Lotta Aarikka julkaisi tänään aivan mahtavan tekstin otsikolla Vahvoja naisia ei ole. Olen täysin samaa mieltä, kun puhutaan henkisestä vahvuudesta. Lotta kirjoittaa:
Vahvalla naisella tarkoitetaan naista, joka saa suunsa auki, on
vahvatahtoinen, aloitteellinen ja (näkyvästi) kunnianhimoinen. Kaikkia
näitä olen häpeilemättä. Näillä luonteen- ja temperamentin piirteillä ei
kuitenkaan ole mitään tekemistä sukupuoleni kanssa. Ei ole olemassa vahvaa miestä,
koska mies, joka saa suunsa auki, on vahvatahtoinen, aloitteellinen ja
(näkyvästi) kunnianhimoinen, ei ole anomalia vaan oletus. Sanaparilla vahva nainen erikseen osoitetaan, että naisen kohdalla ”vahvuus”, kuten sen tässä jäsennän, on poikkeama. Me – minä – olen kummallinen.
[...]
Vahvan naisen stigma heittää kantajansa ylle myös varjon: vahvat naiset ovat nimittäin myös pelottavia.
Vahvoilta naisilta ei uskalleta kysyä, heitä ei uskalleta haastaa ja
kun he kritisoivat jotakin toimintaa, he ovat hyökkääviä ja kärkkäitä.
En voi väittää olevani ilmiön ulkopuolella. Myös itse suhtaudun
äänekkäisiin naisiin pelokkaammin kuin miehiin ja leimaan naiset
kevyemmin perustein pelottaviksi. En pelkää yhtään miestä, mutta
suhtaudun useaan ihailemaani naiseen tutisevalla ja pelonsekaisella
kunnioituksella. Olen myös itse saanut kuulla olevani ”aluksi pelottava,
ennen kuin sinuun tutustui”. Silloin kun se ei naurata minua, se tekee
surulliseksi.
Lopulta on kyse siitä, että kuvailemani ”vahvan” ominaisuudet omaava
mies saa olla kokonainen ihminen, meille muijille jää louhen osa: jos
osoitat ”vahvuutta”, et voi olla herkkä, väsynyt, virheellinen,
anteeksiantavainen, lepsu, hellyydenkipeä ja suttuinen. Tällaiseen
yksipuoliseen lokeroon survominen on nähdäkseni naisille yhtä
vahingollista kuin ihmisillekin. Vahvuuden kruunu ei ole kunnia, se on
taakka, joka estää meitä näyttämästä pehmeitä puoliamme ja tekee meistä
yksinäisiä.
Nykyisessä heteronormatiivisessa maailmankuvassamme mies on jo lähtökohtaisesti vahva ja menestyvä, nainen taas jotenkin erikoinen, tai vaikea, jos osoittaa vahvuutta ja menestyy. Toisaalta, kuten Lotta toteaa, vahvan naisen stigma tekee epäonnistumisen lähes mahdottomaksi ja joillekin esimerkiksi tunteiden osoittaminen tarkoittaa murtumista tai vahvuuden katoamista.
Samaan aikaan olen sitä mieltä, että sama pätee myös fyysiseen vahvuuteen. Koska olen nainen, oletetaan etten jaksa nostaa yhtä paljon kuin ulkoisesti paljon huonokuntoisempi mies. Vahvuus on yksilökeskeistä niin fyysisesti kuin henkisestikin, eikä sitä määritä sukupuoli, vaan treenin määrä, sillä niin fyysistä kuin henkistäkin vahvuutta voi harjoitella ja vahvistaa. Toisaalta vahvuuden voi treenin puutteessa myös menettää. Siksi olisikin tärkeää oppia sekä luopumaan vahvuudesta, että rakentamaan sitä, jotta tietäisimme koska olemme aidosti vahvoja, henkisesti ja fyysisesti.
Ihanaa alkavaa uutta viikkoa, aurinko paistaa viimeinkin!
30+, realisti, pessimisti, feministi ja joskus aika hankala akka.
*En ole ammattilainen, minulla ei ole kaikkia totuuksia, en ryhdy neuvomaan muita. Kaikki havainnot ja pohdinnat ovat omiani ellen toisin mainitse.*
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Kunnon humpsahdus
Olen täällä blogissa usein kirjoittanut painojumista ja siitä, miten se on saattanut hieman turhauttaa kevään aikana. Paino on sahannut muutaman kilon sisällä useamman kuukauden, mutta menneelllä viikolla tapahtui jotain odottamatonta: paino putosi viikossa 3,4kg.
Olemme miettineet Tommin kanssa paljon sitä, mistä jumi on johtunut ja nyt näyttäisi siltä, että stressillä voi olla suurikin merkitys siihen, miten kehoni reagoi. Vaikka partioleirillä tulikin painoa hieman lisää, lähti se, korkojen kera, heti seuraavalla viikolla sillä uskon vahvasti, että loma toimi stressin purkajana ja sitä kautta avusti painonpudotuksessa.
Tänään olen maannut kotona migreenin kourissa, sekin usein on merkki stressin laukeamisesta, tai sitten ukonilman tulosta. Tai molemmista. Kuten olen sanonut aiemminkin, migreenit eivät ole poistuneet tai helpottuneet projektin myötä, mutta niistä palautuminen on nopeutunut. Olo on nyt illalla krapulainen, mutta jo paljon aurinkoisempi ja iloisempi kuin esimerkiksi sunnuntaina illalla, jolloin kaikki tuntui kaatuvan päälle. Olenkin huomannut, että usein migreeniä edeltää edellisenä päivänä alakulo, ärysytys ja väsymys, sekä kova hinku syödä kaikkea sellaista, mitä ei pitäisi.
Saa nähdä mitä neljän viikon kuluttua koittava kolmen viikon loma saa painossa aikaan. Ainakin tulee levättyä ja oltua rakkaiden kanssa, sekä ulkoiltua ja nukuttua.
Ihanaa uutta viikkoa ja tsemppiä omiin koitoksiinne.
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Maaret Kallio: Uskalla olla vihaamatta kehoasi
Tänään illalla tunsin itseni kauniiksi vaikka iho kukki viikon partioleirin jäljiltä ja painoakin oli samaisella leirillä tullut 1,5 kg lisää. Voin hyvin, minulla oli hauskaa ja aurinko paistoi. Kaunis kesä, kaunis mieli, kaunis minä.
Kun viimein raahauduin kotiin, huomasin Maaret Kallion oivan Lujasti lempeä -blogin tekstin Uskalla olla vihaamatta kehoasi. Kolahti. Kovasti. Me naiset olemme usein liian ankaria itsellemme ja vertaamme omaa kehoamme toisten kehoihin. Suurin osa ihmisitä ei kuitenkaan arvota meitä kehomme mukaan vaan sen mukaan mitä sanomme ja mitä teemme.
Oma projektini etenee, hitaasti, mutta varmasti ja olo on hyvä ja energinen. On kesä ja tuoretta syötävää, grilli, nuotio ja ranta. On pitkät illat, paljon valoa ja myös jossain vaiheessa kesän lämpöä.
Maaret kirjoittaa: Sinä kesänä uskoin rantakuntoni olevan
arvista kiinni. Tänä kesänä moni uskoo sen olevan kiinni viidestä
kilosta, runsaammista rinnoista, tiukemmasta takamuksesta tai
sileämmästä ihosta. Vaikka tosiasiassa ranta ei vaadi mitään, eivätkä
aallot käske kurveja kauniimmaksi. Mieli se tepposet tekee
rantakunnollekin. Kenellä on tänä vuonna oikeus nauttia kesästä,
rannasta, aaltojen hyväilystä ja hiekkaleikeistä?
Minun rantakuntoni on omasta jaksamisesta kiinni, ei mistään muusta. Eli aion nauttia kesästä, kiloineni, arpineni kaikkineni, sillä minä olen kaunis. Kuten Bo Kaspers Orkerster laulaa: Jag kan vara stolt; Det borde jag va; Var nere på noll;
Men jag kom tillbaks; Att vända sig om; fasten det gör så ont; Jag tar det från början; Jag kan vara stolt; Ååh jag är vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll; vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll..
Men jag kom tillbaks; Att vända sig om; fasten det gör så ont; Jag tar det från början; Jag kan vara stolt; Ååh jag är vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll; vacker ikväll; kan ingen se att jag är vacker ikväll..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)