Olen ollut suurimman osan viikosta taas reissussa. Työ kuljettaa ympäri Eurooppaa keskimäärin kerran kuussa. Mikäpä sen hauskempaa. Tällä kertaa olen eteläisessä Ruotsissa, jonne jäin myös viikonlopuksi ystävien kanssa viettämään aikaa.
Yhtenä iltana tällä viikolla tuli puheeksi projektini ja se, mikä lopulta katkaisi kamelin selän ja teki projektista totta. Siitä lisää toisessa tekstissä. Se mihin keskityimme tässä keskustelussa oli addiktioista tai huonoista tavoista eroon pääseminen. Olen usein sanonut, että ruoka-addiktio on yksi niistä vaikeimmista addiktioista, sillä kaikki muut addiktoivat asiat voi lopettaa kokonaan (ei sekään ole helppoa), mutta ruoasta emme voi totaalikieltäytyä koskaan. Jos on tunnesyöjä kuten minä (tästäkin lisää myöhemmin) ja kaikkeen syömiseen liittyy mielihyvän tunne, on tästä linkistä todella vaikea päästä eroon, sillä pakko on joka päivä, ja vielä aika usein, syödä.
Nyt voidaan keskustella sitten siitä, onko kyseessä oikea addiktio, sillä ainakin itselläni ruokaan liittyy nimenomaan "tunneaddiktio", eli vääristynyt suhde ruokaan ja sen aiheuttamiin oloihin. Patrik Borg (jälleen), on kirjoittanut aiheesta todella hyvän tekstin jo vuonna 2011 ja olenkin siitä Patrikin kanssa samaa mieltä, että varsinainen fysiologinen addiktio ei ruoka ole. Samaan aikaan kuitenkin väitän, ainakin omalta kohdaltani, että juuri nuo väärät tavat ja ruokaan liittyvät assosiaatiota ovat ne, jotka tekevät ruoan kanssa kamppailevalle ruoasta addiktiota muistuttavan. Patrik kirjoittaakin:
"Ihmisillä on toisenlaisiakin kokemuksia addiktiosta irtautumiseen ja tyypillisimmin ne perustuvat addiktiivisen ruuan välttelyyn - viime aikoina eritoten vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla mutta myös muihin dieettityyppeihin törmää. Koska moni näistä dieeteistä parantaa syömisen määrää sekä laatua ja tasaavat verensokerin vaihtelua ne poistavat fysiologisen addiktiotekijän ja helpottavat tilannetta. Ja hyvä niin. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että monilla on siellä taustalla myös se psykologinen addiktiotekijä eli kieltäytyvä ruokasuhde ja se ei yleensä häivy vaikka ongelma tuntuu ruokavaliomuutoksella korjaantuneenkin. Tyypillisesti se odottaa hetkeänsä jolloin ihminen on heikommillaan ja silloin mieliteot iskevät läpi vielä vuosienkin jälkeen. Eli tavalla tai toisella ongelmaruuan kanssa pitää joskus tehdä aselepo jos "addiktiivisuuskokemuksesta" halutaan kokonaan eroon."
Aselepon on hyvä sana tässä. Olen tehnyt sokerin kanssa aselevon. Tulemme toimeen, mutta emme ole ylimpiä ystäviä. Sokeri (ja ruoka yleensäkin) on tällä hetkellä minulle kuin työkaveri, jonka kanssa on joka päivä pakko olla tekemisissä, mutta jonka kanssa on aika eri mieltä monista asioista ja jonka kanssa ei tulisi mieleenkään viettää aikaa vapaalla. Tällaisistakin työkavereista voi ajan kanssa tulla oikein hyviäkin ystäviä, mutta vielä ei ole sen aika. Olen liian varautunut ruoan seurassa :)
Mukavaa isänpäivää täältä reissusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mielelläni vastaan kommentteja, huomioita jne., mutta toivon niiden tulevan hyvässä hengessä. Pidätän oikeuden poistaa asiattomat kommentit. Kiitos, että haluat olla mukana!