Törmäsin viikonloppuna Samuli Putron Mitä jos kappaleeseen. Ensimmäisellä kuuntelulla se ei ihan iskenyt, mutta sitten toisella. Laulussahan sanotaan:
Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä,
lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä,
viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton,
saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun,
voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?
Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä,
viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton,
saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun,
voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?
Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Koko teksti löytyy täältä. Juuri tuo kertsi iski minuun. Mitäpä jos sä pelkään turhaan, laulaa Samuli. Tunnistan itseni tästä. Useita vuosia pelkäsin tehdä elämässä päätöksiä ajatellen, että mitäpä jos. Ajattelin aina, että kaikkeen on varauduttava ja se on vain järkevää, mutta kuten Samuli toteaa:
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.
Elämä on tehty elettäväksi, ei surtavaksi. Elämä on. Sitä ei voi säästää eikä laittaa talteen. Elämää ei voi säännöstellä eikä ennustaa. On siis varmasti parempi tehdä asioita juuri nyt ja olemassa olevan tiedon perusteella, kuin katua sitä, ettei tehnytkään. MUTTA! On hyvä muistaa, että jokainen tekee omat ratkaisunsa. Se mikä toisesta on itsestäänselvää ei toisesta tunnu laisinkaan mahdolliselta. Toisen uskaltamista tai syitä ei voi arvioida, eikä varsinkaan arvostella, sillä emme tiedä, mikä kenellekin on tärkeää. Juuri tästä syystä projektini on MINUN projektini. Ei kenenkään muun. Teen omat päätökseni ja vastaan niistä ihan itse. Kannan vastuun, mutta otan myös kunnian.
Muutosta ei synny, ellei astu mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta kukaan muu ei voi sinne toista väkisin työntää vaan askel on otettava itse. Kuten usein sanotaan, ihmistä voi muuttaa vain hän itse. Ei siis pelätä, vaan eletään elämäämme juuri niin kuin haluamme sitä elää. Eikös vaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mielelläni vastaan kommentteja, huomioita jne., mutta toivon niiden tulevan hyvässä hengessä. Pidätän oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kiitos, että haluat olla mukana!