Liikuntaa huomaamatta

Liikuntaa ja hyvää treeniä saa ihan huomaamattaan kun lähtee kokeilemaan uusia ja jänniä juttuja, kuten tänään kokeiltu Seikkailupuisto Huippu Leppävaaran urheilupuistossa. Pari tuntia kun roikkuu köysissä, kiipeilee portaissa ja tasapainoilee vaijereilla, on taattua että lihaksia tulee treenattua ja hikikin tulee. Ja aika lentää kuin siivillä. Ei siis treeniä vaan hauskaa ulkoilua ja vielä haastavaa sellaista. Tähän kyllä sytyin nyt niin, että tänä kesänä on pakko käydä Leppävaaran puiston kaikki radat läpi, ja muutkin pääkaupunkiseudun radat pitää käydä testaamassa (esim. Mustikkamaan Seikkailupuisto Korkee). 

Tämän lisäksi kesän ohjelmaan tulee kuulumaan melonta, pyöräily ja vaellus. Lisäksi kesäkuussa koittava partioleiri, jonka fyysisyydestä on varoiteltu, tulee varmasti olemaan hyvä liikunnallinen kokemus, muiden kokemusten lisäksi.

Tällaisia "erikoisempia" liikuntalajeja ja tapoja haastaa itsensä on kyllä mahtava kokeilla ja niistä on myös henkinen hyöty. Kun joutuu keskittymään ja tekemään jotain aivan uutta, tulee irrotettua myös aivot työstä ja muista niitä kuormittavista asioista.

Kannattaa kokeilla, ette pety :)

Projektin oivallukset

Vuoden aikana olen oivaltanut 3 tärkeää asiaa. Eilen julkaisin niistä yhden, mutta tässä vielä kooste.

1. Olen arvokas ihminen. Aina. Riippumatta painosta, työpaikasta, parisuhdestatuksesta, ystävien määrästä tai asunnon koosta. Olen arvokas. Sellaisena kuin olen. Kaikki muutokset joita teen elämässäni teen itseni vuoksi eikä arvoni nouse tai laske niiden mukaan. Ihmiselämä on kaikissa muodoissaan arvokasta ja tärkeää. Yksin, yhdessä, erikseen. 

2. Olen tilivelovollinen elämästäni ensisijaisesti itselleni. Työnantajalla on toki sanansa sanottavanaan, samoin läheisillä ihmisilläni ja ympäristölläni, mutta minun pitää olla tyytyväinen elämääni ja elää sitä itseni vuoksi. Jos olen tyytyväinen olen myös huomattavasti tuotteliaampi ja hyödyllisempi muille.

3.  Painonhallinnan avain on mielenterveys. Pääkoppa on pakko saada kuntoon, jotta voi tulla onnistumisia. Mutta, tässäkään ei tarvitse olla täydellinen tai onnistua aina ja kaikessa. Erehtyminen on inhimillistä ja kaunista. Virheistä oppii ja veljeni sanoikin taannoin kauniisti: Oppiminen on suurinta viisautta. Jos vielä oppii itsestään ja käyttää oppimansa kehittyäkseen on jo aika sensei. Kiitos!

Kuten voi huomata, yksikään näistä tärkeistä oivalluksista ei liity ruokaan tai liikuntaan, kaloreihin tai grammoihin. Ne ovat työkaluja yhden osa-alueen onnistumisiin, mutta ihminen on oikeasti kokonaisuus ja suorittaminen ja itsensä piiskaaminen on aivan turhaa, jos ei ole tehnyt itselleen todella selväksi miksi näin tekee ja miten se vaikuttaa omaan elämään. Tavoitteet eivät voi liittyä vain painoon tai sentteihin vaan tavoitteen pitää olla tyytyväisyys omaan elämään. 

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta se mihin voi, kannattaa muuttaa, jos muutosta kaipaa. Ja jos ei kaipaa, kannattaa pysähtyä huomaamaan, miten hienoa elämä on. Minulla on elämässä 4 tavoitetta:

1. Olla onnellinen itseni kanssa.

2. Elää terveellinen ja pitkä elämä. 

3. Saada ja antaa rakkautta.

4. Olla tuottelias yhteiskunnan jäsen (sekä töissä, että vapaa-ajalla).

Näistä kaikkiin voin enemmän tai vähemmän vaikuttaa. Nyt ja aina. Kaikkea en voi päättää tai toteuttaa yksin, mutta voin yrittää uskoa siihen, että ansaitsen tämän kaiken ja enemmänkin. Elämä on kaunis!

Rehellisyys maan perii

Tiedättekö tunteen, kun olette epäonnistuneet jossakin ja haluaisitte vain haudata pään pensaaseen ja leikkiä tietämätöntä, ettekä ainakaan kertoa asiasta kenellekään? Ette tiedä? En usko!

Kuten edellisessä tekstissä kerroin, otin aika löysin rantein ja viime viikolla kehuttu rautainen selkärankani muuttui täysin löysäksi spagetiksi ja meno oli sen mukaista. Väsymys oli edelleen kova, kaikki itketti, harmitti ja ärsytti. Hävetti oma saamattomuus ja selkärangattomuus ja hetken harkitsin, että olisin hieman muunnellut totuutta kun raportoin Tommille tuloksia joka viikko. 

Olisi ollut helppoa sanoa, että paino on pudonnut, vaikka se oli pysynyt samana. Olisi ollut helppoa keksiä edes pieni pudotus. Mutta läksytin itseäni. Oikeasti Tommin elämää ei hetkauta suuntaan tai toiseen mitä minä painan. Mutta jos lähden sille tielle, että kiellän totuuden, en kiellä sitä vain Tommilta, vaan itseltäni ja silloin ollaan todella syvässä suossa. 

Otin siis itseäni niskasta kiinni ja kuten aina ennenkin, kerroin asiat juuri kuten ne ovat. Vielä koskaan Tommi ei ole pettänyt luottamustani vaan aina olen saanut kannustusta ja ohjeita. Koskaan en ole tuntenut itseäni huonoksi tai laiskaksi vaan ymmärrystä ihmisyyteen löytyy.

Suurin oppi tässä ei kuitenkaan ole se, miten mahtava Tommi on vaan se, että olen oppinut kohtaamaan epäonnistumiset suoraan ja rehellisesti ja tekemään niistä oppimisen paikkoja. Olen tässä vuoden aikana oppinut tuntemaan itseni entistä paremmin ja näkemään, missä olen hyvä ja mihin asioihin kompastun. Itsesääliin ei ole varaa tai tarvetta, ihmisiä tässä ollaan ja erehtyminen on sallittua. Sen voimalla hurjaan työviikkoon, jota vielä jaksottavat Euroviisut. Myöhäisiä iltoja siis luvassa tällä viikolla, mutta onneksi kivassa seurassa ja mahtavan ohjelman parissa. 

En ole täydellinen, yliluonnollinen tai erehtymätön, olen ihminen ja tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olen. Kiloineni, kaikkineni. 

Ota löysin rantein... tai älä sittenkään!

Viime viikko oli varmasti projektin huonoin, koskaan! Olo oli koko viikon apaattinen, väsynyt, huonotuulinen ja yleisesti negatiivinen. Päänsärky vaivasi, vatsa oli sekaisin, nukutti ja väsytti. Kertaakaan en ma-to valvonut klo 21 pidempään, mutta aamulla olisin halunnut jäädä nukkumaan. 

Aamupalat ja lounaat menivät vielä ihan ohjelman mukaan, mutta iltaisin en syönyt tai söin liikaa tai väärin. Viime viikolla todistettiin taas se, että mitään mitä ei ole ruokavaliossa, ei kannata pitää kotona "varmuuden vuoksi". Pahimpaan väsytykseen ja hiilarihimoon nimittäin käy niin pelkkä pasta kuin pakastimesta löytyneet karjalanpiirakatkin. 

Päälle vielä (MAHTAVA) partioviikonloppu, jossa pääteemana oli yhdessä tekeminen ja syöminen, oli aivan taattua, että tämä viikko aloitetaan ihan eri lukemissa. Ja niin kävi. Painoa tuli lisää 2,5kg, tosin siitä varmasti suuri osa on nestettä, sillä join liian vähän ja lisäksi kierron aiheuttama turvotus on aikamoisen valtava. 

Ihan mitään hirveitä ylilyöntejä ei tapahtunut, mutta en voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että olisin edes yrittänyt pysyä lestissä. Tämä kyllä todistaa itselleni sen, että vielä en ole valmis ottamaan löysin rantein ja sallimaan herkutteluhetkiä silloin tällöin, kuri on pidettävä tiukkana.

Tällä viikolla siis lupaan liikkua, syödä oiken ja levätä. Olo on jo parempi kuin viime viikolla ja energiaa tuntuu olevan jo paljon enemmän, mutta vieläkin on vaikea löytää motivaatiota ja toimiston alakerrassa myytävät karkit huutavat jatkuvalla syötöllä. 

Että ei tämä minunkaan elämäni ole aina ruusuista tai kivaa tai helppoa. Ei lähellekään. Mutta elämä harvoin on. Joten pää pystyyn ja kohti uusia tuulia. 

 

Ruokavalio kuin uskonto

Tommi vinkkasi Facebookissa mainion artikkelin Science of Us -sivustolta, jossa osuvasti rinnastetaan dietit uskontoihin. Pääpointtina on, että suuri osa jotain diettiä seuraavista uskoo sen paremmuuteen ja ehdottomuuteen ja on valmiita puolustamaan sitä "vääräuskoisille" pelastaakseen heidät kadotukselta. 

Olen törmännyt vuoden projektin aikana usein tähän ilmiöön. Minulta kysytään, mitä "diettiä" seuraan ja kun (kerrottuani etten ole dietillä) avaan ruokavaliotani, alkaa joko 

a) neuvojen pyytäminen (he haluavat käännytystä)

b) ruokavalioni dissaaminen (koska teen AIVAN väärin ja eihän minun PT:ni mistään voi mitään tietää kun KAIKKEA ei ole kielletty tai ruokavalioni ei ole EHDOTON)

Jos jollekin toimii täysi viljattomuus, maidottomuus, sokerittomuus, omenattomuus, rasvattomuus, lihattomuus tai proteiinittomuus, tai mitä näitä nyt on, tarkoittaa se monen mielestä, että saman pitää ehdottomasti ja kerrassaan maagisesti sopia myös muille ja luonnollisesti ihan kaikille. 

Olen aiemmin kirjoittanut, että vastaan pyydettäessä kysymyksiin, mutta kenenkään ravintoneuvojaksi en ala kahdesta syystä. Ensiksi, en ole saanut siihen koulutusta. Toiseksi, rehellisesti minua ei kiinnosta muiden syömiset. Jos kiinnostaisi, olisin kouluttautunut alalle. Minua ei myöskään kiinnosta puolustella omaa ruokavaliotani, sillä mitä se muille kuuluu, mitä syön, samalla tavalla kuin en myöskään puolustele sitä mihin uskon tai jätän uskomatta teologiarintamalla. 

Netti on kerrassaan täynnä ruokasaarnaajia, jotka "asiantuntijoina" neuvovat täysin tuntemattomia ihmisiä, heitä tapaamatta, seuraamaan erilaisia -ton diettejä. -Ton diettejä ovat siis nämä maidoTON, gluteeniTON, sokeriTON, viljaTON yms. dietit, joilla usein korjataan oiretta, ei syytä. Jos ruokavalio on kunnossa ja elämä hallinnassa, ei yleensä tarvita diettejä, TON tai muunlaisia. HUOM! Tässä en nyt tarkoita, etteikö lääketieteellisistä syistä voisi/kannattaisi joskus TON ruokavalioita suosia, diettejä ei koskaan. Tämä on ainoa "totuus" jota aion koskaan saarnata. Ja jos joku ei usko, se on hänen elämänsä enkä ryhdy käännyttämään. En, koska se ei minulle kuulu.

Viittaamani artikkeli pohjautuu uskontotieteen professori Alan Levinovitzin tutkimukseen uskonnon ja ruokafanaattisuuden yhteneväisyyksistä. Juttua lukiessani tajusin, että näinhän se on, että monet ravintoon liittyvät asiat, koska ravinnon tarve on niin fundamentaalista, ovat meille kovin henkilökohtaisia ja usein kaoottisessa elämässä niitä helposti hallittavia pikkuasioita, joista saamme illuusion kontrollista. Kaaoksen ja epävarmuuden maailmassa etsimme helposti asioita, joita hallita, jotta elämässämme olisi jokin järjestys. Sama mekaniikka vaikuttaa usein uskontojen taustalla. Haluamme uskoa johonkin suurempaan ja toisaalta löytää järjestystä ja syitä kaaoksen keskeltä. Professori Levinovitzin teoria siis käy minulle järkeen. 

Kuten niin monessa muussakin asiassa, ovat ääriliikkeet ja niiden edustajat vaarallisimpia ympäristölleen. Suurin osa muslimeista, kristityistä, juutalaisista, hinduista ja muista uskontojen edustajista kykenee kunnoittamaan toistensa uskomuksia ja jumalia ja samalla pysymään uskollisena omalleen tai omilleen. Sama pätee ruokailuun ja kuntoiluun. Suurin osa meistä osaa tehdä omat valintanasa, omista lähtökohdistaan ja omaksi parhaaksen ja kunnoittaa muiden tekemistä tai tekemättä jättämistä normaalin oikeustajun puitteissa. Tukien, kannustaen, auttaen, muttei koskaan painostaen tai kontrolloiden. 

Mutta sitten ovat ne ääripäät. Ne jotka haluavat levittää omaa sanomaansa ja tekevät sen usein millä keinolla hyvänsä, välittämättä seurauksista, ja ne, jotka etsivät elämäänsä jotakin joka tuo vastaukset valiina pöytään, ilman että niitä tarvitsee kyseenalaistaa tai haastaa.  

Uskonnolla ja ravitsemusopeilla on yksi suuri ero; uskontoa ei voida tieteellä todistaa, eikä tarvitsekaan, se on uskontoa. Ravitsemusoppien taas tulisi perustua tieteeseen ja tutkimukseen, mutta valitettavan usein näin ei ole. On toki myös huomattava, että tutkimustuloksetkin vaihtelevat ja lähdekritiikkiä on hyvä harrastaa, mutta ainakin rasvan/sokerin/maidon/laktoosin yms vaikutusta kehoon voidaan tutkia vaikka joka päivä ja saadakin jotain tuloksia. Ainakaan toistaiseksi en ole kuullut, että jumalan olemassaoloa olisi jotenkin voitu todentaa tieteellä. Eikä tarvitsekaan. Uskonto on juuri sitä, uskon asia. Se ei tarvitse todisteita. 

Ruoka, ruokavaliot, liikunta ja muut hyvinvointiin vaikuttavat asiat taas ovat tutkittavissa, mitattavissa ja todennettavissa, joten niiden kohdalla on hullua uskoa ilman kunnollista taustatyötä. Ainakin olisi hyvä katsoa tarkasti keneltä neuvoja ottaa, jos ei itse aio asioista ottaa selvää. Ja silloinkin, jätetään se muiden neuvominen ammattilaisille ja pidetään huolta siitä omasta elämästä, lautasesta ja liikkumisesta. Muiden neuvominen ja eritoten arvosteleminen ei nyt vaan kuulu meille tavallisille tallaajille.

 

Voinko tosiaan inspiroida muita?

Vuoden matkani

Kun viime heinäkuussa, muutaman kuukauden projektin jälkeen, aloitin tämän blogin, oli sen tarkoitus olla omaksi iloksi ja pienesti toivoin, että voisin inspiroida myös muita. Koska en käytä tageja, enkä muutenkaan hakukoneoptimoi blogiani, en odota että tätä kukaan muu lukee kuin ne Facebook-kaverini, jotka sattuvat osumaan seinälleni kun olen uusimman tekstin julkaissut.

Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä saanut kahdelta ihmiseltä pitkän kommentin siitä, miten inspiroiva blogini on heille ollut ja miten olen osannut puhua "heidän suullaan". Suuri kiitos kiitoksista, on aivan mahtavaa, että oma projektini, joka ei suinkaan ole kulkenut lineaarisesti ja tasaisesti viimeistä vuotta, on voinut edes hieman antaa vertaistukea muille.

Tällä hetkellä kiloja on lähtenyt 22,9 ja senttejä vyötäröltä 28. Lisäksi InBody-mittausten perusteella kehonkoostumus on muuttunut merkittävästi. Seuraavan kerran menen mittauttamaan kehoni kesän kynnyksellä, jännittää jo nyt.

Kilot

Kuten näkyy, tavoitteeseen on matkaa, mutta ilolla olen katsonut myös seuraavia piirakoita.  

Sentit

Ollaan siis reippaasti yli puolivälin, molemmissa tavoitteissa. Suunta on siis todellakin oikea! Maanmahtava coachini Tommi on ollut korvaamaton apu koko matkan ajan ja homma sen kun jatkuu. Vuosi 2 käynnistyy N-Y-T-NYT!

Ihanaa uutta viikkoa!

PS. Suosittelen lukaisemaan myös ihanan Tean blogia, joka on paljon visuaalisempi kuin minun, mutta asia on sama. Tsemppiä Tea!