikossa yksi ilta on pyhitetty omalle ajalle.  Muun ajan haluan käyttää niin, että elämäni on sosiaalista, produktiivista, aktiivista ja rakentavaa. En halua tuhlata elämää odottamiseen vaan haluan tehdä elämälläni jotain. 

Siinäpä se. Ajankäyttöni. Huh! 

Olemisen arvostaminen

Kävin ärkettäin keskustelun siitä saako ihminen vain olla. Ensinnäkin keskustelimme siitä, miksi se on vain olemista. Mikä tekee olemisesta jotenkin pienempää tai vähemmän tärkeää, kuin jostain toisesta tekemisestä? Pitääkö koko ajan suorittaa, vai voisiko joskus myös ottaa ihan rauhallisesti ja löytää arvon siinä, että on? Että saa olla. Ettei ole kiire. Että saa ajatella tai olla ajattelematta. 

Jäin pohtimaan asiaa ja törmäsin Katri Syvärisen blogiin Hidasta Elämää -sivustolla.  Blogin otsikko Suorittaminen ei lähde suorittamalla kolahti minuun todella. Tässä muutamia katkelmia itse blogista:


"Jo Einstein mainitsi aikoinaan, että ongelma ei lähde samalla ajattelulla, jolla se on syntynyt. [...] Mieli pyrkii löytämään mukavuutta ja välttämään kipua, joten monesti vanha ajatusmalli on mielelle turvallisin, vaikka se ei pitkällä tähtäimellä parhaita tuloksia tuottaisikaan.

Jos olet tyytyväinen tuloksiin, jatka ihmeessä samalla ladulla kuin tähän asti ja nauti siitä. Jos taas haluaisit saada elämääsi hyödyllisempiä käyttäytymismalleja, miellyttävämpiä tunnetiloja, toimivampia ihmissuhteita tai parempia elinolosuhteita, muutos kannattaa aloittaa omista ajatuksista asti."

Erityisesti seuraava kappale on täysin totta ja näiden asioiden kanssa olen kamppaillut ennenkin. 

"Ajatusmallien muuttamista voisi verrata muihin elämäntapakorjauksiin, vaikkapa liikunnan aloittamiseen tai ruokavalion parantamiseen. Ensimmäiset treenit saavat sykkeen korkealle ja lihakset jumiin. Terveellinen ruoka saattaa aluksi laittaa vatsan sekaisin. Mielikin voi reagoida detox-oirein. Terveellisemmät ajatusmallit tuntuvat ehkä aluksi oudoilta yksinkertaisesti siksi, että ne ovat uusia ja vieraita. Saatat ehkä jopa ajatella, että uusi tapa ei ole sinua varten. Mutta kun keho ja mieli tottuvat, ne myös kiittävät."

Lepääminen ja oleminen ovat minulle vaikeita. Olen ennenkin kirjoittanut unen tärkeydestä ja siinä olen hyvä. Samoin olen pohtinut itsekkyyttä ja itsensä asettamista ensimmäiseksi. Järjellä tunnistan, että lepo ja rentoutuminen ovat tärkeitä, mutta jos istun sohvalla ja vain olen, koen siitä syyllisyyttä ja harvoin pystyn vain olemaan vaan mieli lähtee harhailemaan tekemättömiin töihin tai keittiössä odottaviin tiskeihin. Kirjalla saan itseni harhautettua ja joskus myös hyvällä elokuvalla, mutta silloinkin olemiseen liittyy toimintaa. Puhdas oleminen ei onnistu. 

"Kun täydellisyyden tavoittelija haluaa päästä eroon perfektionismista, hänen on opeteltava hyväksymään, että prosessi ei etene täydellisesti. Juju on juuri siinä, että hänen ei tarvitse yrittää noudattaa jokaista saamaansa vinkkiä sataprosenttisen oikein. Monesti tärkein oppiläksy ei olekaan tehtävä, joka sinulle annetaan, vaan se, kuinka suhtaudut itseesi sitä tehdessäsi. Ja kun opit olemaan itsellesi lempeämpi ja hyväksyvämpi suoritustasosta riippumatta, olet jo pitkällä."

Olen siis tässäkin asiassa itselleni armollinen ja harjoittelen olemista. Hetki kerrallaan. Haluan vältää sitä, että olemisesta tulee suorittamista, jolloin se ei palvele sitä tarkoitusta, joka sille on annettu. Ihan ensimmäiseksi opettelen olemaan väheksymättä sitä tai laittamatta sitä laatikkoon vain. Se on ensimmäinen askel. Aloitan tänään. Hyvää viikonloppua!

Mitäpä jos

Törmäsin viikonloppuna Samuli Putron Mitä jos kappaleeseen. Ensimmäisellä kuuntelulla se ei ihan iskenyt, mutta sitten toisella. Laulussahan sanotaan: 

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä,
lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä,
viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton,
saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun,
voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?

Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? 

Koko teksti löytyy täältä. Juuri tuo kertsi iski minuun. Mitäpä jos sä pelkään turhaan, laulaa Samuli. Tunnistan itseni tästä. Useita vuosia pelkäsin tehdä elämässä päätöksiä ajatellen, että mitäpä jos. Ajattelin aina, että kaikkeen on varauduttava ja se on vain järkevää, mutta kuten Samuli toteaa:

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.

Elämä on tehty elettäväksi, ei surtavaksi.  Elämä on. Sitä ei voi säästää eikä laittaa talteen. Elämää ei voi säännöstellä eikä ennustaa. On siis varmasti parempi tehdä asioita juuri nyt ja olemassa olevan tiedon perusteella, kuin katua sitä, ettei tehnytkään. MUTTA! On hyvä muistaa, että jokainen tekee omat ratkaisunsa. Se mikä toisesta on itsestäänselvää ei toisesta tunnu laisinkaan mahdolliselta. Toisen uskaltamista tai syitä ei voi arvioida, eikä varsinkaan arvostella, sillä emme tiedä, mikä kenellekin on tärkeää. Juuri tästä syystä projektini on MINUN projektini. Ei kenenkään muun. Teen omat päätökseni ja vastaan niistä ihan itse. Kannan vastuun, mutta otan myös kunnian. 

Muutosta ei synny, ellei astu mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta kukaan muu ei voi sinne toista väkisin työntää vaan askel on otettava itse. Kuten usein sanotaan, ihmistä voi muuttaa vain hän itse. Ei siis pelätä, vaan eletään elämäämme juuri niin kuin haluamme sitä elää. Eikös vaan?

Fitnes vs. juhliminen

Torstaina ilmestyneessa Annassa oli artikkeli fitnekseen hurahtaneista naisista. Sinänsä artikkeli oli  oikein hyvä, mutta yksi kommentti nosti minulla karvat pystyyn. Nuori (noin kaksikymppinen) nainen kertoi artikkelissa, miten nykyään on normaalia, että porukka kieltäytyy juhlista ja päivittää juhlien aikana sosiaaliseen mediaan, kuinka he istuvat kotona ja syövät parsakaalia.

Tämä herätti minussa 2 kysymystä:

1. Onko terveellisyys aina hauskanpidon vastakohta ja sulkevatko ne toisensa pois.

2. Eikö juhlia voi ilman viinaa tai ainakaan hurjia määriä sitä?

Tuosta sai sellaisen käsityksen nimittäin, että juhliminen on jätettävä kokonaan jos aikoo elää terveellisesti ja treenata. Jokainen jälleen toki tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta itse en ole valmis lopettamaan kaikkea salin ja työpaikan ulkopuolella tapahtuvaa sosiaalista elämääni uusien terveempien elämäntapojeni vuoksi. Juuri perjantaina olin illalla baarissa ja hauskaa oli, vaikken kitannutkaan kitusiini 3000kcal edestä alkomaholia (esim. viskiä). Alkoholista lisää aiemmassa postauksessani. 

Jos itseltään kieltää kaiken hauskan ja vain istuu kotona ja syö parsaa on todennäköistä, että jossain vaiheessa tuo kontrolli pettää ja homma menee puihin. Itse näen tämän edelleenkin niin, että katson mitä syön ja liikun sopivasti ja paino tippuu ja kunto kohenee sen tuloksena. Jos jollain viikolla ei putoa (niin on käynyt) ei se ole suuri ongelma, sillä tiedän, että muut asiat ovat olleet kohdallaan ja kropalle pitää antaa aikaa tottua muutoksiin. 

Olen saarnannut ennekin tasapainosta, tässä jälleen kerran siitä muistutus. Hauskaakin pitää olla. Muuten elämä menee suorittamiseksi. 

Tavoitteiden hallinta

Viikonloppuna tein päätöksen tavoitteideni suhteen. Tähän saakka tavoitteeni on ollut pudottaa 800g viikossa ja aika pitäkälle tähän on, keskiarvoisesti, pystytty. Viime viikot ovat kuitenkin olleet vaikeita ja on ollut huomattavissa kuinka pientä motivaation puutetta on alkanut olla havaittavissa kun toteuma pyrkii alittamaan tavoitteen. Mietin siis pitkään, miten hallitsen asiaa henkisesti. Kroppaa kun ei voi pakottaa. 

Tulin seuraavaan tulokseen. Pudotin tavoitteeni 500 grammaan viikossa tästä viikosta alkaen. En siksi, että haluaisin käyrän näyttävän paremmalta, sehän on vain minun käyttööni, vaan siksi että tavoite olisi realistinen, eikä homma kaatuisi siihen, että tavoitteet ovat kovemmat kuin mihin on mahdollisuus päästä. Jos tahti jatkuu sama kuin nyt, on tämä tavoite realistisempi, enkä kuitenkaan salli itselleni löysäilyä, kuin ihan satunnaisesti. 

Tavoitteiden asettamisessa pyrin elämässä muutenkin tukeutumaan ns. SMART-menetelmään: 

Specific – Tarkka ja yksityiskohtainen on minusta tähän hyvä käännös. Measurable – mitattava
Assignable – selkeä vastuu (no tässähän ei ole muilla vastuuta, kuin minulla)
Realistic – realistininen niillä resursseilla, joita on käytettävissä. Minusta tähän kohtaan kuuluu myös se, että tavoitteita voidaan muokata, jos resurssit muuttuvat.
Time-related – aikataulutettu. Omalla kohdallani tavoitteen muuttaminen muuttaa luonnollisesti myös tavoiteaikataulua. Aiemman laskutavan mukaan, olisin päässyt ns. tavoitepainoon toukokuussa. Nyt tavoite siirtyi ensi syksyyn, mutta koska muutoksen on tarkoituskin olla pysyvä teen näin, jotta tavoitteeseen päästään, eikä projekti kaadu omaan mahdottomuuteensa. 

On tärkeää muistaa, että vaikka paino putoaminen on projektini suurin sivutuote, ei se ole sen itseistarkoitus. Tarkoitus on voida hyvin. Jos tavoitteet ovat suorituskeskeisellä ihmisellä liian kovat, alkaa se myös syödä henkistä kapasiteettia. Näin ollen tavoitteiden muokkaaminen on perusteltua onnistumisen kannalta. Jos tavoitteet saavutetaan nopeammin, ei se luonnollisestikaan haittaa. Tärkeintähän on kuitenkin, että olo on hyvä ja energiaa riittää. Lannistumiseen ei ole varaa, armollisuus on avain onneen. 

Mitä mieltä olette? Onko tämä järkevää vai vain itsensä huijaamista?